Kantakaupunkia pitää kaavoittaa
tehokkaammin kuin esikaupunkeja, jotta niukat rakentamattomat virkistys- ja
puistoalueet voidaan pitää sellaisina. Tehokkuus tarkoittaa sitä, että
liikenneratkaisut lähtevät kävelystä ja joukkoliikenteestä, jolloin maa-alaa
ei tarvitse tuhlata liikenteen käyttöön, ja puistot voidaan säilyttää.
Tämä voi tuntua hieman kaukaa haetulta Lääkärinkadun kohdalla, mutta juuri
tästä on kysymys. Lääkärinkadun suunniteltu asukasmäärä voidaan sijoittaa
tekeillä oleville entisille satama- ja teollisuusmaille, kun niitä ei
suunnitella yhtä tuhlaavaisesti kuin esikaupunkeja kehäteiden välille. Siten
ei ole paineita etsiä puiston reunoja, joista kertyisi jonkin
rakentamistavoitteen mukaiset kerrosalat.
Miten merkittävä sitten liikenteen ja asumisen suhde on? Pari esimerkkiä:
Helsingissä on kerrosalaa asukasta kohden 32 m2, mutta henkilöautolle on
pysäköintilaitoksessa tehtävä 35 m2 kerrosalaa. Siis jokainen säästetty
pysäköintipaikka merkitsee yhtä asukasta alueelle lisää. Valitsemme,
rakennammeko kaupunkiamme ihmisten vai autojen asunnoiksi.
Joukkoliikenteessä matkustava ihminen vie noin 1,2 m2 katualaa.
Henkilöautossa matkustava ihminen tarvitsee noin 20 m2 katutilaa. Jokainen
liikenteestä poistuva henkilöauto tuo siten käyttöön noin 19 m2
rakennusmaata. Kun tonttitehokkuus keskustassa on luokkaa 2,5 (kuten
ruoholahdessa), jokaisen liikenteestä poistuvan auton sijaan voidaan
rakentaa 47 m2 kerrosalaa.
Nämä ovat tietenkin tilastoarvoja, jotka eivät pidä paikkaansa yksittäisen
auton, asukkaan tai asunnon kohdalla. Mutta ne pitävät paikkansa alueiden
kohdalla silloin, kun joudutaan valitsemaan, paljonko maata käytetään
kaduiksi ja mille tonteille rakennetaan asuntoja ja mille
pysäköintilaitoksia. Lääkärinkadulle suunnitellut asukkaat voidaan helposti
sijoittaa esim. Jätkäsaareen tai Kalasatamaan poistamalla niistä
autopaikkoja ja auton käyttäjiä. Yhtään lisää maata ei tarvita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti