keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005

Metsän Joulurauha 23.12. kello 18.00


Kuva c/o Juha Jakonen

Metsän Joulurauhan Julistus
Keskuspuistossa Urheilukadun päässä Lääkärinkadun
kalliopuistossa aatonaattona 23.12 klo 18-18.30.

Alkujohdanto, joulukertomus, Helsingin Kannelkuoro laulaa, Metsän
Joulurauha Julistetaan. Tarjolla kuumaa mehua ja pipareita. Tunnelmalliset
soihdut valaisevat ja juhlistavat iltaa.

Lisätietoja: Anna-Leena Hyvärinen puh. 040-508 0671,
anna-leena.hyvarinen@welho.com

tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Rolf Martinsenin vastine Pressossa

Kirjoitus on julkaistu Presson Debatti-osastolla 17.12.2005

Pressossa oli 3.12. juttu Helsingin keskuspuistoon rakentamisesta. Siinä haastateltiin mm. kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehtia Janne Prokkolaa, jonka lausumia täytyy oikoa.

Prokkola väittää, että Korkein hallinto-oikeus (KHO) olisi kieltänyt rakentamisen Lääkärinkadusta alkavalle keskuspuiston osalle. Ei KHO tuollaisia päätöksiä tee. Sen sijaan se vuonna 1973 kumosi asemakaavan, jolla alueelle oli tarkoitus rakentaa syöpäsairaala ja sairaanhoito-oppilaitos. Prokkola myös halusi unohtaa ratkaisevan osan KHO:n päätöksen perustelusta, joka oli "keskuspuiston alueen merkitys virkistyskäytön ja ympäristön suojelun kannalta".

Prokkola joutuu myöntämään, että tällä keskuspuiston osalla on voimassa puistoasemakaava. Sen sijaan hän sivuuttaa ne perustelut, joilla kaupunginvaltuusto tuosta puistoasemakaavasta päätti 1981: ”Kaava-alueen puistoalue on osa keskuspuistoa, joten asukkailla on hyvät yhteydet myös laajemmille ulkoilu- ja urheilualueille”. Samalla puistokaavaan merkittiin ulkoilutie, joka loi puiston läpi vievän ulkoilureitin Lääkärinkadulta Ratsastajantielle.

Prokkolan on turha vedota voimassa olevaan yleiskaavaan. Ensinnäkin kaupunkisuunnitteluvirasto on itse uittanut tuon alueen yleiskaavaan ilman mainintaa siitä, että sillä on puistoasemakaava. Tätä ei mainita edes viraston asukkaille lähettämässä (lain edellyttämässä) vuoden 2005 kaavoituskatsauksessa.

Toiseksi yleiskaava ei ole velvoittava, ja se on juridisesti alisteinen lainvoimaiselle asemakaavalle. Yleiskaavaa ei myöskään ole vahvistettu, kuten Prokkola väittää. Vahvistaminen tarkoittaa sitä, että ympäristöministeriö olisi tehnyt siitä vahvistamispäätöksen (kuten sisäasiainministeriö aikoinaan teki keskuspuiston osayleiskaavasta). Yleiskaava on ainoastaan yleispiirteinen suunnitelma ja juridisesti kevyt asiakirja.

Helsingin keskuspuistoon on kuulunut koko se rakentamaton luonnontilainen alue, joka Töölön rakentamisen jälkeen jäi sen ja Länsi-Pasilan väliin. Kun vuonna 1978 vahvistettua keskuspuiston osayleiskaavaa valmisteltiin, nyt puheena oleva puistoalue jäi sen ulkopuolelle vain siksi, että vireillä oli tuo onneton syöpäsairaala- ja sairaanhoito-oppilaitoshanke.

Katsonkin, että osoittaa kaupunkisuunnitteluvirastolta syvää arvostelukyvyn puutetta, kun se aikoinaan ryhtyi hamuamaan tätä keskuspuiston osaa rakentamisalueeksi. Alue oli sattuman oikusta jäänyt keskuspuiston osayleiskaavan ulkopuolelle, ja sekä KHO että kaupunginvaltuusto itse ovat päätöksissään todenneet, että se kuuluu keskuspuistoon, kuten se historiallisesti ja toiminnallisesti kuuluukin.

Prokkolan vetoaminen Helsingin asuntopulaan on lapsellista. Ei tätä aluetta helsinkiläisiä varten olla kaavoittamassa vaan siksi, että saataisiin kaapatuksi naapurikunnista hyvätuloisia veronmaksajia.

Asuntopulan ratkaisualue on se yhtenäinen asumis- ja työpaikka-alue, josta käytetään nimitystä Helsingin seutu. On naurettavaa kuvitella, että asuntopulaan olisi juurikaan vaikutusta Helsingin vuotuisella asuntotuotannolla, sehän on pienempi kuin vuosina 1926–30 (tuolloin keskimäärin 3 750 asuntoa vuodessa), ja tiedetään, että puolessa Helsingin asunnoista asuu vain yksi henkilö ja kolmanneksessa kaksi, ja näiden osuus sen kun lisääntyy.

Rolf Martinsen
Helsinki-Seuran toiminnanjohtaja

perjantaina, joulukuuta 09, 2005

Lehdistotiedote 8.12.2005

LEHDISTÖTIEDOTE

Spontaanisti syntynyt kansalaisliike Ei enää palaakaan Keskuspuistosta pyysi torstaina Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaa luopumaan aikeista rakentaa 100-300 ns. kaupunkivilla-asuntoa ja 120-150 autopaikkaa aidattavalle ns. Lääkärinkadun alueelle Keskuspuiston lounaiskulmaan. Puistoon aiotaan rakentaa kovan rahan kerrostaloja.

Puheenjohtaja Maija Anttila (sd.)kielsi delegaation pääsyn lautakunnan puheille ja kehotti toimittamaan vetoomuksen vahtimestarille. Vihreiden, keskustan ja vasemmistoliiton lautakuntajäsenet ottivat sen kuitenkin vastaan kadulla ja toimittivat muille jäsenille.

Käsiteltävä asia, Lääkärinkadun pohjoispuolen suunnitteluperiaatteet, jäi kuitenkin pöydälle ja tulee uudelleen esille ensi torstaina.

Rakennushankkeesta tiedotettiin syyskuussa vain viiden lähitalon ilmoitustauluilla, mutta Keskuspuiston nakertamista ryhtyi nopeasti vastustamaan joukko asukkaita laajalta alueelta. Sateisessa Keskuspuiston suojelutapahtumassa 6. marraskuuta 489 henkilöäistä allekirjoitti
vetoomuksen puiston säilyttämiseksi. Tähän mennessä vetoomuksen on allekirjoittanut noin 2500 helsinkiläistä ihmistä eri puolilta kaupunkia.

Lautakunnalle esiteltiin vetoomuksen ja allekirjoitusten lisäksi lokakuun tilaisuudesta tehty DVD-levy sekä lasten kirjoituksia ja piirustuksia puiston puolesta.

Vetoomuksen luovuttajat tyrmäävät täysin epärealistisina vakuuttelut, joiden mukaan lain suojelema Helsingin ainoa lehtonataesiintymä selviäisi rakentamisesta esim. alueellisilla suojajärjestelyilla tai supistuksilla. Samoin he kiistävät vakuuttelut, joiden mukaan aidattava kerrostaloalue ei vähentäisi helsinkiläisten liikunta- ja virkistysmahdollisuuksia tällä
vilkkaassa ulkoilu-, työmatkapyöräily- ja pulkkamäkikäytössä olevalla alueella, siis uusien talojen pihapiirissä.

Alueelle on yritetty rakentaa jo vuodesta 1968, mutta Korkein hallinto-oikeus tyrmäsi aikeet vuonna 1973 viitaten Keskuspuiston merkitykseen virkistyskäytön ja ympäristönsuojelun kannalta. Vuonna 1981 kaupunginvaltuusto hyväksyi tarkan tutkinnan jälkeen rakentamisen estävän asemakaavan vedoten puistoalueen tarpeellisuuteen ja rajautumiseen muuhun
maankäyttöön. Sisäministeriö vahvisti kaavapäätöksen.

Nyt tämä puistoasemakaava halutaan siis kumota, vaikka kaupunginvaltuusto edellytti yleiskaavakeskustelussa vuonna 2003 äänin 48-5, ettei Keskuspuiston kokoa piennenetä eikä alueelle rakenneta nykyistä enemmän.

Helsinki-Seura ja Helsingin kaupunkisuunnitteluseura kiistivät marraskuussa 2005 virallisten pöytäkirjojen nojalla väitteet, ettei kyseinen alue kuulu Keskuspuistoon ja että sinne voi siksi rakentaa. Seurojen mukaan sekä KHO että kaupunginvaltuusto ovat todenneet yksiselitteisesti, että alue on osa Keskuspuistoa.

UKK-instituutin johtaja Mikael Fogelholm ja Peijaksen sairaalan ylilääkäri Pertti Mustajoki - molemmat Suomen johtavia terveysasiantuntijoita - varoittavat vähääkään vaikeuttamasta arkiliikuntaa tällä neljän hehtaarin puistoalueella. He viittaavat alueen haavoittuvaan sijaintiin
Mannerheimintien lähellä, väestön ikääntymiseen ja uhkaavaan mm. liikunnan vähenemisestä johtuvaan inhimilliseen ja taloudelliseen terveysaikapommiin, johon kukin voi itse vaikuttaa, jos siihen annetaan mahdollisuus.

Jussi Vapaasalo
Michael Perukangas

Taustatietoja ja kannanottoja: www.keskuspuisto.blogspot.com
Yhteyshenkilö Michael Perukangas, mperukan@welho.com, puh. 040-748 1437.

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Yleiskaavan luonto- ja ympäristövaikutuksista


"Helsingin kaupunkiluonnon monimuotoisuus tulee säilyttää. Arvokkaita luonto- ja maisema-alueita on suojeltava ja osin jopa ennallistettava" (Helsingin yleiskaava 2002, luonnos. Selostus, osa 2., sivu 89.)

Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportissa Keskuspuisto on merkitty ekologiseksi käytäväksi. Ekologisista käytävistä em. raportti toteaa seuraavaa: "Luonnonsuojelualueiden lisäksi on turvattava lajien leviämisen kannalta toimivat ekologiset käytävät" (Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, s.17, Yleiskaavan 2002 liitteenä)

Joiltain osin suojelualueiden ongelmana Helsingissä on niiden pienuus ja hajanaisuus. Toisaalta mm. Keskuspuisto toimii sen alueella olevien luonnonsuojelukohteiden yhdistäjänä. Ns. Helsinkipuisto yhdistäisi laajana viheralueena Keskuspuiston tapaan arvokkaita luontokohteita toisiinsa viherkäytävillä. Helsinkipuisto säilyttäisi luonnon monimuotoisuutta varsin laaja-alaisesti ja lisäisi selvästi luonnonalueiksi osoitettavien alueiden pinta-alaa verrattuna voimassa olevaan yleiskaavaan. (Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, s.19, Yleiskaavan 2002 liitteenä)

Erityisesti suojellut lajit ja muut merkittävät lajit:
"Kaavaluonnoksella on mahdollisesti haitallinen vaikutus lehtonadan esiintymiselle. Lehtonata on valtakunnallisesti erittäin uhanalainen, erityisesti suojeltu laji, jonka esiintymiä tunnetaan koko maasta vain 3 tai 4. Lehtonadan kasvupaikka sijaitsee Laakson alueella, ja alueelle on esitetty luonnoksessa rakentamista. Kasvin esiintymispaikan uhkana on jo nykyisin lähellä oleva rakentaminen ja laji tuskin kestää tiivistyvän rakentamisen aiheuttamaa ympäristön muuttumista, kuten kuivuminen
(Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, s.22, Yleiskaavan 2002 liitteenä)

"Viherkäytävien kapenemisella on voimakkaimmat vaikutukset metsäisillä alueilla, joilla kapeneminen voi aiheuttaa metsälajiston taantumista ja mahdollisesti myös heikentää metsälajiston liikkuvuutta" (Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, s.27-28, Yleiskaavan 2002 liitteenä)

"Merkittävimmät (yleiskaavan) haitalliset vaikutukset luonnonympäristöön ovat:
- Erittäin uhanalaisen lehtonadan häviäminen... (Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, Yhteenveto, s. 34, Yleiskaavan 2002 liitteenä)

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Vetoomus Keskuspuiston puolesta

VETOOMUS



Me allekirjoittaneet vetoamme kaupunkisuunnittelulautakunnan sekä kaupunginvaltuuston jäseniin, jotta säilyttäisitte Lääkärinkadun puistoalueen nykyisessä käyttötarkoituksessaan. Tämä 4 hehtaarin puistoalue (voimassaoleva asemakaava) on raskaasti liikennöidyn Tullinpuomin vieressä sijaitseva, erittäin ahkerasti käytetty virkistys- ja ulkoilualue.



Lääkärinkadun puisto mielletään yleisesti osaksi Keskuspuistoa, jonka "porttina" se toimii. mielletään yleisesti osaksi Keskuspuistoa (ks. mm. Helsingin kaupungin esittelysivuilta http://www.hel.fi/keskuspuisto/fin/1esittely/ ) - lukuisat asukkaat ovatkin järkyttyneinä kuunnelleet joidenkin valtuustoedustajiensa näkemyksiä "pienestä, Keskuspuiston laidalla sijaitsevasta asuinrakentamiseen osoitetusta tontista". Paperilla asia saattaa näyttää näin karulta, mutta terve järki kertoo päinvastaista. Jo ensi käynnillä paikan päälle selviää, ettei puistoalue todellakaan ole pieni eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan erottaa muusta Keskuspuistosta.



Nakertamalla erittäin vilkkaasti käytetyn ulkoilualueen pois Keskuspuiston reunasta 100 hulppean kaupunkivilla-asunnon takia täytämme vain 10 % asunto-ohjelman yhden vuoden tarpeista.

Tämä ei tuo ratkaisua Helsingin asuntopulaan, asuntojen kohtuuttomaan hintatasoon, perheiden poismuuttoon, asunnottomuuteen ja yhä syvenevään kahtiajakautumiseen. Kyseessä onkin nk. tonttipulapaniikki, jonka nimissä on oltu valmiita tekemään lyhytnäköisiä, terveydelle ja hyvinvoinnille kalliiksi koituvia päätöksiä. Lääkärinkadun alue on erinomainen esimerkki.



Hävittämällä tämä tärkeän puiston ikiajoiksi, heikennämme merkittävästi paitsi etelä- ja länsihelsinkiläisten pääsyä Keskuspuistoon, myös Töölössä, Meilahdessa, Laaksossa, Ruskeasuolla ja Pikku Huopalahdessa asuvien vanhusten ja perheiden ulkoilumahdollisuuksia. Kaikki eivät noin vain voi lähteä liikkumaan uusien asuinalueiden taakse, syvemmälle Keskuspuistoon. Alueen vieressä on lasten ja nuorten Tullinpuomin leikkialue, jonka rauha olisi arkkitehdin arvion mukaan 5 rakentamisvuodeksi mennyttä. Lasten upeat kiipeilykalliot jäisivät historiaan ja alueen halkaiseva uusi autotie toisi vaarat, melun ja pakokaasut skeittirampin, futiskentän ja leikkipuiston naapureiksi. Alueen halkaisee kaupunkimme kaksi keskeistä kevyen työmatka- ja vapaa-ajan liikenteen reittiä.



Suomalaisten lasten ja aikuisten lihavuus ja liikkumattomuus aiheuttaa kansantaloudellemme ja

-terveydellemme mittaamatonta haittaa. Helsingin keuhkoiksi nimetyssä, ainutlaatuisen monipuolisessa Keskuspuistossa arki- ja vapaa-ajan liikunnan mahdollisuudet ovat hyvät. Puistoon pääsy "porteista" kuten Lääkärinkadun alue, on ensisijaisen tärkeää. Rakentamalla asuinalue autoteineen Keskuspuiston reuna-alueelle, levitämme vaikutuksia kuten pakokaasuja, melua sekä kasvi- ja eläinlajien katoamista luonnollisesti myös syvemmälle Keskuspuistoon.



Yleiskaava valitettavasti mahdollistaa puiston muuttamisen kerrostaloalueeksi, mutta ei onneksi pakota siihen. Onkin olemassa toinen, kestävämpi mahdollisuus: alue voidaan hyvin osayleiskaavan päivittämisen yhteydessä liittää virallisestikin osaksi Keskuspuistoa. Yleiskaavasta sovittiin hyvin pitkälti poliittisten puolueiden välisissä neuvotteluissa. Tärkein asukkaiden vaikuttamisen mahdollisuus ajoittuu asemakaavavaiheeseen, tähän hetkeen.



Vetoamme teihin, että ottaisitte nämä ajatuksemme päätöksentekonne työkaluiksi arvostaen haluamme ja tahtoamme suojella Keskuspuistoa, myös sen reuna-alueiden osalta. Näin toteutatte sekä uuden maankäyttö- ja rakennuslain kirjainta että henkeä. Kun helsinkiläiset ovat aktiivisia oman elinympäristönsä suhteen eivätkä vaivu välinpitämättömyyteen, tulevaisuus näyttää valoisammalta meille kaikille. Asenteellisille puheille nimbyilystä ja luluilusta voi tämän koko kaupunkia koskevan projektin yhteydessä nauraa - päinvastoin on selvää, että asukkaiden aktiivisuutta on tuettava ja arvostettava. Ihmisillä on edelleen lupa välittää ympäristöstään, ja stadilaiset tarvitsevat koko Keskuspuistoa reunoineen kaikkineen.

Allekirjoita vetoomus klikkaamalla "comments" linkkiä.

Valtuutettu Sole Molanderin (kesk.) puheenvuoro


Sole Molander, kaupunginvaltuutettu (kesk.) Keskuspuistossa 6.11.2005 (kuvassa vasemmalla)

Helsinkiä halkoo etelästä pohjoiseen tämä meidän rakas Keskuspuistomme. Se tarjoaa hyvät virkistys- ja ulkoilumahdollisuudet. Luonto on monipuolista, maasto vaihtelevaa ja erilaisia eläinlajeja on runsaasti. Keskuspuisto alkaa etelässä keskeltä kaupunkia Töölönlahdelta ja päättyy Haltialaan ja Vantaanjoelle, Helsingin pohjoisrajalle. Alue on tuhat hehtaaria laaja. Se on pitkä, kymmenen kilometriä. Mutta puisto on kapea muualla kuin Haltialassa. Laskin, että puiston leveys on keskimäärin kilometrin. Mutta koska Haltiala on laaja ja leveä alue, merkitsee se sitä, että puisto on todella kapea monista muista kohdista kuten täällä. Tuolla Nordenskiöldinkadun kohdalla Keskuspuisto on vain vajaa 200 m:n levyinen. Ja tässä, missä seisomme, puisto on puolisen km leveä ja sitä yritetään vielä kaventaa!

Keskuspuistossa voi aistia vuodenaikojen rytmin ja luonnon tuoksun sekä kuulla lintujen laulun. Täällä retkeillään, leikitään, kuntoillaan, urheillaan, kaikin tavoin virkistytään. Monen helsinkiläisen työmatka kulkee Keskuspuiston kautta. Tämä on ihana henkireikä, jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja ratsastajien reitti.

Keskuspuistoa ei saa kaventaa enää metriäkään. Jo nyt puisto on monesta kohtaa liian kapea ja sitä katkovat leveät liikenneväylät. Kaupunkimme keuhkoa ei saa puhkaista enempää.

Täällä Lääkärinkadun pohjoispuolella Mannerheimintien 71-79 asuintalojen itäpuolella alueen nykytila on sellainen, että alue on puistoaluetta! Voimassa olevan asemakaavan mukaan alue on puisto, ja nyt siihen yritetään tehdä asemakaavan muutos. Muutoksen valmistelu perustuu voimassa olevaan yleiskaavaan, johon alue on merkitty rakennettavaksi. Sellainen yleiskaavan merkintä käynnistää virkamiesvalmistelun alueen rakentamiseksi. Mutta yleiskaava ei millään muotoa velvoita rakentamaan. Mielestäni yleiskaavaan olisi pitänyt silloin merkitä alue puistoksi, sillä rakentaminen on jo aikaisemminkin torjuttu jopa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Mutta jotkut tahot sinnikkäästi pyrkivät rakentamaan joka palan Helsinkiä aina Keskuspuistoa myöten.

Pääkaupunkiseudulla tarvitaan laajaa seudullista yhteistyötä asunto- ja maankäyttökysymyksissä sekä liikenteen suunnittelussa. Täällä on kysymys siitä, millainen on järkevä metropolialue. Meidän tavoitteena tulisi olla, että luomme metropolialueen, jolla on edellytykset pitkäjänteiseen kehitystyöhön ja yhteisten tavoitteiden ja strategioiden asettamiseen. Alue, jota voitaisiin kehittää yhtenä toiminnallisena alueena, kunnioittaen lähidemokratiaa ja lähipalvelut turvaten.

On järjetöntä ajatella, että yksin Helsingin jo ahtaiksi käyneiden rajojen sisäpuolelle pitäisi tunkea mahdollisimman paljon rakentamista. Maankäytön suunnittelu ja kaavoitus tulisi tehdä yhteistyössä naapureiden Vantaan ja Espoon kanssa. Rajat näiden kaupunkien välillä ovat kovin keinotekoiset. Pääkaupungin asuntotilanne ei edellytä Keskuspuistoon rakentamista. Pelastetaan Keskuspuisto!

Kolmekymmentäseitsemän vuotta on kulunut ensimmäisestä poikkeuslupahakemuksesta tälle silloin rakennuskiellossa olleelle alueelle. Kaupungin asukkaat ovat pystyneet taistelemaan tämän alueen rakentamista vastaan kaikki nämä vuodet. Jatkakaamme tätä taistelua.

Kuvia sunnuntailta 6.11.

maanantaina, marraskuuta 07, 2005

Lääkärinkadun kaavoitus: missä mennään

24.11. Kaupunginsuunnitteluvirasto esitteli suunnitelmansa kaupunginsuunnittelulautakunnalle, keväällä asia menee kaupunginvaltuustoon.


8.12. alueen kaavoitus oli kaupunginsuunnittelulautakunnan kokuksen esityslistalla. Asia jäi pöydälle 15.12. kokouksessa päätettäväksi.


15.12. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa Lääkärinkadun puistoalueesta
syntyi äänestys, jossa Vihreiden Mari Puoskari teki vastaesityksen. Äänestys päättyi
4-5. Kaupunginsuunnittelulautakunnassa SDP:n ja Kokoomuksen edustajat olivat kaavoituksen kannalla, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Keskustan edustajat sitä vastaan. Eli rakentamissuunnittelu jatkuu. Asia tulee vielä pari kertaa
kaupunginsuunnittelulautakuntaan, ennen kuin se lähtee kaupunginhallitukseen
ja sitten lopulta valtuustoon. Tässä kokouksessa lautakunta antoi
käytännössä arkkitehdille luvan jatkaa alueen suunnittelemista.

sunnuntaina, marraskuuta 06, 2005

Vilho Ikkalan kannanotto

Laaksossa 4.11.2005

Helsingin kaupungin päättäjille

Minun Keskuspuistoni/yhteinen Keskuspuistomme

Kannanotto Keskuspuiston kaavoittamisesta rakennusalueeksi Laakson kaupunginosassa Lääkärinkadun varrella.

On virinnyt laaja kansalaisliike vastustamaan ko. luonnontilassa olevan Keskuspuiston rakentamista. Lähialueen asukkaat ovat nähneet asian omakseen, mutta sen ohella suurella myönteisyydellä todettakoon, että rakentamista vastustavat myös Töölön, Meilahden, Ruskeasuon ym.kaupunginosien asujaimisto, paljolti ne, jotka monimuotoisesti käyttävät omatoimisesti Keskuspuistoa terveydekseen. Myös lähialueen monet koulut näyttävät käyttävän juuri viereistä Keskuspuiston osaa ohjelmoituun liikuntaan. Omatoimiseen harrastukseen perustuva terveydenhoito on yhteiskunnalle halvempaa kuin sairaanhoito kotona ja laitoksissa. Liikunta aitona terveyden ylläpitäjänä näyttää saavan yhteiskunnassa myös kansanterveyden viranomaistahot, lääkärit etunenässä, ajamaan tätä asiaa. Tämän linjan tulisi olla myös kaupunkimaisissa asumiskulttuureissa päättäjien tavoitteena. Helsingin Keskuspuisto, osittain jo runneltuna, mutta vapaana edelleen halukkaille on aarre. Jos se lyhytnäköisellä kaavoituspolitiikalla menetetään, virhe ei ole koskaan korjattavissa.

Kiinnitämme päättäjien huomiota samalla pariin muuhun näkökohtaan. Mannerheimintiestä kokoojakatuna on autoistumisen seurauksena tullut vauhdilla valtakunnan pääväylän alkupää. Sen kokevat tyypillisten asuntokaupunginosien, erityisesti Töölön, Laakson, Meilahden asukkaat asumisen laatua alentavana melusaasteena ja turvallisuusriskinä. Tilanne pahenee ilman lisärakentamistakin ja vielä enemmän, jos Keskuspuistoa ryhdytään rakentamaan. Tähän liittyy läheisesti toinen haittatekijä jopa terveyden kannalta, nimittäin ilmansaasteiden lisääntyminen, mikä on luettavissa sanomalehtien uutisissa. Kun näiden asuinalueiden asuntoyhtiöt kävivät 1960-1970 -luvuilla kamppailua korttelin 627 kaavoitushanketta vastaan, käytti silloinen kaava-asiantuntija, arkkitehti Viljo Karppinen niden asuntoalueiden kehityksestä ilmaisua "slummiutuminen". Juuri sama kortteli 627 on jälleen rakentamisen kohteena. Nyt puuttuu vain numero.

Kantamme on, että Keskuspuistoa ei rakenneta, vaan pysytetään kokonaisena ja kaupunkilaisten henkireikänä luontoon, KESKUSPUISTONA, vastuu on kaupungin päättäjillä.

Vilho Ikkala ja Mia Ikkala

perjantaina, marraskuuta 04, 2005

Lääkärinkadun alueen kaavoitushistoriaa

Lääkärinkadun, Mannerheimintie 71-79:n ja Keskuspuiston osayleiskaava-alueen väliin jäävän Keskuspuiston osan taustahistoria.

Oman maamme arvostettu asemakaava-arkkitehti Bertel Jung laatiessaan v. 1911 Helsingille yleiskaavaa korosti Keskuspuiston merkitystä kaupungin "keuhkoina" ja varoitti rakentamasta sinne mm. julkisia rakennuksia. Jung: " Lopuksi haluaisin tuoda esiin sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- tai sairaala-alueiksi".

Vuonna 1968 anoi Helsingin kaupunginhallitus sisäasiainministeriöltä poikkeuslupaa sairaanhoitajakoulun rakentamiseksi rakennuskiellossa olevalle alueelle. Alueen käsittely siirrettiin aluearkkitehdiltä ylemmälle tasolle, ja talojen Mannerheimintie 71-89 edustajat kokoontuivat neuvotteluun, jonka tuloksena valmisteltiin lausunto Mannerheimintie 71-77:n puolesta, joka jätettiin 24.10.1968 kaupunkisuunnitteluvirastoon. Lausunnossa todettiin mm., että asuntoalue on muuttunut meluslummiksi, koska kokoojakaduksi vahvistettu Mannerheimintie on virheellisen liikenneratkaisun johdosta muuttunut pääkaduksi. Tätä kehitystä ja uhanalaista liikenneturvallisuutta pahentaisi uusi kortteli 627. Se olisi näiden talojen kohdalla esteenä Keskuspuistoon ja muodostaisi suorastaan tulpan läntisten kaupunginosien asujaimiston pääsylle urheilu-, retkeily- ja ulkoilutarvetta tyydyttämään.

Kaupunginhallitus päätti 2.12.1968 varata tontin no 2 Syöpäsäätiölle, tontin 1 ollessa varattu 30.3.1967 sairaanhoitokoululle. Asuntoyhtiöt jättivät 19.12. Uudenmaan lääninhallitukselle muutoshakemuksen, jolla pyydettiin kumoamaan tontin 2 varauspäätös. Kaupunginhallitus ei ollut noudattanut kaupunginvaltuuston v. 1966 hyväksymää velvoitusta, jonka mukaan kaupunginhallituksen on suunnitellessaan Keskuspuiston alueen käyttöä aina kuultava asiantuntijana myös urheilu- ja ulkoilulautakuntaa. Sosiaali- ja terveysministeriö päätti hylätä 26.10.1969 Helsingin kaupunginhallitukse hakemuksen, joka koskee Laakson sairaalan laajentamista.

Sisäasianministeriö hylkäsi 7.12.1971 korttelin 627 asemakaavaa koskevat valitukset, vahvistaen kaupunginvaltuuston päätöksen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 12.11.1973 korttelin 627 asemakaavasta todettiin: "Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asiaa. Kun otetaan huomioon niin sanotun Keskuspuiston alueen merkitys virkistyskäytön ja ympäristön suojelun kannalta, yleiskaavan laatimisen keskeneräisyys sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja lääkintöhallituksen kielteiset kannanotot nyt puheena olevien alueiden käyttämiseen asemakaavassa edellytettyihin tarkoituksiin, ei ole pidettävä riittävästi selvitettynä, että asemakaava täyttää sille Rakennuslain 34 pykälässä säädetyt vaatimukset. Tämän vuoksi Korkein hallinto-oikeus harkitsee oikeaksi kumota sisäasianministeriön päätöksen ja palauttaa asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi. Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot."

Muistutuksessa Helsingin kaupunginhallitukselle 23.1.1974 kantakaupungn osayleiskaavaehdotuksesta korostettiin Mannerheimintien moottorikatuliikenteen aiheuttamaa melun ja muiden saasteiden haitallisuutta Laakson asukkaille. Muistutuksessa kaupunginhallitukselle 16.10.1974 pyydetään, että kortteli kuuluisi osana Keskuspuistoon. Liikenteen osalta korostetaan Mannerheimintien käyttöä kokoojakatuna.

Vaikka KHO hylkäsi korttelin 627 asemakaavan, kortteli 627 jäi kuitenkin Keskuspuiston osayleiskaavan ulkopuolelle ja se varattiin julkista palvelutoimintaa varten. Kaupunginvaltuutettu Juha Klemolan toivomusponsi "liittää kortteli 627 Keskuspuistoon ulkoilualueena sairaanhoito-oppilaitoksen hankkeen rauettua" sai kannatusta lähes puolelta valtuutetuista. Kaupunginhallituksen käsiteltyä 23.6.1974 Klemolan ponnen pohjalta kantakaupungin osayleiskaavaa ja Keskuspuiston osayleiskaavaa kortteli 627 jäi kummankin osayleiskaava-alueen ulkopuolelle.

Kaupunginhallitus ilmoitti 29.3.1979 kaupunginvaltuustolle, että syöpäsairaalan rakentaminen ja sairaanhoitajakoulun rakentaminen kortteli 627:n alueelle eivät ole enää ajankohtaisia. Kaupunginsuunnittelulautakunta ehdottaa 28.5.1981 korttelialueen 627 aikaisemmat suunnitelmat muuttuneiksi tai peruuntuneiksi. Sisäasianministeriö vahvisti 9.12.1981 kyseistä aluetta tarkoittavan kaavoittamattomaan alueen puistoksi.



Lähde: Ikkala, Vilho: Elämää vihreässä laaksossa. Mannerheimintie 73 1950-2000. Helsinki 2000.

torstaina, marraskuuta 03, 2005

Minun Keskuspuistoni

Olen syntynyt ja kasvanut koko ikäni - kohta 35 vuotta - Helsingissä. Oma suhteeni Helsinkiin alkoi syventyä toden teolla noin 8-vuotiaana ymmärrettyäni, että asuin vanhempieni avioeron jälkeen Vuorimiehenkadulla isäni entisessä työsuhdeasunnossa ikään kuin laina-ajalla. Kun tiesin, että joutuisin muuttamaan esikaupunkiin - Kannelmäkeen - aloin taltioida kantakaupungin katuja omaan liikemuistiini, toivoen että siitä Helsingistä, jonka tunsin, jäisi minulle edes jonkinlainen muistijälki.

Kävelin keväällä ja kesällä -80 pitkiä kävelylenkkejä, joiden pohjoisraja oli suunnilleen Lääkärinkadun nurkilla. Oma, subjektiivinen ja kävelyretkilläni merkityksellistämäni maailma myös loppui tähän 9 -vuotiaana. Toki olin käynyt Keskuspuistossa pohjoisempanakin, mutta silloin istuin ikään kuin isäni harteilla, nähden kauemmas. Isompana omat siipeni alkoivat kantamaan ja oma maailmani laajeni. Sittemmin olen useasti palannut juoksulenkeilläni näille kulmille, missä sitten olenkaan asunut, Lauttasaaressa, Malminkartanossa, Kannelmäessä, Haagassa tai Munkkivuoressa. Isäni asui pitkään Urheilukadulla, jonne pyöräilin kotoani Kannelmäestä ja takaisin juuri tätäkin hiekkatietä pitkin, jonka kaavoitussuunnitelmat olisivat muuttamassa elävästä todellisuudesta pelkiksi muistoiksi vain.

Opiskelijana, asuttuani ensin äitini kanssa ja tämän jälkeen harjoiteltuani yhteisasumista opiskelijabokseissa ymmärsin, että minun on kokeiltava omien siipieni kantavuutta. Pakopaikkani kotoa oli jo vuosia ollut Nordenskiöldinkadun ja Mannerheimintien varressa asuvan ystäväni koti, joka oli myös oman sosiaalisen elämäni keskus. Tästä syystä halusin itsekin asua mahdollisimman lähellä näitä kulmia, uuden turvaverkkoni rajojen sisäpuolella. Voidakseni vuokrata 17 neliömetrin yksiön Linnankoskenkadulta, menin siivoamaan Helsingin Messukeskusta, ja palasin usein aamun pikkutunneille venyneiltä työrupeamiltani joko jalkaisin tai pyöräilemällä pitkin Nordenskiöldinkatua tai Keskuspuiston läpi. Hintana itsevalitsemastani töölöläisyydestä oli se, että epäsäännölliset työaikani venyttivät opiskelujeni kestoa, mutta minulla ei ollut valinnanvaraa. Ymmärsin, että helsinkiläiseksi olen syntynyt, ja joskus vielä tahtoisin asua näillä kulmilla, toivottavasti kuollakin Helsingissä.

Tuon ratsastuskentälle johtavan hiekkatien varrelta lähtee metsäpolku, joka johtaa eräälle suurelle kivelle, jolla kerran näinä köyhinä mutta tulevaisuuteen naiivistikin luottavina opiskeluvuosina eräs suuri mutta täyttymystä vaille jäänyt yksipuolinen rakkaustarinani sanattomasti huipentui. Syksyllä 1996 ja alkukeväällä -97 jäinen viima pyyhki kasvojani astellessani lähes päivittäin ylös alas Urheilukatua, käydessäni katsomassa Laakson sairaalan keuhkopoliklinikalla keuhkosyöpää sairastanutta äitiäni, lintua, jonka siivet eivät kantaneet. Uskon, että jos äitini olisi nyt täällä, hän olisi ylpeä siitä mitä me täällä Keskuspuistomme hyväksi teemme, ja samalla kauhuissaan, tietäen mitä nämä kulmat minulle merkitsevät.

Jos linnut osaisivat puhua, me emme ymmärtäisi niitä, voimme vain ihailla niitä ymmärtämättä niitä tarinoita, joita satakieli koettaa saada meitäkin kuuntelemaan tässä metsässä. Me emme osaa lentää, mutta osaamme puhua, välittäen niitä monia tarinoita, joita Keskuspuisto meille on kertonut.

Michael Perukangas

Kaavoituksellisia näkökulmia

Kantakaupunkia pitää kaavoittaa
tehokkaammin kuin esikaupunkeja, jotta niukat rakentamattomat virkistys- ja
puistoalueet voidaan pitää sellaisina. Tehokkuus tarkoittaa sitä, että
liikenneratkaisut lähtevät kävelystä ja joukkoliikenteestä, jolloin maa-alaa
ei tarvitse tuhlata liikenteen käyttöön, ja puistot voidaan säilyttää.

Tämä voi tuntua hieman kaukaa haetulta Lääkärinkadun kohdalla, mutta juuri
tästä on kysymys. Lääkärinkadun suunniteltu asukasmäärä voidaan sijoittaa
tekeillä oleville entisille satama- ja teollisuusmaille, kun niitä ei
suunnitella yhtä tuhlaavaisesti kuin esikaupunkeja kehäteiden välille. Siten
ei ole paineita etsiä puiston reunoja, joista kertyisi jonkin
rakentamistavoitteen mukaiset kerrosalat.

Miten merkittävä sitten liikenteen ja asumisen suhde on? Pari esimerkkiä:

Helsingissä on kerrosalaa asukasta kohden 32 m2, mutta henkilöautolle on
pysäköintilaitoksessa tehtävä 35 m2 kerrosalaa. Siis jokainen säästetty
pysäköintipaikka merkitsee yhtä asukasta alueelle lisää. Valitsemme,
rakennammeko kaupunkiamme ihmisten vai autojen asunnoiksi.

Joukkoliikenteessä matkustava ihminen vie noin 1,2 m2 katualaa.
Henkilöautossa matkustava ihminen tarvitsee noin 20 m2 katutilaa. Jokainen
liikenteestä poistuva henkilöauto tuo siten käyttöön noin 19 m2
rakennusmaata. Kun tonttitehokkuus keskustassa on luokkaa 2,5 (kuten
ruoholahdessa), jokaisen liikenteestä poistuvan auton sijaan voidaan
rakentaa 47 m2 kerrosalaa.

Nämä ovat tietenkin tilastoarvoja, jotka eivät pidä paikkaansa yksittäisen
auton, asukkaan tai asunnon kohdalla. Mutta ne pitävät paikkansa alueiden
kohdalla silloin, kun joudutaan valitsemaan, paljonko maata käytetään
kaduiksi ja mille tonteille rakennetaan asuntoja ja mille
pysäköintilaitoksia. Lääkärinkadulle suunnitellut asukkaat voidaan helposti
sijoittaa esim. Jätkäsaareen tai Kalasatamaan poistamalla niistä
autopaikkoja ja auton käyttäjiä. Yhtään lisää maata ei tarvita.

maanantaina, lokakuuta 31, 2005

80 -luvulla Liisa Kulhia kyllästyi aikaansaamattomiin kolleegoihinsa, ja tokaisi "Hyvät herrat. Te vain jaarittelette, kun Keskuspuistoa jauhetaan sepeliksi !"
Keskuspuisto on yhteistä omaisuutta (Helsingin Uutiset 30.10) - kommentti Maija Anttilan kolumniin (Helsingin Uutiset 23.10.)

Sanotaan, että kansalaiset ovat vieraantuneet politiikasta. Totuus taitaakin olla päinvastainen; poliitikot ovat vieraantuneet kansasta. Tässä suhteessa Maija Anttilan kolumni (23.10) Helsingin Uutisissa oli monellakin tapaa hyvin paljastava.

Leimatessaan Keskuspuiston eteläosaan suunniteltua asuinrakentamista vastustavat kuntalaiset ja kansalaiset luluilijoiksi (lulu=locally unwanted land use, eli paikallisesti ei-toivottu maankäyttö), Anttila tulee samalla myöntäneeksi, että Helsinki onkin loppujen lopuksi vain pieni (agraarinen?) kyläpahanen.

Kutsuessaan kaavoitushankkeen vastustamista luluiluksi hän myös myöntää, että Lääkärinkadun rakennushankkeessa onkin kyse paljon suuremmasta asiasta kuin vain omille nurkille rakentamisen vastustamisesta

Hanketta vastustavat paitsi useat hankkeen välittömässä lähipiirissä asuvat, myös muualla pääkaupunkiseudulla asuvat, jotka käyttävät Keskuspuistoa ja jopa eräät ulkosuomalaiset, jotka ovat ylpeitä Helsinkimme luonnonläheisyydestä.

Anttila ei täsmennä, mitä hän tarkoittaa sillä kilpailulla, jossa Helsingin olisi menestyttävä. Ketä vastaan kilpailemme, missä asiassa ja millä keinoilla?

Olemmeko mukana Vantaan aloittamassa ihmishuutokaupassa, jossa ihmisarvo mitataan veronmaksukyvyllä? Vai yritämmekö kenties kilpailla samassa painoluokassa eurooppalaisten metropolien kanssa? Siinä voi käydä kuin entiselle nyrkkeilijälle.

Maalaillessaan uhkakuvia Helsingin ylle Anttila tekee itsestään ylivertaisen asiantuntijan. Samalla hän kehottaa äänestämään itseään. Kenties hän raottaa verhoa salaperäisen uhkakuvan päältä seuraavalla vaalikaudella.

Anttilan välttämättömyyksiin sopeutumista painottava retoriikka ei ole mitään uutta. Sitä käytti jo esimerkiksi valtiovarainministeri Juho Vennola 1930 -luvun suurlaman aikana kehottaessaan ihmisiä säästämään. Sietäisi toivoa, että päättäjien ja kansalaisten suhde olisi muuttunut valistussuhteesta edes hieman tasa-arvoisemmaksi.

Kun maankäyttö- ja rakennuslakia säädettiin 1998, tarkoituksena oli lisätä kuntalaisten kuulemis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Totuus taitaa kuitenkin olla toisenlainen. Jo lain säätämisvaiheessa eduskunnan perustuslakivaliokunta ilmaisi huolensa näin: "Ratkaisevaksi kuitenkin muodostuu, kuinka todellisia yksilön osallistumis -ja vuorovaikutusmahdollisuudet ovat käytännössä... tarvittaessa ryhdytään lisätoimiin vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi".

Kenties kansanedustaja Anttila on kunnallispoliitikko Anttilaa viisaampi, mutta varatessaan kunnan kokonaisvaltaisen kehittämisen ymmärtämisen vain päättäjille, hän ainakin nostaa itsensä kuntalaisia viisaammaksi.

Michael Perukangas
valtiotieteiden maisteri

tiistaina, lokakuuta 25, 2005

Ei enää palaakaan Keskuspuistosta!


SATAKIELI KUTSUU
Tule suojelemaan yhteistä ulkoilu- ja liikuntapaikkaamme, Keskuspuistoa!

Neljä hehtaaria Keskuspuistoa ollaan kaatamassa luxus-villojen tieltä. Leikkaus poistaisi tuntuvasti kevyen liikenteen kulkureittejä, kuntopolkuja sekä lasten leikkipaikkoja.. Myös satakielet ja uhanalaiset lehtonata-kasvit saisivat väistyä.

Nyt on viimeinen hetki vaikuttaa. Tule kanssamme kaupunkilaisten mielenilmaisuun ja yhteiseen iloiseen ulkoilupäivään. Ota mukaan perheesi, ystäväsi ja mieluisin ulkoiluharrasteesi. Asiamme on niin tärkeä, että edes sadesäätä emme säikähdä.

Keskuspuiston suojelupäivä
sunnuntaina 6.11.2005, kello 12.00 – 15.00
Keskuspuiston Lääkärinkadun puoli


Puheenvuoroja, musiikkia ja yllätysohjelmaa
Lapsille mehua ja pullaa

lauantaina, lokakuuta 22, 2005

33 helsinkiläisen lausunto kaupunginsuunnitteluvirastolle

LAUSUNTO

kaupunkisuunnitteluvirastossa (ksv) valmisteltavasta asemakaavan muutoksesta
Lääkärinkadun alueelle, Mannerheimintien asuintalojen 71 - 79 kohdalle

Me allekirjoittaneet helsinkiläiset olemme syvästi järkyttyneitä kaupungin aikeista rakentaa kerrostaloja yleisesti keskuspuiston osaksi mielletyn, tärkeän ja ahkerasti käytetyn puistoalueen paikalle. Koska yleiskaava 2002 ei velvoita kaupunkia rakentamaan Lääkärinkadun alueelle, vaadimme tässä lausunnossa, että nykyinen puisto-asemakaava jätetään voimaan. Esitämme, että Lääkärinkadun alue otettaan uudessa, päivitettävässä osayleiskaavassa virallisestikin osaksi keskuspuiston virkistysalueita.

Perustelemme vaatimuksiamme tarkemmin viiden alaotsikon alla ja pyydämme kaupunkisuunnitteluvirastolta perusteltua vastausta otsikoiden alla esitettäviin näkökohtiin:

* Lääkärinkadun puistoalue on osa toiminnallista keskuspuistoa
* Puiston käyttö tällä hetkellä: miksi se on tärkeä, kuka sitä käyttää ja miten muutos heikentäisi
elinympäristöä
* Syyt rakentaa puistoon kerrostaloja eivät ole merkittäviä rakentamatta jättämisperusteluihin verrattuna
* Lehtonata - viimeinen esiintymä uhattuna
* Toteutuuko uuden maankäyttö- ja rakennuslain (MRL, 1.1.2000) kirjain ja henki?


Lääkärinkadun puistoalueen käyttötarkoituksen muuttaminen vaarantaa tai heikentää olennaisella tavalla MRL:n. pykälässä 5 mainitut: 1) turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten, tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomisen; 3) rakennetun ympäristön kauneuden ja kulttuuriarvojen vaalimisen; 4) luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymisen; 5) ympäristönsuojelun, ja ympäristöhaittojen ehkäisemisen sekä 11) liikenteen tarkoituksenmukaisen järjestämisen sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytykset.

Alueella sijaitsevilla avokallioilla on alueen asukkaille ja muille helsinkiläisille erityinen sosiaalinen merkitys. Kalliot ovat alueen tärkein ja historiallisestikin merkittävä Helsingin kaupunkikulttuuriin olennaisella tavalla kuuluva kohtaamispaikka, ja niiden käyttömahdollisuuksien heikentäminen tai vaarantaminen rakentamalla alueelle kaupunkivilloja tuhoaisi asukkaiden tyydyttävän sosiaalisen toimintaympäristön.

Edelleen, aivan suunnittelualueen vieressä sijaitsee alueen tärkein lasten ja nuorten leikkipuisto, leikkipuisto Tullinpuomi skeittiramppeineen ja urheilukenttineen. Aivan leikkipuiston viereen kaavailtu, ksv:n arkkitehdin arvion mukaan 5 vuotta kestävä rakennustyö sekä kerrostalojen ja autojen tulo metsäiselle leikki- ja kiipeilyalueelle, vaarantaisi paitsi puistossa päivittäin leikkivien lasten ja nuorten terveyden pöly- ja melu- ja turvallisuusriskien muodossa että tuhoaisi ainoan alueella asuvien lasten ja nuorten ulottuvilla olevan luonnonmukaisen ulkoilu-, seikkailu- ja retkeilykohteen. Lääkärinkadun puistoaluetta sekä Tullinpuomin leikkialuetta käyttävät säännöllisesti ulkoilussaan myös Ruskeasuon, Taka-Töölön, Meilahden, Laakson ja Pikku Huopalahden päiväkoti- ja koululaisryhmät.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistystä lainaten: "Viheralueet ovat kaupungin keuhkot. Luonnon monimuotoisuus on elämän jatkumisen ehto. Paikallisidentiteetti syntyy sitoutumisesta tuttuun ja tärkeäksi koettuun ympäristöön. Siksi kaikilla asuinalueilla tulee säilyttää lähiluontoa, johon mm. päiväkodit, leikkipuistot, koulut ja luontokerhot voivat tehdä retkiä." Lähiulkoilupaikalla on valtavan suuri merkitys terveys- ja arkiliikunnan mahdollistajana ja terveysriskien sekä terveydenhoitokustannusten hillitsijänä kaikille väestöryhmille.


Asemakaavan muuttaminen vaarantaa erittäin uhanalaisen, suojellun lehtonadan ainoan esiintymän Helsingissä.

Pyydämme, että kaupunkisuunnitteluvirasto antaa vastauksensa jokaiselle tämän lausunnon allekirjoittaneelle helsinkiläiselle erikseen siihen osoitteeseen, jonka he ovat alla ilmoittaneet, jotta he saisivat tiedon asian etenemisestä.

______________________________________________________________________________________________________

* Lääkärinkadun puistoalue on osa toiminnallista keskuspuistoa


Lääkärinkadun alue on voimassaolevassa asemakaavassa vuodelta 1982 puistoaluetta. Puistoon ei missään nimessä voida rakentaa kerrostaloja. Lisäksi puistoalue mielletään yleisesti osaksi keskuspuistoa: myös Helsingin kaupungin omissa Keskuspuiston esittelykartoissa: http://www.hel2.fi/keskuspuisto/fin/1esittely/#.

Kaupunginvaltuusto on 19/26.11.2003 hyväksynyt seuraavan toivomusponnen: "Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Keskuspuiston jatkosuunnittelun lähtökohtana on se, ettei Keskuspuiston kokoa pienennetä eikä alueelle rakenneta nykyistä enemmän. (Paavo Arhinmäki 48-5)". Miksi toivomusponnen perustelut eivät kaupungin mielestä päde Lääkärinkadun puistoalueeseen, joka on mitä selkeimmin toiminnallinen osa Keskuspuistoa?

Lokakuussa 1998, 61 kaupunginvaltuutettua allekirjoitti valtuustoaloitteen, jossa esitettiin kaupungin keuhkoina toimivan ja ulkoilumahdollisuuksia tarjoavan Keskuspuiston muuttamista kansalliseksi kaupunkipuistoksi. 1.1.2000 voimaan tullut maankäyttö- ja rakennuslaki mahdollistaa kansallisten kaupunkipuistojen perustamisen. Keskuspuisto on rajattu yleiskaava 2002:n ulkopuolelle. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy on esittänyt toiveen, että Keskuspuistoa voidaan tarkastella osana Helsingin uutta yleiskaavaa ja kansalliseen kaupunkipuistoon sisällytettävänä alueena. "Keskuspuiston viheryhteyden leveys on pidettävä joka kohdassa riittävän leveänä. Tällä hetkellä on uhattuna Mannerheimintie 71 - 79:n funkkis-talojen takana oleva ulkoilumetsäalue. Yksi mahdollisuus nakertamisen lopettamiseksi on, että nykyinen Keskuspuiston osayleiskaava muutetaan sisältämään koko Keskuspuiston alue", Helsy toteaa.

Ympäristöministeriö on asettanut neljä kriteeriä, jotka kansallisen kaupunkipuiston on täytettävä. Mikään näistä neljästä kriteeristä ei voi tyydyttävällä tavalla täyttyä mikäli Lääkärinkadun puisto luovutetaan asuinrakentamiselle.
Sisällön kriteeri: Puiston tulee sisältää kaupunkiluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä luonnonalueita, kansallisen historian tai kaupungin omien kehitysvaiheiden ymmärtämisen kannalta merkittäviä kulttuuriympäristöjä rakennuksineen sekä puistoarkkitehtonisesti tai esteettisesti merkittäviä puistoja ja viheralueita.
Laajuuden ja eheyden kriteeri: Sen tulee olla puisto- ja viherympäristönä riittävän laaja ja häiriötön sekä viherrakenteeltaan niin yhtenäinen, että sitä pitkin on mahdollista siirtyä kaupunginosasta toiseen.
Ekologisuuden ja jatkuvuuden kriteeri: Ekologisessa mielessä on tärkeää, että alueelle muodostuu lajiston siirtymisen ja vuorovaikutuksen mahdollistavia ekologisia käytäviä ja että se on jatkuva ja liittyy välittömästi ilman selvää rajaa kaupungin ulkopuolisiin luonnonalueisiin tai sitä ympäröivään maaseutuun.
Kaupunkikeskeisyyden kriteeri: Kansallinen kaupunkipuisto on osa kaupunkirakennetta. Olennaista on, että se alkaa kaupungin ydinkeskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä.


* Puiston käyttö tällä hetkellä: miksi se on tärkeä, kuka sitä käyttää ja miten muutos heikentäisi elinympäristöä


Lääkärinkadun puistoalue sisältää rakennetun puiston, jossa on nurmialueita, kukkaistutuksia, ympäristötaidetta, penkkejä sekä upea avokallio. Puistoalueella on myös kosteikkoa, jossa kasvaa uhanalainen lehtonata sekä kuivempaa metsää ja kalliota. Puistossa kasvavat mm. keto-orvokit, maksaruohot ja kielot sekä vadelmat, mustikat, puolukat ja ahomansikat. Puistossa pesii satakieli. Lääkärinpuisto tarjoaa helsinkiläisille hienoja luontokokemuksia.


Puistoalueen käyttäjiin on julkisuudessa viitattu termeillä 'naapurit' ja 'lähinaapurit' sekä 'lähialueen asukkaat'. Tämä käsitys käyttäjärakenteesta on vähättelevä ja virheellinen. Lääkärinkadun puistoaluetta käyttävät ulkoilussaan ja arkiliikunnassaan kaupunginosien Töölö, Meilahti, Tullinpuomi, Ruskeasuo sekä Pikku Huopalahti asukkaat, päiväkotien ja koulujen lapsiryhmät sekä Tullinpuomin leikkipuiston lapset ja nuoret. Jo näistä väestörikkaista kaupunginosista koostuu erittäin laaja käyttäjäkunta, mutta lisäksi:

Kyseessä on ulkoilualue, jota käyttävät ihmiset kaikkialta Helsingistä sekä Vantaan puoleltakin. Miksi? Puistoalue 1) on Laakson sairaalan ja terveyskeskuksen sekä lastenneuvolan vieressä, ja lukuisat kävijät lepäävät ja virkistäytyvät puistossa, 2) alueella on paljon nk. kevyen liikenteen läpikulkuliikennettä, koska sen kautta kulkee kaksikin erittäin keskeistä kevyen liikenteen reittiä; toinen Ruskeasuon kautta aina Vantaan rajalle asti ja toinen syvemmälle keskuspuistoon. Työmatkaliikkujia, lenkkeilijöitä, sauvakävelijöitä ja vapaa-ajan pyöräilijöitä on päivittäin erittäin paljon, 3) yhdistää kaupunginosia keskenään, 4) on myös monien alueen virastoissa (Kela, Työterveyslaitos ym.), koulutuskeskuksissa (mm. Helsingin aikuisopisto ja Markkinointi-instituutti) HYKSissä ja muissa työpaikoissa työskentelevien virkistyskäytössä, 5) on monien urheiluseurojen käytössä. Mm. suunnistustapahtumat sekä Suomen Ladun vuotuinen sauvakävelytapahtuma kulkevat alueen kautta , 5) on ainutlaatuinen yhdistelmä luonnonvaraista metsää ja kaupunki-viheraluetta, joten sinne tullaan retkeilemään ja viihtymään kauempaakin.


Tullinpuomi-Laakso tarvitsee keuhkonsa ja suoja-viheralueensa raskaasti liikennöityjen Mannerheimintien ja Tukholmankadun pakokaasuilta ja melulta. Nyt alue rakennettaisiin umpeen. Mannerheimintietä reunustaa jo nyt pitkä rivi korkeita taloja, vain Lääkärinkadun kohdalta pääsee puikahtamaan pakoon liikenteen haitoilta sekä harrastamaan arkiulkoilua. Muita "suoja-alueita" ei enää ole. Suunniteltu rakentaminen lisäisi entisestään jo ennestään raskasta liikennettä alueella. Lääkärinkadun ja Urheilukadun jo nyt ahtaat ja autojen täyttämät kadunvarret ylikuormittuisivat rakentamisen myötä.

Ilmanlaatu Laakso-Tullinpuomi-alueella on huono, liikennemäärät huimaavat, melu häiritsevää. Lapsiperheiden, ikäihmisten, koiranomistajien ja muiden ulkoilijoiden mahdollisuudet asua alueella perustuvat Keskuspuiston (Lääkärinkadun puistoalueen) läheisyyteen. Ilman Lääkärinkadun puistoa alue muuttuu kivierämaaksi ja hyvinvoinnin ja terveyden kannalta siedettävän elämisen edellytykset alueella katoavat. Moni hitaasti tai apuvälineillä liikkuva joutuu muuttamaan pois, kun oma lähipuisto katoaa. Muutos olisi kohtuuton monelle väestöryhmälle.

Puistoalueella harrastetaan päivittäin monipuolista, terveysriskejä ja terveydenhoitokustannuksia hillitsevää liikuntaa. Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, hiihdetään, kiipeillään ja lasketaan pulkkamäkeä.

Lääkärinkadun puistoalue ei sovellu kerrostaloalueeksi. Puistoalueen suunnittelu asuinalueeksi sillä tavoin, että tärkeimmät luontokohteet, kuten kalliot ja lehtonadan esiintymät, kevyen liikenteen reitit ja ulkoilumahdollisuudet säilyvät eikä leikkipuisto Tullinpuomin käyttäminen häiriinny merkittävästi, on täysin mahdotonta. Nämä luetellut tärkeät kohteet sijaitsevat eri puolilla aluetta. Kerrostalot aidattuine pihoineen, autotiet ja parkkipaikat tarvitsevat tilaa, ja ne on rakennettava arvokkaiden luontokohteiden ja kevyen liikenteen reittien päälle, mikäli ne aiotaan mahduttaa alueelle. On myös huomioitava, että kerrostaloalue ei vaikuta vain siihen kohtaan luontoa, jonka päällä talot ja autotiet ovat. Ympäristövaikutukset levittäytyvät huomattavasti laajemmalle alueelle, nykyisen virallisen keskuspuiston puolelle. Vaadimme kaupunkisuunnitteluvirastoa ottamaan kantaa myös näihin Keskuspuiston kasvistoa ja eläimistöä sekä virkistyskäyttöä haittaaviin ympäristövaikutuksiin. Lisäselvitykset ovat tarpeen.


* Syyt rakentaa puistoon kerrostaloja eivät ole merkittäviä rakentamatta jättämisperusteluihin verrattuna


Kaupunkivillojen rakentamissyinä on esitetty kaksi asiaa: toisaalta yleiskaava 2002 ja toisaalta alueen elinvoimaisuuden turvaaminen. Pyydämme vastausta: Mitä ksv tarkoittaa elinvoimaisuuden turvaamisella? Yleiskaava 2002 (ja 1992) ainoastaan mahdollistaa, ei edellytä, rakentamisen Lääkärinkadun puistoalueelle. Vaadimme, että kaupunkisuunnitteluvirasto perustelee molemmat argumenttinsa ja punnitsee niitä alueen nykyistä käyttötarkoitusta vasten. Alue on jo, ja tulee jatkossakin olemaan erityisen elinvoimainen asukkaineen, ruuhkineen, kauppoineen ja liikkeineen sekä työpaikkoineen. Lääkärinkadun puistoalueen säilyttäminen tukee juuri tätä elinvoimaisuutta.


Helsinkiin täytyy rakentaa, mutta kaavoitus- ja rakentamispäätöksiä täytyy tehdä kaupunginosien tarpeita, ominaispiirteitä ja ihmisten tyydyttävän elämisen laadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä arvostaen. Voivatko muutaman sadan ihmisen uudet asunnot olla kaupungille tärkeämpiä kuin tuhansien helsinkiläisten ja ulkopaikkakuntalaisten ulkoilu- ja virkistäytymistarpeet Lääkärinkadun puistoalueella? Jatkuva rakentamisen tiivistäminen Helsingin lisää keskuspuiston ja yleensä puistoalueiden tarvetta kaupungissamme.


Niin kutsutun suur-Helsingin alueella on tärkeää päästä liikkumaan viherväyliä pitkin kaupungista toiseen; tätä suuntausta pitäisi kehittää eikä laatia lisäesteitä. Lisäksi esteettömän Keskuspuistoon pääsemisen periaate vaarantuu, jos suunniteltujen talojen piha-alueet aidataan. Kaupunkivillat vaarantaisivat Mannerheimintien yhtenäisen arava-arkkitehtuurin.


* Lehtonata - viimeinen esiintymä uhattuna

Olemme yllättyneitä kaupunkisuunnitteluviraston laimeasta suhtautumisesta siihen, että suunnittelualueella on Helsingin ainoa, erittäin harvinaisen ja uhanalaisen lehtonadan esiintymä, jonka häiritseminen esimerkiksi rakentamalla on luonnonsuojelulaissa (pykälä 47) kielletty. Vaadimme, että tämän suojellun kasvilajin esiintymä jätetään rauhaan ja toteamme sen esiintymisen juuri Laakson lehtoalueella, suunnitellun kerrostaloalueen paikalla, todistavan omalta osaltaan, miten arvokkaasta luontokohteesta Lääkärinkadun puistossa on kyse.

Ympäristölautakunta puoltaa (28.1.2003) valtakunnallisesti erittäin uhanalaisen, erityisesti suojeltavan lajin, lehtonadan, esiintymispaikan rajojen määrittämistä Laaksossa luonnonsuojelulain 47 §:n nojalla Uudenmaan ympäristökeskuksen
kuulemiskirjeessä olevan liitekartan mukaisesti. Samalla ympäristökeskus toteaa, että vahvistettu asemakaava, jossa kyseinen alue on merkitty puistoksi, tukee lehtonadan suojelua.

Lisäksi lautakunta toteaa, että luonnonsuojelulain 47 §:n hävittämis- ja heikentämiskielto tarkoittaa mm. sitä, ettei esimerkiksi rakennusten, rakennelmien tai teiden ja polkujen rakentaminen kyseiselle alueelle ole mahdollista. Lehtonadan esiintymispaikkaa tulisi hoitaa asiantuntijaselvityksessä esitetyllä tavalla (FL Arto Kurtto 18.10.2002).

Yleiskaavaehdotus 2002:Helsingin yleiskaava 2002:n vaikutusselvitys - Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen:

"Helsingissä kasvaa kuusi erityisesti suojeltua kasvilajia: Rantaruttojuuri, sääskenvalkku, lehtonata, metsälitukka, ketokatkero ja ketunsara. Näistä rantaruttojuuren esiintymä on ainoa koko maassa ja lehtonadan esiintymä on yksi kolmesta tai neljästä koko maan esiintymistä. Metsälitukan ja ketunsaran esiintymät eivät välttämättä ole ns. alkuperäisesiintymiä.

Kaavaluonnoksella on mahdollisesti haitallinen vaikutus lehtonadan esiintymälle. Lehtonata on valtakunnallisesti erittäin uhanalainen, erityisesti suojeltu laji, jonka esiintymiä tunnetaan koko maasta vain 3 tai 4. Lehtonadan kasvupaikka sijaitsee Laakson alueella, ja alueelle on esitetty luonnoksessa rakentamista. Kasvin esiintymispaikan uhkana on jo nykyisin lähellä oleva rakentaminen ja laji tuskin kestää tiivistyvän rakentamisen aiheuttamaa ympäristön muuttumista, kuten kuivumista.

Arvokkaat kasvillisuuskohteet
Kaavaluonnoksen muutosalueilla tai osittain niillä on Helsingin ympäristökeskuksen luokituksen mukaisia arvokkaimman luokan kasvillisuuskohteita kaikkiaan seitsemän, joista kaksi on samoja kohteita kuin edellä esitetyt sääskenvalkun ja lehtonadan esiintymäalueet. Kohteet ovat:
. Myllypuron korkeakallio
. Myllypuron Matokallion alueen pohjoispuoli
. Linnavuorenpuiston kukkaniitty
. Laakson lehto
. Rastilan neva
. Vuosaaren Niinisaarentien kalliojakso
. Laajasalon Stansvikin kaivoskallio
Kohteista kolmella on edustavaa kalliokasvillisuutta, kahdella suokasvillisuutta, yhdellä niittykasvillisuutta ja neljällä lehtokasvillisuutta. Merkittävimmät lajit ovat lehtonata, sääskenvalkku ja suovalkku."

* Toteutuuko uuden maankäyttö- ja rakennuslain (1.1.2000) kirjain ja henki?

Uudessa maankäyttö- ja rakennuslaissa kaavojen sisältövaatimuksia ovat mm. asumisen tarpeet, ekologinen kestävyys, turvallisen elinympäristön edellytykset ja liikenteen järjestäminen. Asemakaavamuutoksia puistoalueelle laadittaessa on lain mukaan pohdittava perusteellisesti, onko alueella lähiviheralueita ihmisiä ja eläimiä varten, onko rakennusoikeutta liikaa, sopiiko aiottu rakentaminen ympäristöön, onko aikomuksena säilyttää arvokkaat luontokohteet ja vanhat kulttuuriympäristöt jne.

Todistustaakka jää helposti valittajalle siitä, että sisältövaatimuksia ei ole huomioitu. Turvallisuus- ja viihtyisyystekijät vaativat asukkaiden mukanaoloa suunnittelussa ja heidän mielipiteidensä huomioon ottamista, koska kartta ei kerro todellisuutta. Sama vaatimus koskee erityisryhmien, kuten lasten, vanhusten tai liikuntarajoitteisten näkökulman huomioimista. Me allekirjoittaneet olemme todistaneet tässä lausunnossa kattavasti sen, että sisältövaatimuksia ei ole riittävällä tavalla huomioitu Lääkärinkadun puistoalueen suunnittelussa.


Vaadimme uuden maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 54:n pykälän:

"Asemakaavan sisältövaatimukset: Asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon siten kuin siitä edellä säädetään. Asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään."
perusteella, että Lääkärinkadun puistoalue jätetään rakentamatta.

Laki korostaa vuorovaikutuksen lisäämistä asukkaiden ja suunnittelijoiden kesken. Kysymmekin, miten nykyinen tilanne toteuttaa lain kirjainta ja henkeä: 1) emme ole saaneet asukastilaisuudessa 5.10.2005 emmekä ennen lausuntojen 14.10. määräaikaa nähtäväksemme edes alkeellista luonnosta tulevista suunnitelmista. Suunnitelman laatu on jäänyt täydeksi arvoitukseksi, 2) Myös kaavamuutoksen syyt ovat jääneet epäselviksi. Alue on erittäin elinvoimainen eikä ksv:n korostama elinvoimaisuuden ylläpitäminen riitä syyksi rakentaa puistoon. Yleiskaava 2002 ei pakota rakentamaan alueelle mitään. Miksi ksv teki aloitteen puiston rakentamiseksi?, 3) Olemme jääneet pyynnöistämme huolimatta ilman selvitystä sekä kaavamuutoksen vaikutuksista lehtonataan että lehtonadan tämänhetkisestä tilanteesta alueella.

Metlan luontomatkailun professori Liisa Tyrväinen johti Helsingin yliopistossa kaupunki-viheralueiden arvo ja merkitys asukkaille -projektia. Hän totesi, että" puutteellisen tiedon vuoksi viheralueet eivät saa tasavertaista asemaa kaavatarkasteluissa, vaikka ne tuottavat aineetonta hyötyä. Kaupunkirakentamisessa asuntorakentaminen ja virkistysalueiden säilyttäminen asetetaan usein vastakkain. Laadukkaassa suomalaisessa kaupungissa on kuitenkin molempia. Rakentamista sinänsä ei vastusteta vaan sitä, että rakentaminen osuu asukkaille tärkeille viheralueille. Kaavoituskiistat vähenevät, jos varhaisessa vaiheessa kerätään tietoa siitä, mitkä viheralueet ovat asukkaille tärkeimpiä."

Me allekirjoittaneet vakuutamme, että Lääkärinkadun puistoalue on lukuisille helsinkiläisille äärimmäisen tärkeä, ja monille se kaikkein tärkein, ulkoilu- ja virkistysalue.