Varhaisin muistoni Lääkärinkadun vaiheilta on perheemme vierailu 1940-luvulla sukulaissedän, ylilääkäri Väinö Seppäsen virka-asunnossa Tuberkuloosisairaalassa. Kun vanhemmat joivat palmuin koristellussa salissa kahvia, me lapset nautimme hopeateetä.
Seuraavat muistot ovat hiihtoretkiltä, jotka aina alkoivat Laakson kentältä ja suuntautuivat kuusimetsän halki kohti pohjoista. Kun lumi suli, retkeiltiin kallioilla, juuri niillä, joille nyt suunnitellaan asuntoja. Vuonna 1950, 13 -vuotiaana ostin (vähän äidinkin avustamana) Hercules -merkkisen retkeilypyörän. Kun paras ystäväni sai pyörän hänkin, alkoi todellinen pyöräilyinnostus. Aina koulun jälkeen kiipesimme pyörän selkään: Urheilukatu - Nordenskiöldinkatu - Laakson kenttä - Metsälä - Pasila oli vakioreittimme. Eläinten hautausmaalta otimme suojelukseemme Krux -nimisen koiran huoltoa vaille jääneen haudan. VR:n vaneriselle osoitelaatalle maalasin sinisellä maalilla nimen KRUX. Ja niin oli pyöräretkillämme tärkeä päämäärä.
Juuri näinä päivinä olemme saaneet lukea sanomalehdistä, että Helsingillä on odotettavissa suuret tulot, kun se suursataman valmistuttua pääsee myymään tontteja nykyisiltä satama-alueilta. Myös Keski-Pasilan rakentaminen tietää tuloja Helsingille. Tätä taustaa vasten on suorastaan irvokasta, että puhutaan taas Keskuspuiston rakentamisesta = nakertamisesta. "Kaupunkivillat!"
Mikä typerä keksintö! Ne, jotka haluaisivat asettua asumaan Keskuspuistoon, odottakoot hieman ja hankkikoot asuntonsa tulevilta uusilta asuntoalueilta, niiltä jotka kaavoitetaan asumiseen, ei sieltä mikä on kaavoitettu virkistysalueeksi.
etutöölöläinen nainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti