keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008

Ei enää palaakaan Keskuspuistosta! -kiitos!


Sain 110 äänestäni 20 Laakson alueelta. Tuhannet kiitokset luottamuksesta, talkooavusta puistojuhlassamme 4.10 ja kaikesta tähänastisesta!

Olen yleensä toiminut ilman varasuunnitelmia. Koska valtuustopaikka ei avautunut, palaan perheeni kanssa Norjaan luultavimmin kahdeksi vuodeksi. Vihreiden hyvä menestys - tahtoisin myös ajatella, että osittain myös työni - näkyi myös Laaksossa, jossa Vihreät oli suurin puolue. Luotan siihen, että valitut Vihreät edistävät kansallista kaupunkipuistoa, ja Keskuspuistoa sen ytimenä.

Edistän toistaiseksi kansalaisaktivismia ja kaupunkipolitiikkaa etupäässä tutkijana, eli oma, aktiivinen kunnallispoliittinen harrastukseni, joka virittyi Keskuspuiston puolustamisesta, jää nyt toistaiseksi syrjään. Seuraan toki tilannetta aktiivikansalaisena ja keskityn nyt toden teolla Keskuspuisto-väitöskirjaani, joka on jäänyt taka-alalle kampanjoinnin jalkoihin, samoin perhe-elämä.

Ei enää palaakaan Keskuspuistosta!

Ei kommentteja: