keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Frederick Law Olmsted: Puistot ovat metropolien käyntikortteja


Amerikkalaisen maisema-arkkitehtuurin isänä hyvällä syyllä pidettävä Frederick Law Olmsted, joka tunnetaan myös New Yorkin Keskuspuiston isänä, lausui vuonna 1868 suunnitellessaan New Yorkin Brooklyn Parkin puistoa seuraavaa:

"We regard Brooklyn as an integral part of what today is the metropolis of the nation, and in the future will be the center of exchanges in the world, and the park in Brooklyn, as part of a system of grounds, of which the Central Park is a single feature, designed for the recreration of the whole people of the metropolis and their customers and guests from all parts of the world for centuries to come" (lähde HALL, Lee (1995): Olmsted's America. An "Unpractical" Man and His Vision of Civilization. A Bulfinch Press Book, Little, Brown and Company, sivut 155-156.)

"Meidän mielestämme Brooklyn on oleellinen osa kansakuntamme metropolia, joka tulevaisuudessa tulee olemaan maailman metropoli, ja Brooklynin puisto osana kaupungin puistoverkostoa, josta Keskuspuisto on osa, on suunniteltu kaikkien metropolin asukkaiden, ja kaikkialta maailmasta tulevien vieraiden virkistykseksi myös tulevaisuudessa" (vapaa käännös)

Minun mielestäni Keskuspuisto on oleellinen osa Suomen metropolia, Helsinkiä, joka tavoittelee pohjoiseurooppalaisen metropolin asemaa, ja Keskuspuisto on tarkoitettu paitsi nykyisten helsinkiläisten, myös tulevien kaupunkilaisten ja pikku-metropoliimme matkustavien ja täällä majaansa pitävien yrityksien työntekijöiden ja heidän asiakkaidensa virkistykseksi, ollen kaupunkimme ainutlaatuinen kilpailukykytekijä ja ylpeytemme aihe.

tiistaina, lokakuuta 30, 2007

Mielipide: Helsinki tuhotaan


Poliittisen blogin "mielipide" kirjoituksen 1.11.2005, jossa kommentoidaan Keskuspuiston nakertamista, voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Mari Puoskari: Keskuspuisto on säilytettävä


Juttu julkaistu alunperin Hesarissa; Mari Puoskarin teesit Helsingin pelastamiseksi. Lihavointi on omani.

Näin Mari Puoskari pelastaa Helsingin:

Autot pois keskustasta ja lippujen hinnat alas!
Joukkoliikennelippujen hinnat on puolitettava ja suuria raideinvestointeja aikaistettava, jotta autojen määrä saadaan kuriin. Rahaa saadaan ruuhkamaksuista ja valtion joukkoliikennetuesta. Keskustasta merkittävä osa on rauhoitettava vetovoimaiseksi kävelykeskustaksi Keski-Euroopan malliin. Pyörätieverkoston on katettava koko kaupunki.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen yhteen!
Nykyinen vapaaehtoiseen yhteistyöhön perustuva malli junnaa pahasti. Pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisellä voidaan karsia päällekkäisyyksiä ja käyttää resursseja tehokkaammin. Paikallisuuden näkyminen päätöksenteossa voidaan varmistaa kaupunginosaneuvostoilla, jotka päättävät esimerkiksi pienistä kaavamuutoksista.

Verorahoille saatava vastinetta!
Suurin osa suomalaisista maksaa mielellään veroja, jos saa niistä vastikkeeksi laadukkaita ja helposti saatavilla olevia palveluita. Tämä ei toimi esimerkiksi terveydenhoidossa. Resurssit ovat rajalliset, joten palvelut pitää tuottaa tehokkaasti. Helsingin on huolehdittava, että palvelut ovat myös heikompiosaisten saatavilla. Asunnottomuus on poistettava.

Tiivistä rakentamista puistoja uhraamatta!
Tarvitsemme lisää asuntoja, jotta tarjonta vastaisi paremmin kysyntää ja asuntoihin olisi varaa myös pienituloisilla. Uusia asuinalueita ei saa kuitenkaan rakentaa nykyisten helsinkiläisten viihtyvyyden kustannuksella. Lähiviheralueet ja suuret viherkokonaisuudet, kuten Keskuspuisto, on säilytettävä helsinkiläisten virkistys- ja liikuntapaikkoina. Viheralueet ja asuntorakentaminen on mahdollista yhdistää, kun panostetaan tiiviiseen rakentamiseen.


Helsingin puolitettava energiankulutus!
Helsingin Energian pitää investoida huomattavasti nykyistä enemmän uusiutuvaan energiaan. Kaupungin tulee kaikessa omassa toiminnassa edistettää energiansäästöä ja puolittaa energiankulutuksensa.

torstaina, lokakuuta 25, 2007

MINUN KESKUSPUISTONI

MINUN KESKUSPUISTONI.

Olen 75-vuotias helsinkiläisnainen. Asuin viime kesänä, kesäkuussa vielä Töölöntorin reunalla, mutta etsiskelin hiukan luonnonläheisempää asuntoa.
Melkein sattumalta osuin katsomaan myytävää asuntoa Mannerheimintien varrella. En ollut voinut kuvitellakaan Helsingistä löytyvän sellaista asuntoa, jonka ikkunoista ja parvekkeelta näkyi vain metsää, ihania, isoja lehti- ja havupuita ja harmaita kallioita.
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Olin turvallisella mielellä, koska kaikki ystäväni vakuuttivat, ettei Keskuspuistoon rakenneta. Se on ikuinen.

Kunnes............

Nyt tunnen itseni petetyksi. Toivoisin voivani ajatella, että suunnitelmat koskevat tulevaisuutta minun jälkeeni, mutta ei se lohduta.
Helsingin kaupunki suunnittelee tukehduttavansa kaupunkilaiset poistamalla kaupungilta keuhkot pala palalta, lohko lohkolta.
Vaikka lääketieteessä sitä kutsuttaisiin yritykseksi pelastaa potilas, niin tässä tapauksessa se olisi harkittu murha, jota suunnittelevat meidän valitsemat miehet ja naiset.
Heitä ei huolestuta vahinko, jonka he haluavat tehdä jälkipolville. Tällaisen metsän kasvattamiseen ei riitä ihmisikä. Tuhoamiseen riittää.
Heidän mottonsa lienee. "Meidän jälkeemme tulkoon vedenpaisumus."

Helsingissä, Mannerheimintie 77:stä uuden kodin löytänyt ja sittemmin syvästi pettynyt kaupunkilainen, 75-vuotias nainen

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Viesti valtuuston jäsenille


Osoitan tämän mielipiteeni Keskuspuistoon rakentamisen puolesta puhujille.

En toista enää niitä seikkoja, joita olemme tuoneet jo esille vastustaessamme rakentamista. Toivottavasti olette lukeneet kirjoittamamme vastalauseet ettekä ole ylimielisesti heittäneet niitä saman tien roskakoriin. Toivottavasti olette myös paneutuneet meidän kantaamme.

En ole ollut erityisen kiinnostunut politiikasta. Kuitenkin nykyisin on tullut niin paljon räikeitä epäkohtia esille, että väkisin herää horroksesta ja saa usein järkyttyä. NÄINKÖ MEIDÄN ASIOITA HOIDETAAN? Ennen kaikkea on joutunut ihmettelemään, miten poliittisilla päättäjillä (ainakin joillakin) VOI OLLA NIIN HIRMUINEN VALTA toteuttaa asioita, joita kansalaiset henkeen ja vereen asti vastustavat. Luonnon tärveleminen rakentamisen takia on tullut monta kertaa esille. Nyt on uhattuna Keskuspuisto.

Päättäjät: Haluatteko ottaa VASTUUN siitä, että sadat ja sadat ja sadat ihmiset menettävät tärkeän ulkoilu-, virkistys- ja matkantekoalueen? Haluatteko ottaa VASTUUN lähialueen asukkaille JOPA TERVEYTEEN VAIKUTTAVISTA HAITOISTA (pitkäaikainen rakentamisen melu, liikenteen suuri lisääntyminen, ilman lisäsaastuminen)? Haluatteko ottaa ERITTÄIN RASKAAN VASTUUN kaupunkialueella harvinaisen AARTEEN, Keskuspuiston tuhoamisesta? Suunniteltu rakennusaluehan on juuri se kohta, mistä METSÄ ALKAA. Se on portti katualueilta luontoon.

Alkakaa näiden suunnitelmien sijaan ripeästi miettiä koko kaavoituksen perumista!

Jos rakentaminen toteutuu, menetän KAIKEN LUOTTAMUKSENI päättäjien kykyyn ja nimenomaan haluun hoitaa meidän kaupunkilaisten asioita oikeamielisellä tavalla.

Keskuspuiston äärellä asuva, puistoa monipuolisesti käyttävä, vihainen syntyperäinen helsinkiläinen

perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Ode vastaan Hannu: toinen näytös


Helsingin Vihreät järjestää maanantaina 22.10. klo 18 Annantalolla, (Annankatu 30) yleisen, yleisölle ja lehdistölle avoimen keskustelutilaisuuden siitä linjasta, jota nyt valittavan Helsingin apulaiskaupunginjohtajan toimialalla vastedes noudatetaan. Keskustelemassa tehtävää hakevat Hannu Penttilä (sd) ja Osmo Soininvaara (vihr). Tilaisuuden juontaa Risto Hietanen Helsingin uutisista.

Paikalle kutsuttiin myös Kokoomuksen edustaja, mutta Kokoomus ei lähetä tilaisuuteen ketään. Syitä tähän voinee jokainen tykönään spekuloida. Joko Kokoomus haluaa jättää moisesta pikkuvirasta kamppailun Vihreiden ja demareiden keskinäiseksi hiekkalaatikkonahisteluksi, tai sitten Kokoomus tosiasiassa on jo lyönyt lukkoon kantansa, tehden kassakaappisopimuksen esimerkiksi sen puolueen kanssa, joka muutoinkin peesailee sitä esimerkiksi kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Tällöin sopii olettaa, että sopimukseen oltaisiin koplattu muitakin nimityksiä.

Hesarin blogissa on voinut esittää ehdokkaille kysymyksiä. Kysymyksiä vastauksineen voi lukea klikkaamalla otsikkoa. Jos omaa kysymystäsi ei löydy vastauksineen, kannattaa tulla itse paikalle Annantalolle maanantaina!

Tilaisuuden ilmoituksen voi nähdä allaolevasta linkkiosoittesta:

http://www.helsinginvihreat.fi/www/uploads/pdf/kaj-mainos.pdf

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Reijolan aluesuunnitelman laadinta alkaa asukaskyselyllä



Helsingin kaupungin rakennusvirasto aloittaa aluesuunnitelman laatimisen Pikku Huo-palahden, Ruskeasuon, Laakson ja Niemenmäen alueelle. Lisäksi suunnittelualueeseen kuuluu osa Etelä-Haagaa sekä Paciuksenkadun pohjoispuolinen osa Meilahdesta. Suunnitelma ohjaa puistojen, metsien, katujen ja aukioiden hoitoa, peruskorjausta ja kehittämistä.

Suunnittelun tueksi kerätään asukkaiden näkemyksiä alueen vahvuuksista ja puutteis-ta kyselyllä, joka on lähetetty tuhannelle satunnaisesti valitulle alueen asukkaille. Kyselyyn voi vastata myös 12.11.2007 asti rakennusviraston verkkosivuilla osoitteessa www.hkr.hel.fi/suunnitelmat.

Suunnittelualuetta rajaavat Paciuksenkatu, Huopalahdentie, Vihdintie, Hakamäentie, Keskuspuisto, Nordenskiöldinkatu, Reijolankatu ja Stenbäckinkatu. Suunnitelma on nimetty Reijola-nimisen kaupungin hallinnollisen peruspiirin mukaan, joka taas on saanut nimensä Grejuksen (Reijolan) tilan nimestä.

Suunnittelun edetessä järjestetään asukastilaisuuksia ja maastokävelyitä. Reijolan aluesuunnitelman on tarkoitus valmistua 2008 loppuun mennessä.

Lisätiedot asukaskyselystä:
toimistosihteeri Outi Sirkeinen, katu- ja puisto-osasto, puh. (09) 310 38526

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Kerran viel, kerran viel, laulaa satakiel...


Kerran viel, kerran viel, laulaa satakiel...

Voiko näin enää kauan sanoa, tuskin, ikävä kyllä.

Miksi pitäisi edes puuttua tällaisen törkeän välinpitämättömän luonnon tuhoamisvimman saneleman suunnitelman vastaiseen taisteluun! Sietääpä kysyä. Kun vastassa on vain täysin sokeita, ainoastaan oman egonsa kohottamisen omaavia henkilöitä, niin kaiketi pitäisi tavallisen ihmisen jättää asia omaan arvoonsa, mutta, mutta, kun tässäkään ajassa ei voi niellä sentään ihan kaikkea ihmisarvoa alentavaa toimintaa.

Tallatkaa kasvit, karkottakaa eläimet, niin voitte nauttia täysin rinnoin villoistanne!

Kerran viel!!

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2007

Jaakko Poikonen: Naturae convenienter vive



Kuva: Juha Jakonen

Jaakko Poikosen Helsingin yliopiston poliittisen historian opiskelijoiden lehti Poleemissa julkaistussa artikkelissa todetaan:

"Helsinki eroaa monesta Euroopan pääkaupungistasiinä, että täällä on myös luonnontilaista metsää. Puistot ovat kieltämättä kauniita paraatikunnossaan,mutta niistä ei löydä sieniä ryöpättäväksi tai valkovuokkoja äitienpäiväkimppuun. Vaikka kuinka media kailottaisi kansan urbanisoitumisesta, suomalainen sielu on syvällä metsässä. Minä olen ylpeä keskus-puistosta, joka jatkuu Töölönlahden nurkilta ainaVantaan rajoille saakka. Keskuspuiston sisällä on neljä luonnonsuojelualuetta ja siellä voi kohdata nisäkkäitä ja lintuja, joita tavallinen kaduntallaaja on nähnyt vainTV:n luontoillassa. Ei siis tarvitse lähteä Kolin jylhiin maisemiin kokeakseen luontoelämyksen, vaan sel-laisen voi saada kuunnellessaan vesimassojen pauhua Pitkäkosken rannalla.

Jotakin keskuspuiston tärkeydestä helsinkiläisille kertoo parin viime vuoden aikana käyty kiista Laaksonalueen asemakaavasta. Kaupunkisuunnitteluvirastossa käynnistettiin yleisön kovasti vastustama hanke Mannerheimintien kupeessa olevan metsäalueen asemakaavan muuttamisesta asuinrakentamisen sallivaksi. Laakso on oiva esimerkki, miten kaupungin jasen asukkaitten mielipiteet viheralueiden käytöstä törmäävät toistuvasti. Kolhoissa betonitaloissa eläville ihmisille melkeinpä kotiovelta alkava metsikkö on suunnattoman tärkeä. Ei huonojalkainen vanhus pääse köpöttelemään Nuuksioon, vaan hänelle riittää tuttu koivikko, jota voi parvekkeelta ihastella. Lähimetsä tarjoaa lapsillekin loppumattomat mahdollisuudet leikkeihin, majanrakennus voi olla myös helsinkiläistenavan vapaa-ajanhupia. Ja innokkaana lenkkeilijänä ja pyöräilijänä minä urheilen mieluummin havisevassa haavikossa kuin pujottelen asvalttiviidakossa pakokaasuja henkeeni vetäen. Eikä sovi unohtaa niitä tuhansia helsinkiläisiä, jotka kasvihuoneilmiöstä piittaamatta jatkavat hiihtoharrastustaan Helsingin lumettomissa talvissa.

Vaikka tonttipula on todellisuutta, niin silti Helsingin kaupungin päättäjien pitäisi oppia näkemään viheralueet voimavarana eikä taakkana. Jos kaikki rannat rakennetaan täyteen ja metsiköt jyrätään maan tasalle, kaupunginisät saavat sitten levitellä käsiään, kun vihreätä rauhaa kaipaavat veronmaksajat kantavat kukkaronsa johonkin vehreydelle myötämielisempään kuntaan. Kaktus ikkunalaudalla tai pari kärsivää pensasta valtatien pientareella eivät tyydytä kenenkään vihernälkää.

Tarkkailemalla helsinkiläisten suhtautumista kaupunkiluontoonsa voi helposti vetää johtopäätöksen, että ihmiset suorastaan huutavat vihreätä ympärilleen. Eikä syynä liene pelkästään vihreän värin rauhoittava vaikutus. Taustalla on paljon syvempiä asioita. Edelleen ihmiset kokevat olevansa jollain tapaa kiinni luonnossa ja monet jopa alkavat voida ruumiillisesti pahoin, jos siitä liiaksi erkaantuvat. Myöskään ei sovi unohtaa sitä, että valtaosalla helsinkiläisistä on ainakin yhden sukupolven takana juuret maaseudulla. Rakkaus viheralueisiin on osaksi samaa ilmiötä kuin maaseudun rauhaan kesäviikonloppuisin valtateitä pitkin pakenevat autoletkat. Suomessa kaupungistuminen on moneen muuhun läntiseen teollisuusmaahan verrattuna vielä kovin nuori ilmiö. Mielenkiintoista tässä kehityksessä on sekin, että innokkaimmat luontoaktivistit ovat usein kaupunkilaisnuoria. Ehkäpä tietoisuus luon-non merkityksestä herää kaupunkilaisten parissa voimakkaammin, kun kaikkialla ympärillä levittäytyvä vehreys ei ole itsestäänselvyys kuten maaseudulla.

Liian suoria yleistyksiä ihmisten viherrakkaudesta ei kuitenkaan pidä tehdä. Eräskin tunnettu kokoomuspoliitikko sanoi taannoin lehtihaastattelussa inhoavansa luonnossa oleskelua ja viihtyvänsä parhaiten kaupungin hulinassa. Uskoisin tämän ihmisryhmän olevan alati kasvava, onhan elämäntapamme jatkuvasti urbanisoitunut. Luonnosta vieraantuneisuus näkyy paitsi siinä, ettei kaupunkilaislapsi enää osaa erottaa lammasta vuohesta, myös siinä että monille luonto esittäytyy vihamielisenä ja pelottavana asiana. Näille ihmisille kelpaa vain hoidettu puistomainen kaupunkiluonto. Nykyään trendinä on tienvarsipöheikköjen raivaaminen raskaalla kädellä. Tätä perustellaan sillä, että pusikot tarjoavat toiminta-areenan kaiken-karvaisille narkomaaneille, ryöstäjille ja raiskaajille. Asiassa on varmasti perää, mutta mielestäni valtionkriminaali- ja sosiaalipoliittisia virheitä ei pidä yrittää ratkaista puuttumalla vain puitteisiin eli jyräämällä jokainen pikku tienvarsimetsikkö matalaksi. Vaikka huumeidenkäyttäjien hoitoon ohjaaminen ei ole il-maista, niin ei sitä myöskään ole jokaisen ryteikön muuttaminen hallituksi avaraksi kaupunkipuistoksi. Luonnollisuus on kaunista myös viherkysymyksessä. Mielestäni luonnontilainen lajistoltaan rikas viheralue on monessa mielessä arvokkaampi kuin hiekkapolusta, parista pensaasta, nurmiläntistä ja kukkapenkistä koostuva puistokokonaisuus. Joku saattaa toki esittää vastaväitteen, että onhan jänöjusseilla tilaa vilistää Kehä kolmosen tuolla puolen. Minusta asiaa ei saa nähdä näin, vaan jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus tutustua hoitamattomaan luontoon asuinpaikastaan huolimatta.

Medialla on ratkaiseva merkitys kansalaisten mielipiteiden muodostumisessa myös silloin, kun kyseessä ovat kaupungin viheralueet. Voi pohtia, olisiko ihmisten suhtautuminen kaupunkiluontoon vähemmän latautunutta, jollei media toisi niin innokkaasti aihetta esille. Jokainen meistä muistaa kuinka Lasipalatsin salava oli päivästä toiseen Helsingin Sanomien kaupunkisivujen pääaihe. Salavan kannosta tuskin olisi tullut laajamittaisen pyhiinvaelluksen kohde ellei hesari olisi rummuttanut kansalaisten kokemasta surusta vanhan puun kuoleman takia. Samanlaista tunnemyrskyä tiedotusvälineet loivat kesän ennätyskuivuuden aikana, jolloin mummeleita suorastaan yllytettiin kastelukannuineen puistoihin kyykkimään ja pelastamaan puita kuivumiskuolemalta.

Kaupungin viheralueet eivät siten ole yksiselitteinen ilmiö, vaan asiassa on melkeinpä yhtä monta puolta kuin puussa lehtiä. Absoluuttista oikeata mielipidettä suhtautumisessa siihen, miten viheralueita pitäisi hoitaa tai jättää hoitamatta ei ole. Toivon kuitenkin, että Helsingissä säilytetään monimuotoisuus tässä asiassa, eli olisi sekä puistoja että pöheiköitä.

Naturaeconvenienter vive
elä sovussa luonnon kanssa!"

Koko Poleemissa 3/2006 julkaistun artikkelin voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

perjantaina, lokakuuta 05, 2007

Kaupunkimetsä on aivan ihmeellinen onni


On aivan ihmeellinen onni, että kaupungissa asuvilla ihmisillä on oma metsä, jossa voi kerätä voimia ja hengittää, voi harrastaa, liikkua, ulkoilla, tavata ystäviään, uudistua ja pysyä työkykyisenä, jotta voi maksaa suuret verorahat kaupungille. Puiston ei kuitenkaan pitäisi olla erityinen onni, vaan normaali asia, jota ei ole lupa ottaa kaupunkilaisilta pois. Me kaupunkilaiset olemme valinneet teidät, päättäjät ja me maksamme isot palkkionne. Te ette voi kohdella meitä kuin roskajoukkoa, jonka näkemyksiä ei kuunnella.

Terveiset teille kaikille ja me haluamme uskoa inhimillisyyteenne. Maija Anttila, tehän olette sairaanhoitaja. Luulisi, että olisitte inhimillinen!

Blogin ylläpitäjä ei ole vastuussa tämän - kuten yhdenkään - vetoomuksen sisällöstä. Kaikilla vetoojilla - myös minulla - huoli on yhteinen, ja useimpia vetoojia yhdistää se, että he ovat perillä siitä, ketkä Helsingissä käyttävät kaavoitusvaltaa. Paremmin perillä kuin moni päättäjä luulisi...

tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Suomessa pian puoli miljoonaa kakkostyypin diabeetikkoa


Tämänpäiväisen uutisen mukaan Suomessa on pian puoli miljoonaa ns. kakkostyypin diabeetikkoa. Kakkostyypin diabetes tarkoittaa sellaista diabetesta, johon sairastutaan aikuisiässä, ja usein sairastuneet eivät itse edes tiedä sairaudestaan. Sairastavien määrä on viimeisen 20 vuoden aikana lisääntynyt noin 70 prosentilla, eli kyse on uudesta kansantaudista.

Kansanterveyslaitoksen johtaja Pekka Puskan mukaan paras aikuisiän diabetesta ehkäisevä keino on riittävä päivittäinen arkiliikunta. Puskan mielestä ihmisiä tulisi rohkaista liikkumaan kaupunkisuunnittelullisin ja liikennepoliittisin keinoin sekä tarjoamalla heille riittävästi liikuntapaikkoja. Puskan mielestä aikuisiän diabetesta ennaltaehkäiseviä keinoja käyttämällä säästetään huomattavia summia terveydenhuollossa.

Helsingin Keskuspuisto, jonka portti on Lääkärinkadun alue, on juuri tuollainen arkiliikuntaan soveltuva, siihen laajalti käytetty ja siihen rohkaiseva alue. Sitä käytetään päivittäin koiranulkoilutukseen ja lenkkeilyyn sen eri muodoissa, sitä käyttävät läheisten koulujen ja päiväkotien lapset luonnossa liikkumiseen ja luontoleikkeihin, siellä hiihdetään talvisin. Lisäksi monien työmatkapyöräreitti kulkee Keskuspuiston läpi, joka päättyessään Lääkärinkadulle muodostaa luontevimman reitin läntisestä Helsingistä keskustaan, pyörätien jatkuessa Urheilukatua pitkin Töölönlahdelle.

Laakson alueella asuu paljon vanhuksia, jotka muuttivat alueelle jo Mannerheimintien aravatalojen valmistuttua pian sotien jälkeen. Jos Mannerheimintien talorivin taakse tulee uusi asuinalue, tämä merkitsee matkan kohtalokasta pitenemistä Keskuspuistoon. Tämä voi olla monille alueen vanhuksille lopullisesti sen vähäisenkin jäljellä olevan toimintakyvyn vievä kuolinisku. Monet vanhuksista liikkuvat ainoastaan saatettuina tai rollaattorilla, minkä voi helposti todeta lenkkeillessään tai pyöräillessään Keskuspuiston lävitse.

Kuten Puska - Suomen arvostetuin ja tunnetuin pitkän linjan kansanterveyden edistäjä - totesi, liikuntaan pitää vaikuttaa kaupunkisuunnittelullisilla, liikennepoliittisilla ja liikuntapoliittisilla keinoilla. Kaupunkisuunnittelullinen keino ehkäistä aikuisiän diabetesta on välttää ihmisten arkiliikunnalle elintärkeiden viheralueiden - kuten Keskuspuiston - uhraamista etuoikeutettujen asuinalueiksi. Liikennepoliittinen keino ehkäistä aikuisiän diabetesta on suosia kevyttä liikennettä, eli esimerkiksi kävelyä, sauvakävelyä, juoksua, koiranulkoilutusta ja juoksemista, omalle kunnolle parhaiten soveltuvia liikuntamuotoja. Tästä tullaankin liikuntapolitiikkaan: on kannatettavaa tukea kaikkea liikuntaa, mutta erityisesti sellaista liikuntaa, joka ei maksa mitään ja jota voi harrastaa omalta kotiovelta. Parhaita paikkoja tällaiseen liikuntaan tarjoavat juuri lähimetsät, kuten Keskuspuisto.

Muutkin arvostetut kansanterveyden asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon sijoittaminen säästää pitkän pennin ja että juuri lähiviheralueet ovat ensiarvoisen tärkeitä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa tukevan arkiliikunnan kannalta ja että Helsingissä erityisesti Keskuspuisto on arkiliikunnan kannalta keskeinen alue. Alla UKK-instituutin entisen johtajan, dosentti Mikael Fogelholmin ja dosentti Pertti Mustajoen - maamme johtavan ylipainoasiantuntijan ja aikuisiän diabeteksen tuntijan kannanotot asiasta.

K A N N A N O T T O

Helsingin keskuspuiston alueella suunnitellaan kaavamuutosta ja kerrostalojen rakentamista. Paikka on rakentamiselle ja asumiselle tietysti hyvä, onhan siitä pääsy jopa kävellen sekä ydinkeskustaan että Keskuspuiston ulkoilureiteille.

Keskuspuiston pienintäkään pilkkomista ei kuitenkaan voi pitää hyvänä asiana. Tällä hetkellä Keskuspuisto muodostaa ainutlaatuisen henkireiän, joka ulottuessaan pääkaupungin ydinkeskustasta pitkälle pohjoiseen on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Metsä kaupungissa tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua, niin kilpajuoksijoille kuin vanhemmalle väelle. Metsä tuo kaupunkiympäristöön myös maisemallista vaihtelua. Se tarjoaa paikan, jonne voi mennä katselemaan, kuuntelemaan ja haistamaan luontoa, sinne voi mennä marjoja ja sieniä poimimaan, koiraa ulkoiluttamaan, lenkkeilemään ja suunnistamaan. Lapsille metsä koulun, päiväkodin tai kodin takana on virikkeitä tarjoava leikkipaikka - Nuori Suomi ry:n tutkimusten mukaan usein jopa suositumpi kuin koulun tai kodin piha.

Kuntien terveydenhuolto on lähivuosina suuren haasteen edessä. Väestön ikääntyminen tuo mukanaan sekä pitkäaikaissairaita että toimintakyvyltään heikentyneitä. Näitä asioita ei voida ratkaista odottamalla ja vastaamalla terveys- ja sosiaalipalvelujen kysyntään - kuntien on reagoitava etukäteen panostamalla terveyttä ja toimintakykyä edistäviin toimiin. Hyvin tärkeää on myös antaa mahdollisuuksia liikkumiseen niille, joilla ei ole kiinnostusta tai mahdollisuutta mennä kovin pitkälle liikkumaan.

Keskuspuisto ja sen eräät ”lonkerot” (esim. Lääkärikadun luo ulottuva alue) ovat sairauksien ehkäisyn kannalta juuri sellaisia liikuntaa lisääviä ympäristöjä, joita muualla maailmassa halutaan rakentaa lisää. Me emme täällä saa näyttää päinvastaista esimerkkiä vain sen takia, että metsää kaavoitusten jälkeenkin jää, vaikkakin vähän kauemmaksi.


Tampereella 24.10.05

Mikael Fogelholm, dosentti
UKK-instituutin johtaja


KANNANOTTO

Lihavuusongelman vakavuuden vuoksi Suomen Akatemia ja Suomalainen lääkäriseura Duodecim järjesti kolmipäiväisen kansallisen ns. konsensuskokouksen Espoossa.

Kokouksen yhteenvetopaneelia johti Peijaksen sairaalan ylilääkäri Pertti Mustajoki, joka on maamme johtavia liikalihavuus- ja diabetesasiantuntijoita.

Seuraavassa professori Mustajoen kannanotto nyt puheena olevan kaavamuutokseen ja rakennushankkeeseen.

Viime viikolla julkistettiin suomalaisten lihavuusepidemiaan liittyvä konsensuslausuma. Jos nykyinen lihomistrendi jatkuu, kansa sairastuu ja terveydenhuollon budjetit ylittyvät. Väestön lihavuuden keskeisenä syynä on ihmisten luontaisen liikkumisen väheneminen.
Konsensuslausuma toteaa, että kuntien tulisi eri tavoin edistää ja helpottaa kuntalaisten luontaista liikkumista. Liikkumismahdollisuuksien lisääminen tulisi ottaa huomioon mm. kaavoituksessa.

Helsingin keskuspuiston alueella Lääkärinkadun varteen suunniteltu kaavamuutos katkaisee erään Keskuspuiston paljon käytetyn kevyen liikenteen reitin. Ratkaisu heikentää ihmisten liikkumismahdollisuuksia, vaikka niitä pitäisi kaikin tavoin lisätä. Ihmisten terveyteen ja liikuntamahdollisuuksiin vedoten vastustan kotikaupunkini suunnitelmia lohkoa Keskuspuistoa ja vähentää ihmisten mahdollisuuksia liikkumiseen.
Helsingissä 3.11.2005
Pertti Mustajoki
professori, ylilääkäri
”Lihavuus - painavaa asiasta painosta” -konsensuskokouksen paneelin puheenjohtaja

Toivon todella että keskuspuistoon ei rakenneta enää mitään


Muutin tänne vuonna 1961, osoite ei tuntunut kovin houkuttelevalta Mannerheimintie, mutta ihastuin näkymään joka levittäytyi toisella puolella, eli keskuspuistoon. Sinne pääsi suoraan kotiovelta hiihtämään, luistelemaan, koiraa ulkoiluttamaan ja nyt lastenlasten kanssa.

Yksi ikkuna on puistoon päin ja sen voi pitää yöt läpeensä auki, eikä liikenne kuulu ja uni maistuu.

Toivon todella että keskuspuistoon ei rakenneta enää mitään.

Kunnioittaen