perjantaina, marraskuuta 11, 2005
torstaina, marraskuuta 10, 2005
Yleiskaavan luonto- ja ympäristövaikutuksista
"Helsingin kaupunkiluonnon monimuotoisuus tulee säilyttää. Arvokkaita luonto- ja maisema-alueita on suojeltava ja osin jopa ennallistettava" (Helsingin yleiskaava 2002, luonnos. Selostus, osa 2., sivu 89.)
Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportissa Keskuspuisto on merkitty ekologiseksi käytäväksi. Ekologisista käytävistä em. raportti toteaa seuraavaa: "Luonnonsuojelualueiden lisäksi on turvattava lajien leviämisen kannalta toimivat ekologiset käytävät" (Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, s.17, Yleiskaavan 2002 liitteenä)
Joiltain osin suojelualueiden ongelmana Helsingissä on niiden pienuus ja hajanaisuus. Toisaalta mm. Keskuspuisto toimii sen alueella olevien luonnonsuojelukohteiden yhdistäjänä. Ns. Helsinkipuisto yhdistäisi laajana viheralueena Keskuspuiston tapaan arvokkaita luontokohteita toisiinsa viherkäytävillä. Helsinkipuisto säilyttäisi luonnon monimuotoisuutta varsin laaja-alaisesti ja lisäisi selvästi luonnonalueiksi osoitettavien alueiden pinta-alaa verrattuna voimassa olevaan yleiskaavaan. (Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, s.19, Yleiskaavan 2002 liitteenä)
Erityisesti suojellut lajit ja muut merkittävät lajit:
"Kaavaluonnoksella on mahdollisesti haitallinen vaikutus lehtonadan esiintymiselle. Lehtonata on valtakunnallisesti erittäin uhanalainen, erityisesti suojeltu laji, jonka esiintymiä tunnetaan koko maasta vain 3 tai 4. Lehtonadan kasvupaikka sijaitsee Laakson alueella, ja alueelle on esitetty luonnoksessa rakentamista. Kasvin esiintymispaikan uhkana on jo nykyisin lähellä oleva rakentaminen ja laji tuskin kestää tiivistyvän rakentamisen aiheuttamaa ympäristön muuttumista, kuten kuivuminen
(Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, s.22, Yleiskaavan 2002 liitteenä)
"Viherkäytävien kapenemisella on voimakkaimmat vaikutukset metsäisillä alueilla, joilla kapeneminen voi aiheuttaa metsälajiston taantumista ja mahdollisesti myös heikentää metsälajiston liikkuvuutta" (Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, s.27-28, Yleiskaavan 2002 liitteenä)
"Merkittävimmät (yleiskaavan) haitalliset vaikutukset luonnonympäristöön ovat:
- Erittäin uhanalaisen lehtonadan häviäminen... (Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen -raportti, Yhteenveto, s. 34, Yleiskaavan 2002 liitteenä)
keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005
Vetoomus Keskuspuiston puolesta
VETOOMUS
Me allekirjoittaneet vetoamme kaupunkisuunnittelulautakunnan sekä kaupunginvaltuuston jäseniin, jotta säilyttäisitte Lääkärinkadun puistoalueen nykyisessä käyttötarkoituksessaan. Tämä 4 hehtaarin puistoalue (voimassaoleva asemakaava) on raskaasti liikennöidyn Tullinpuomin vieressä sijaitseva, erittäin ahkerasti käytetty virkistys- ja ulkoilualue.
Lääkärinkadun puisto mielletään yleisesti osaksi Keskuspuistoa, jonka "porttina" se toimii. mielletään yleisesti osaksi Keskuspuistoa (ks. mm. Helsingin kaupungin esittelysivuilta http://www.hel.fi/keskuspuisto/fin/1esittely/ ) - lukuisat asukkaat ovatkin järkyttyneinä kuunnelleet joidenkin valtuustoedustajiensa näkemyksiä "pienestä, Keskuspuiston laidalla sijaitsevasta asuinrakentamiseen osoitetusta tontista". Paperilla asia saattaa näyttää näin karulta, mutta terve järki kertoo päinvastaista. Jo ensi käynnillä paikan päälle selviää, ettei puistoalue todellakaan ole pieni eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan erottaa muusta Keskuspuistosta.
Nakertamalla erittäin vilkkaasti käytetyn ulkoilualueen pois Keskuspuiston reunasta 100 hulppean kaupunkivilla-asunnon takia täytämme vain 10 % asunto-ohjelman yhden vuoden tarpeista.
Tämä ei tuo ratkaisua Helsingin asuntopulaan, asuntojen kohtuuttomaan hintatasoon, perheiden poismuuttoon, asunnottomuuteen ja yhä syvenevään kahtiajakautumiseen. Kyseessä onkin nk. tonttipulapaniikki, jonka nimissä on oltu valmiita tekemään lyhytnäköisiä, terveydelle ja hyvinvoinnille kalliiksi koituvia päätöksiä. Lääkärinkadun alue on erinomainen esimerkki.
Hävittämällä tämä tärkeän puiston ikiajoiksi, heikennämme merkittävästi paitsi etelä- ja länsihelsinkiläisten pääsyä Keskuspuistoon, myös Töölössä, Meilahdessa, Laaksossa, Ruskeasuolla ja Pikku Huopalahdessa asuvien vanhusten ja perheiden ulkoilumahdollisuuksia. Kaikki eivät noin vain voi lähteä liikkumaan uusien asuinalueiden taakse, syvemmälle Keskuspuistoon. Alueen vieressä on lasten ja nuorten Tullinpuomin leikkialue, jonka rauha olisi arkkitehdin arvion mukaan 5 rakentamisvuodeksi mennyttä. Lasten upeat kiipeilykalliot jäisivät historiaan ja alueen halkaiseva uusi autotie toisi vaarat, melun ja pakokaasut skeittirampin, futiskentän ja leikkipuiston naapureiksi. Alueen halkaisee kaupunkimme kaksi keskeistä kevyen työmatka- ja vapaa-ajan liikenteen reittiä.
Suomalaisten lasten ja aikuisten lihavuus ja liikkumattomuus aiheuttaa kansantaloudellemme ja
-terveydellemme mittaamatonta haittaa. Helsingin keuhkoiksi nimetyssä, ainutlaatuisen monipuolisessa Keskuspuistossa arki- ja vapaa-ajan liikunnan mahdollisuudet ovat hyvät. Puistoon pääsy "porteista" kuten Lääkärinkadun alue, on ensisijaisen tärkeää. Rakentamalla asuinalue autoteineen Keskuspuiston reuna-alueelle, levitämme vaikutuksia kuten pakokaasuja, melua sekä kasvi- ja eläinlajien katoamista luonnollisesti myös syvemmälle Keskuspuistoon.
Yleiskaava valitettavasti mahdollistaa puiston muuttamisen kerrostaloalueeksi, mutta ei onneksi pakota siihen. Onkin olemassa toinen, kestävämpi mahdollisuus: alue voidaan hyvin osayleiskaavan päivittämisen yhteydessä liittää virallisestikin osaksi Keskuspuistoa. Yleiskaavasta sovittiin hyvin pitkälti poliittisten puolueiden välisissä neuvotteluissa. Tärkein asukkaiden vaikuttamisen mahdollisuus ajoittuu asemakaavavaiheeseen, tähän hetkeen.
Vetoamme teihin, että ottaisitte nämä ajatuksemme päätöksentekonne työkaluiksi arvostaen haluamme ja tahtoamme suojella Keskuspuistoa, myös sen reuna-alueiden osalta. Näin toteutatte sekä uuden maankäyttö- ja rakennuslain kirjainta että henkeä. Kun helsinkiläiset ovat aktiivisia oman elinympäristönsä suhteen eivätkä vaivu välinpitämättömyyteen, tulevaisuus näyttää valoisammalta meille kaikille. Asenteellisille puheille nimbyilystä ja luluilusta voi tämän koko kaupunkia koskevan projektin yhteydessä nauraa - päinvastoin on selvää, että asukkaiden aktiivisuutta on tuettava ja arvostettava. Ihmisillä on edelleen lupa välittää ympäristöstään, ja stadilaiset tarvitsevat koko Keskuspuistoa reunoineen kaikkineen.
Allekirjoita vetoomus klikkaamalla "comments" linkkiä.
Me allekirjoittaneet vetoamme kaupunkisuunnittelulautakunnan sekä kaupunginvaltuuston jäseniin, jotta säilyttäisitte Lääkärinkadun puistoalueen nykyisessä käyttötarkoituksessaan. Tämä 4 hehtaarin puistoalue (voimassaoleva asemakaava) on raskaasti liikennöidyn Tullinpuomin vieressä sijaitseva, erittäin ahkerasti käytetty virkistys- ja ulkoilualue.
Lääkärinkadun puisto mielletään yleisesti osaksi Keskuspuistoa, jonka "porttina" se toimii. mielletään yleisesti osaksi Keskuspuistoa (ks. mm. Helsingin kaupungin esittelysivuilta http://www.hel.fi/keskuspuisto/fin/1esittely/ ) - lukuisat asukkaat ovatkin järkyttyneinä kuunnelleet joidenkin valtuustoedustajiensa näkemyksiä "pienestä, Keskuspuiston laidalla sijaitsevasta asuinrakentamiseen osoitetusta tontista". Paperilla asia saattaa näyttää näin karulta, mutta terve järki kertoo päinvastaista. Jo ensi käynnillä paikan päälle selviää, ettei puistoalue todellakaan ole pieni eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan erottaa muusta Keskuspuistosta.
Nakertamalla erittäin vilkkaasti käytetyn ulkoilualueen pois Keskuspuiston reunasta 100 hulppean kaupunkivilla-asunnon takia täytämme vain 10 % asunto-ohjelman yhden vuoden tarpeista.
Tämä ei tuo ratkaisua Helsingin asuntopulaan, asuntojen kohtuuttomaan hintatasoon, perheiden poismuuttoon, asunnottomuuteen ja yhä syvenevään kahtiajakautumiseen. Kyseessä onkin nk. tonttipulapaniikki, jonka nimissä on oltu valmiita tekemään lyhytnäköisiä, terveydelle ja hyvinvoinnille kalliiksi koituvia päätöksiä. Lääkärinkadun alue on erinomainen esimerkki.
Hävittämällä tämä tärkeän puiston ikiajoiksi, heikennämme merkittävästi paitsi etelä- ja länsihelsinkiläisten pääsyä Keskuspuistoon, myös Töölössä, Meilahdessa, Laaksossa, Ruskeasuolla ja Pikku Huopalahdessa asuvien vanhusten ja perheiden ulkoilumahdollisuuksia. Kaikki eivät noin vain voi lähteä liikkumaan uusien asuinalueiden taakse, syvemmälle Keskuspuistoon. Alueen vieressä on lasten ja nuorten Tullinpuomin leikkialue, jonka rauha olisi arkkitehdin arvion mukaan 5 rakentamisvuodeksi mennyttä. Lasten upeat kiipeilykalliot jäisivät historiaan ja alueen halkaiseva uusi autotie toisi vaarat, melun ja pakokaasut skeittirampin, futiskentän ja leikkipuiston naapureiksi. Alueen halkaisee kaupunkimme kaksi keskeistä kevyen työmatka- ja vapaa-ajan liikenteen reittiä.
Suomalaisten lasten ja aikuisten lihavuus ja liikkumattomuus aiheuttaa kansantaloudellemme ja
-terveydellemme mittaamatonta haittaa. Helsingin keuhkoiksi nimetyssä, ainutlaatuisen monipuolisessa Keskuspuistossa arki- ja vapaa-ajan liikunnan mahdollisuudet ovat hyvät. Puistoon pääsy "porteista" kuten Lääkärinkadun alue, on ensisijaisen tärkeää. Rakentamalla asuinalue autoteineen Keskuspuiston reuna-alueelle, levitämme vaikutuksia kuten pakokaasuja, melua sekä kasvi- ja eläinlajien katoamista luonnollisesti myös syvemmälle Keskuspuistoon.
Yleiskaava valitettavasti mahdollistaa puiston muuttamisen kerrostaloalueeksi, mutta ei onneksi pakota siihen. Onkin olemassa toinen, kestävämpi mahdollisuus: alue voidaan hyvin osayleiskaavan päivittämisen yhteydessä liittää virallisestikin osaksi Keskuspuistoa. Yleiskaavasta sovittiin hyvin pitkälti poliittisten puolueiden välisissä neuvotteluissa. Tärkein asukkaiden vaikuttamisen mahdollisuus ajoittuu asemakaavavaiheeseen, tähän hetkeen.
Vetoamme teihin, että ottaisitte nämä ajatuksemme päätöksentekonne työkaluiksi arvostaen haluamme ja tahtoamme suojella Keskuspuistoa, myös sen reuna-alueiden osalta. Näin toteutatte sekä uuden maankäyttö- ja rakennuslain kirjainta että henkeä. Kun helsinkiläiset ovat aktiivisia oman elinympäristönsä suhteen eivätkä vaivu välinpitämättömyyteen, tulevaisuus näyttää valoisammalta meille kaikille. Asenteellisille puheille nimbyilystä ja luluilusta voi tämän koko kaupunkia koskevan projektin yhteydessä nauraa - päinvastoin on selvää, että asukkaiden aktiivisuutta on tuettava ja arvostettava. Ihmisillä on edelleen lupa välittää ympäristöstään, ja stadilaiset tarvitsevat koko Keskuspuistoa reunoineen kaikkineen.
Allekirjoita vetoomus klikkaamalla "comments" linkkiä.
Valtuutettu Sole Molanderin (kesk.) puheenvuoro
Sole Molander, kaupunginvaltuutettu (kesk.) Keskuspuistossa 6.11.2005 (kuvassa vasemmalla)
Helsinkiä halkoo etelästä pohjoiseen tämä meidän rakas Keskuspuistomme. Se tarjoaa hyvät virkistys- ja ulkoilumahdollisuudet. Luonto on monipuolista, maasto vaihtelevaa ja erilaisia eläinlajeja on runsaasti. Keskuspuisto alkaa etelässä keskeltä kaupunkia Töölönlahdelta ja päättyy Haltialaan ja Vantaanjoelle, Helsingin pohjoisrajalle. Alue on tuhat hehtaaria laaja. Se on pitkä, kymmenen kilometriä. Mutta puisto on kapea muualla kuin Haltialassa. Laskin, että puiston leveys on keskimäärin kilometrin. Mutta koska Haltiala on laaja ja leveä alue, merkitsee se sitä, että puisto on todella kapea monista muista kohdista kuten täällä. Tuolla Nordenskiöldinkadun kohdalla Keskuspuisto on vain vajaa 200 m:n levyinen. Ja tässä, missä seisomme, puisto on puolisen km leveä ja sitä yritetään vielä kaventaa!
Keskuspuistossa voi aistia vuodenaikojen rytmin ja luonnon tuoksun sekä kuulla lintujen laulun. Täällä retkeillään, leikitään, kuntoillaan, urheillaan, kaikin tavoin virkistytään. Monen helsinkiläisen työmatka kulkee Keskuspuiston kautta. Tämä on ihana henkireikä, jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja ratsastajien reitti.
Keskuspuistoa ei saa kaventaa enää metriäkään. Jo nyt puisto on monesta kohtaa liian kapea ja sitä katkovat leveät liikenneväylät. Kaupunkimme keuhkoa ei saa puhkaista enempää.
Täällä Lääkärinkadun pohjoispuolella Mannerheimintien 71-79 asuintalojen itäpuolella alueen nykytila on sellainen, että alue on puistoaluetta! Voimassa olevan asemakaavan mukaan alue on puisto, ja nyt siihen yritetään tehdä asemakaavan muutos. Muutoksen valmistelu perustuu voimassa olevaan yleiskaavaan, johon alue on merkitty rakennettavaksi. Sellainen yleiskaavan merkintä käynnistää virkamiesvalmistelun alueen rakentamiseksi. Mutta yleiskaava ei millään muotoa velvoita rakentamaan. Mielestäni yleiskaavaan olisi pitänyt silloin merkitä alue puistoksi, sillä rakentaminen on jo aikaisemminkin torjuttu jopa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Mutta jotkut tahot sinnikkäästi pyrkivät rakentamaan joka palan Helsinkiä aina Keskuspuistoa myöten.
Pääkaupunkiseudulla tarvitaan laajaa seudullista yhteistyötä asunto- ja maankäyttökysymyksissä sekä liikenteen suunnittelussa. Täällä on kysymys siitä, millainen on järkevä metropolialue. Meidän tavoitteena tulisi olla, että luomme metropolialueen, jolla on edellytykset pitkäjänteiseen kehitystyöhön ja yhteisten tavoitteiden ja strategioiden asettamiseen. Alue, jota voitaisiin kehittää yhtenä toiminnallisena alueena, kunnioittaen lähidemokratiaa ja lähipalvelut turvaten.
On järjetöntä ajatella, että yksin Helsingin jo ahtaiksi käyneiden rajojen sisäpuolelle pitäisi tunkea mahdollisimman paljon rakentamista. Maankäytön suunnittelu ja kaavoitus tulisi tehdä yhteistyössä naapureiden Vantaan ja Espoon kanssa. Rajat näiden kaupunkien välillä ovat kovin keinotekoiset. Pääkaupungin asuntotilanne ei edellytä Keskuspuistoon rakentamista. Pelastetaan Keskuspuisto!
Kolmekymmentäseitsemän vuotta on kulunut ensimmäisestä poikkeuslupahakemuksesta tälle silloin rakennuskiellossa olleelle alueelle. Kaupungin asukkaat ovat pystyneet taistelemaan tämän alueen rakentamista vastaan kaikki nämä vuodet. Jatkakaamme tätä taistelua.
maanantaina, marraskuuta 07, 2005
Lääkärinkadun kaavoitus: missä mennään
24.11. Kaupunginsuunnitteluvirasto esitteli suunnitelmansa kaupunginsuunnittelulautakunnalle, keväällä asia menee kaupunginvaltuustoon.
8.12. alueen kaavoitus oli kaupunginsuunnittelulautakunnan kokuksen esityslistalla. Asia jäi pöydälle 15.12. kokouksessa päätettäväksi.
15.12. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa Lääkärinkadun puistoalueesta
syntyi äänestys, jossa Vihreiden Mari Puoskari teki vastaesityksen. Äänestys päättyi
4-5. Kaupunginsuunnittelulautakunnassa SDP:n ja Kokoomuksen edustajat olivat kaavoituksen kannalla, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Keskustan edustajat sitä vastaan. Eli rakentamissuunnittelu jatkuu. Asia tulee vielä pari kertaa
kaupunginsuunnittelulautakuntaan, ennen kuin se lähtee kaupunginhallitukseen
ja sitten lopulta valtuustoon. Tässä kokouksessa lautakunta antoi
käytännössä arkkitehdille luvan jatkaa alueen suunnittelemista.
8.12. alueen kaavoitus oli kaupunginsuunnittelulautakunnan kokuksen esityslistalla. Asia jäi pöydälle 15.12. kokouksessa päätettäväksi.
15.12. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa Lääkärinkadun puistoalueesta
syntyi äänestys, jossa Vihreiden Mari Puoskari teki vastaesityksen. Äänestys päättyi
4-5. Kaupunginsuunnittelulautakunnassa SDP:n ja Kokoomuksen edustajat olivat kaavoituksen kannalla, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Keskustan edustajat sitä vastaan. Eli rakentamissuunnittelu jatkuu. Asia tulee vielä pari kertaa
kaupunginsuunnittelulautakuntaan, ennen kuin se lähtee kaupunginhallitukseen
ja sitten lopulta valtuustoon. Tässä kokouksessa lautakunta antoi
käytännössä arkkitehdille luvan jatkaa alueen suunnittelemista.
sunnuntai, marraskuuta 06, 2005
Vilho Ikkalan kannanotto
Laaksossa 4.11.2005
Helsingin kaupungin päättäjille
Minun Keskuspuistoni/yhteinen Keskuspuistomme
Kannanotto Keskuspuiston kaavoittamisesta rakennusalueeksi Laakson kaupunginosassa Lääkärinkadun varrella.
On virinnyt laaja kansalaisliike vastustamaan ko. luonnontilassa olevan Keskuspuiston rakentamista. Lähialueen asukkaat ovat nähneet asian omakseen, mutta sen ohella suurella myönteisyydellä todettakoon, että rakentamista vastustavat myös Töölön, Meilahden, Ruskeasuon ym.kaupunginosien asujaimisto, paljolti ne, jotka monimuotoisesti käyttävät omatoimisesti Keskuspuistoa terveydekseen. Myös lähialueen monet koulut näyttävät käyttävän juuri viereistä Keskuspuiston osaa ohjelmoituun liikuntaan. Omatoimiseen harrastukseen perustuva terveydenhoito on yhteiskunnalle halvempaa kuin sairaanhoito kotona ja laitoksissa. Liikunta aitona terveyden ylläpitäjänä näyttää saavan yhteiskunnassa myös kansanterveyden viranomaistahot, lääkärit etunenässä, ajamaan tätä asiaa. Tämän linjan tulisi olla myös kaupunkimaisissa asumiskulttuureissa päättäjien tavoitteena. Helsingin Keskuspuisto, osittain jo runneltuna, mutta vapaana edelleen halukkaille on aarre. Jos se lyhytnäköisellä kaavoituspolitiikalla menetetään, virhe ei ole koskaan korjattavissa.
Kiinnitämme päättäjien huomiota samalla pariin muuhun näkökohtaan. Mannerheimintiestä kokoojakatuna on autoistumisen seurauksena tullut vauhdilla valtakunnan pääväylän alkupää. Sen kokevat tyypillisten asuntokaupunginosien, erityisesti Töölön, Laakson, Meilahden asukkaat asumisen laatua alentavana melusaasteena ja turvallisuusriskinä. Tilanne pahenee ilman lisärakentamistakin ja vielä enemmän, jos Keskuspuistoa ryhdytään rakentamaan. Tähän liittyy läheisesti toinen haittatekijä jopa terveyden kannalta, nimittäin ilmansaasteiden lisääntyminen, mikä on luettavissa sanomalehtien uutisissa. Kun näiden asuinalueiden asuntoyhtiöt kävivät 1960-1970 -luvuilla kamppailua korttelin 627 kaavoitushanketta vastaan, käytti silloinen kaava-asiantuntija, arkkitehti Viljo Karppinen niden asuntoalueiden kehityksestä ilmaisua "slummiutuminen". Juuri sama kortteli 627 on jälleen rakentamisen kohteena. Nyt puuttuu vain numero.
Kantamme on, että Keskuspuistoa ei rakenneta, vaan pysytetään kokonaisena ja kaupunkilaisten henkireikänä luontoon, KESKUSPUISTONA, vastuu on kaupungin päättäjillä.
Vilho Ikkala ja Mia Ikkala
Helsingin kaupungin päättäjille
Minun Keskuspuistoni/yhteinen Keskuspuistomme
Kannanotto Keskuspuiston kaavoittamisesta rakennusalueeksi Laakson kaupunginosassa Lääkärinkadun varrella.
On virinnyt laaja kansalaisliike vastustamaan ko. luonnontilassa olevan Keskuspuiston rakentamista. Lähialueen asukkaat ovat nähneet asian omakseen, mutta sen ohella suurella myönteisyydellä todettakoon, että rakentamista vastustavat myös Töölön, Meilahden, Ruskeasuon ym.kaupunginosien asujaimisto, paljolti ne, jotka monimuotoisesti käyttävät omatoimisesti Keskuspuistoa terveydekseen. Myös lähialueen monet koulut näyttävät käyttävän juuri viereistä Keskuspuiston osaa ohjelmoituun liikuntaan. Omatoimiseen harrastukseen perustuva terveydenhoito on yhteiskunnalle halvempaa kuin sairaanhoito kotona ja laitoksissa. Liikunta aitona terveyden ylläpitäjänä näyttää saavan yhteiskunnassa myös kansanterveyden viranomaistahot, lääkärit etunenässä, ajamaan tätä asiaa. Tämän linjan tulisi olla myös kaupunkimaisissa asumiskulttuureissa päättäjien tavoitteena. Helsingin Keskuspuisto, osittain jo runneltuna, mutta vapaana edelleen halukkaille on aarre. Jos se lyhytnäköisellä kaavoituspolitiikalla menetetään, virhe ei ole koskaan korjattavissa.
Kiinnitämme päättäjien huomiota samalla pariin muuhun näkökohtaan. Mannerheimintiestä kokoojakatuna on autoistumisen seurauksena tullut vauhdilla valtakunnan pääväylän alkupää. Sen kokevat tyypillisten asuntokaupunginosien, erityisesti Töölön, Laakson, Meilahden asukkaat asumisen laatua alentavana melusaasteena ja turvallisuusriskinä. Tilanne pahenee ilman lisärakentamistakin ja vielä enemmän, jos Keskuspuistoa ryhdytään rakentamaan. Tähän liittyy läheisesti toinen haittatekijä jopa terveyden kannalta, nimittäin ilmansaasteiden lisääntyminen, mikä on luettavissa sanomalehtien uutisissa. Kun näiden asuinalueiden asuntoyhtiöt kävivät 1960-1970 -luvuilla kamppailua korttelin 627 kaavoitushanketta vastaan, käytti silloinen kaava-asiantuntija, arkkitehti Viljo Karppinen niden asuntoalueiden kehityksestä ilmaisua "slummiutuminen". Juuri sama kortteli 627 on jälleen rakentamisen kohteena. Nyt puuttuu vain numero.
Kantamme on, että Keskuspuistoa ei rakenneta, vaan pysytetään kokonaisena ja kaupunkilaisten henkireikänä luontoon, KESKUSPUISTONA, vastuu on kaupungin päättäjillä.
Vilho Ikkala ja Mia Ikkala
perjantaina, marraskuuta 04, 2005
Lääkärinkadun alueen kaavoitushistoriaa
Lääkärinkadun, Mannerheimintie 71-79:n ja Keskuspuiston osayleiskaava-alueen väliin jäävän Keskuspuiston osan taustahistoria.
Oman maamme arvostettu asemakaava-arkkitehti Bertel Jung laatiessaan v. 1911 Helsingille yleiskaavaa korosti Keskuspuiston merkitystä kaupungin "keuhkoina" ja varoitti rakentamasta sinne mm. julkisia rakennuksia. Jung: " Lopuksi haluaisin tuoda esiin sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- tai sairaala-alueiksi".
Vuonna 1968 anoi Helsingin kaupunginhallitus sisäasiainministeriöltä poikkeuslupaa sairaanhoitajakoulun rakentamiseksi rakennuskiellossa olevalle alueelle. Alueen käsittely siirrettiin aluearkkitehdiltä ylemmälle tasolle, ja talojen Mannerheimintie 71-89 edustajat kokoontuivat neuvotteluun, jonka tuloksena valmisteltiin lausunto Mannerheimintie 71-77:n puolesta, joka jätettiin 24.10.1968 kaupunkisuunnitteluvirastoon. Lausunnossa todettiin mm., että asuntoalue on muuttunut meluslummiksi, koska kokoojakaduksi vahvistettu Mannerheimintie on virheellisen liikenneratkaisun johdosta muuttunut pääkaduksi. Tätä kehitystä ja uhanalaista liikenneturvallisuutta pahentaisi uusi kortteli 627. Se olisi näiden talojen kohdalla esteenä Keskuspuistoon ja muodostaisi suorastaan tulpan läntisten kaupunginosien asujaimiston pääsylle urheilu-, retkeily- ja ulkoilutarvetta tyydyttämään.
Kaupunginhallitus päätti 2.12.1968 varata tontin no 2 Syöpäsäätiölle, tontin 1 ollessa varattu 30.3.1967 sairaanhoitokoululle. Asuntoyhtiöt jättivät 19.12. Uudenmaan lääninhallitukselle muutoshakemuksen, jolla pyydettiin kumoamaan tontin 2 varauspäätös. Kaupunginhallitus ei ollut noudattanut kaupunginvaltuuston v. 1966 hyväksymää velvoitusta, jonka mukaan kaupunginhallituksen on suunnitellessaan Keskuspuiston alueen käyttöä aina kuultava asiantuntijana myös urheilu- ja ulkoilulautakuntaa. Sosiaali- ja terveysministeriö päätti hylätä 26.10.1969 Helsingin kaupunginhallitukse hakemuksen, joka koskee Laakson sairaalan laajentamista.
Sisäasianministeriö hylkäsi 7.12.1971 korttelin 627 asemakaavaa koskevat valitukset, vahvistaen kaupunginvaltuuston päätöksen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 12.11.1973 korttelin 627 asemakaavasta todettiin: "Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asiaa. Kun otetaan huomioon niin sanotun Keskuspuiston alueen merkitys virkistyskäytön ja ympäristön suojelun kannalta, yleiskaavan laatimisen keskeneräisyys sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja lääkintöhallituksen kielteiset kannanotot nyt puheena olevien alueiden käyttämiseen asemakaavassa edellytettyihin tarkoituksiin, ei ole pidettävä riittävästi selvitettynä, että asemakaava täyttää sille Rakennuslain 34 pykälässä säädetyt vaatimukset. Tämän vuoksi Korkein hallinto-oikeus harkitsee oikeaksi kumota sisäasianministeriön päätöksen ja palauttaa asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi. Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot."
Muistutuksessa Helsingin kaupunginhallitukselle 23.1.1974 kantakaupungn osayleiskaavaehdotuksesta korostettiin Mannerheimintien moottorikatuliikenteen aiheuttamaa melun ja muiden saasteiden haitallisuutta Laakson asukkaille. Muistutuksessa kaupunginhallitukselle 16.10.1974 pyydetään, että kortteli kuuluisi osana Keskuspuistoon. Liikenteen osalta korostetaan Mannerheimintien käyttöä kokoojakatuna.
Vaikka KHO hylkäsi korttelin 627 asemakaavan, kortteli 627 jäi kuitenkin Keskuspuiston osayleiskaavan ulkopuolelle ja se varattiin julkista palvelutoimintaa varten. Kaupunginvaltuutettu Juha Klemolan toivomusponsi "liittää kortteli 627 Keskuspuistoon ulkoilualueena sairaanhoito-oppilaitoksen hankkeen rauettua" sai kannatusta lähes puolelta valtuutetuista. Kaupunginhallituksen käsiteltyä 23.6.1974 Klemolan ponnen pohjalta kantakaupungin osayleiskaavaa ja Keskuspuiston osayleiskaavaa kortteli 627 jäi kummankin osayleiskaava-alueen ulkopuolelle.
Kaupunginhallitus ilmoitti 29.3.1979 kaupunginvaltuustolle, että syöpäsairaalan rakentaminen ja sairaanhoitajakoulun rakentaminen kortteli 627:n alueelle eivät ole enää ajankohtaisia. Kaupunginsuunnittelulautakunta ehdottaa 28.5.1981 korttelialueen 627 aikaisemmat suunnitelmat muuttuneiksi tai peruuntuneiksi. Sisäasianministeriö vahvisti 9.12.1981 kyseistä aluetta tarkoittavan kaavoittamattomaan alueen puistoksi.
Lähde: Ikkala, Vilho: Elämää vihreässä laaksossa. Mannerheimintie 73 1950-2000. Helsinki 2000.
Oman maamme arvostettu asemakaava-arkkitehti Bertel Jung laatiessaan v. 1911 Helsingille yleiskaavaa korosti Keskuspuiston merkitystä kaupungin "keuhkoina" ja varoitti rakentamasta sinne mm. julkisia rakennuksia. Jung: " Lopuksi haluaisin tuoda esiin sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- tai sairaala-alueiksi".
Vuonna 1968 anoi Helsingin kaupunginhallitus sisäasiainministeriöltä poikkeuslupaa sairaanhoitajakoulun rakentamiseksi rakennuskiellossa olevalle alueelle. Alueen käsittely siirrettiin aluearkkitehdiltä ylemmälle tasolle, ja talojen Mannerheimintie 71-89 edustajat kokoontuivat neuvotteluun, jonka tuloksena valmisteltiin lausunto Mannerheimintie 71-77:n puolesta, joka jätettiin 24.10.1968 kaupunkisuunnitteluvirastoon. Lausunnossa todettiin mm., että asuntoalue on muuttunut meluslummiksi, koska kokoojakaduksi vahvistettu Mannerheimintie on virheellisen liikenneratkaisun johdosta muuttunut pääkaduksi. Tätä kehitystä ja uhanalaista liikenneturvallisuutta pahentaisi uusi kortteli 627. Se olisi näiden talojen kohdalla esteenä Keskuspuistoon ja muodostaisi suorastaan tulpan läntisten kaupunginosien asujaimiston pääsylle urheilu-, retkeily- ja ulkoilutarvetta tyydyttämään.
Kaupunginhallitus päätti 2.12.1968 varata tontin no 2 Syöpäsäätiölle, tontin 1 ollessa varattu 30.3.1967 sairaanhoitokoululle. Asuntoyhtiöt jättivät 19.12. Uudenmaan lääninhallitukselle muutoshakemuksen, jolla pyydettiin kumoamaan tontin 2 varauspäätös. Kaupunginhallitus ei ollut noudattanut kaupunginvaltuuston v. 1966 hyväksymää velvoitusta, jonka mukaan kaupunginhallituksen on suunnitellessaan Keskuspuiston alueen käyttöä aina kuultava asiantuntijana myös urheilu- ja ulkoilulautakuntaa. Sosiaali- ja terveysministeriö päätti hylätä 26.10.1969 Helsingin kaupunginhallitukse hakemuksen, joka koskee Laakson sairaalan laajentamista.
Sisäasianministeriö hylkäsi 7.12.1971 korttelin 627 asemakaavaa koskevat valitukset, vahvistaen kaupunginvaltuuston päätöksen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 12.11.1973 korttelin 627 asemakaavasta todettiin: "Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asiaa. Kun otetaan huomioon niin sanotun Keskuspuiston alueen merkitys virkistyskäytön ja ympäristön suojelun kannalta, yleiskaavan laatimisen keskeneräisyys sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja lääkintöhallituksen kielteiset kannanotot nyt puheena olevien alueiden käyttämiseen asemakaavassa edellytettyihin tarkoituksiin, ei ole pidettävä riittävästi selvitettynä, että asemakaava täyttää sille Rakennuslain 34 pykälässä säädetyt vaatimukset. Tämän vuoksi Korkein hallinto-oikeus harkitsee oikeaksi kumota sisäasianministeriön päätöksen ja palauttaa asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi. Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot."
Muistutuksessa Helsingin kaupunginhallitukselle 23.1.1974 kantakaupungn osayleiskaavaehdotuksesta korostettiin Mannerheimintien moottorikatuliikenteen aiheuttamaa melun ja muiden saasteiden haitallisuutta Laakson asukkaille. Muistutuksessa kaupunginhallitukselle 16.10.1974 pyydetään, että kortteli kuuluisi osana Keskuspuistoon. Liikenteen osalta korostetaan Mannerheimintien käyttöä kokoojakatuna.
Vaikka KHO hylkäsi korttelin 627 asemakaavan, kortteli 627 jäi kuitenkin Keskuspuiston osayleiskaavan ulkopuolelle ja se varattiin julkista palvelutoimintaa varten. Kaupunginvaltuutettu Juha Klemolan toivomusponsi "liittää kortteli 627 Keskuspuistoon ulkoilualueena sairaanhoito-oppilaitoksen hankkeen rauettua" sai kannatusta lähes puolelta valtuutetuista. Kaupunginhallituksen käsiteltyä 23.6.1974 Klemolan ponnen pohjalta kantakaupungin osayleiskaavaa ja Keskuspuiston osayleiskaavaa kortteli 627 jäi kummankin osayleiskaava-alueen ulkopuolelle.
Kaupunginhallitus ilmoitti 29.3.1979 kaupunginvaltuustolle, että syöpäsairaalan rakentaminen ja sairaanhoitajakoulun rakentaminen kortteli 627:n alueelle eivät ole enää ajankohtaisia. Kaupunginsuunnittelulautakunta ehdottaa 28.5.1981 korttelialueen 627 aikaisemmat suunnitelmat muuttuneiksi tai peruuntuneiksi. Sisäasianministeriö vahvisti 9.12.1981 kyseistä aluetta tarkoittavan kaavoittamattomaan alueen puistoksi.
Lähde: Ikkala, Vilho: Elämää vihreässä laaksossa. Mannerheimintie 73 1950-2000. Helsinki 2000.
torstaina, marraskuuta 03, 2005
Minun Keskuspuistoni
Olen syntynyt ja kasvanut koko ikäni - kohta 35 vuotta - Helsingissä. Oma suhteeni Helsinkiin alkoi syventyä toden teolla noin 8-vuotiaana ymmärrettyäni, että asuin vanhempieni avioeron jälkeen Vuorimiehenkadulla isäni entisessä työsuhdeasunnossa ikään kuin laina-ajalla. Kun tiesin, että joutuisin muuttamaan esikaupunkiin - Kannelmäkeen - aloin taltioida kantakaupungin katuja omaan liikemuistiini, toivoen että siitä Helsingistä, jonka tunsin, jäisi minulle edes jonkinlainen muistijälki.
Kävelin keväällä ja kesällä -80 pitkiä kävelylenkkejä, joiden pohjoisraja oli suunnilleen Lääkärinkadun nurkilla. Oma, subjektiivinen ja kävelyretkilläni merkityksellistämäni maailma myös loppui tähän 9 -vuotiaana. Toki olin käynyt Keskuspuistossa pohjoisempanakin, mutta silloin istuin ikään kuin isäni harteilla, nähden kauemmas. Isompana omat siipeni alkoivat kantamaan ja oma maailmani laajeni. Sittemmin olen useasti palannut juoksulenkeilläni näille kulmille, missä sitten olenkaan asunut, Lauttasaaressa, Malminkartanossa, Kannelmäessä, Haagassa tai Munkkivuoressa. Isäni asui pitkään Urheilukadulla, jonne pyöräilin kotoani Kannelmäestä ja takaisin juuri tätäkin hiekkatietä pitkin, jonka kaavoitussuunnitelmat olisivat muuttamassa elävästä todellisuudesta pelkiksi muistoiksi vain.
Opiskelijana, asuttuani ensin äitini kanssa ja tämän jälkeen harjoiteltuani yhteisasumista opiskelijabokseissa ymmärsin, että minun on kokeiltava omien siipieni kantavuutta. Pakopaikkani kotoa oli jo vuosia ollut Nordenskiöldinkadun ja Mannerheimintien varressa asuvan ystäväni koti, joka oli myös oman sosiaalisen elämäni keskus. Tästä syystä halusin itsekin asua mahdollisimman lähellä näitä kulmia, uuden turvaverkkoni rajojen sisäpuolella. Voidakseni vuokrata 17 neliömetrin yksiön Linnankoskenkadulta, menin siivoamaan Helsingin Messukeskusta, ja palasin usein aamun pikkutunneille venyneiltä työrupeamiltani joko jalkaisin tai pyöräilemällä pitkin Nordenskiöldinkatua tai Keskuspuiston läpi. Hintana itsevalitsemastani töölöläisyydestä oli se, että epäsäännölliset työaikani venyttivät opiskelujeni kestoa, mutta minulla ei ollut valinnanvaraa. Ymmärsin, että helsinkiläiseksi olen syntynyt, ja joskus vielä tahtoisin asua näillä kulmilla, toivottavasti kuollakin Helsingissä.
Tuon ratsastuskentälle johtavan hiekkatien varrelta lähtee metsäpolku, joka johtaa eräälle suurelle kivelle, jolla kerran näinä köyhinä mutta tulevaisuuteen naiivistikin luottavina opiskeluvuosina eräs suuri mutta täyttymystä vaille jäänyt yksipuolinen rakkaustarinani sanattomasti huipentui. Syksyllä 1996 ja alkukeväällä -97 jäinen viima pyyhki kasvojani astellessani lähes päivittäin ylös alas Urheilukatua, käydessäni katsomassa Laakson sairaalan keuhkopoliklinikalla keuhkosyöpää sairastanutta äitiäni, lintua, jonka siivet eivät kantaneet. Uskon, että jos äitini olisi nyt täällä, hän olisi ylpeä siitä mitä me täällä Keskuspuistomme hyväksi teemme, ja samalla kauhuissaan, tietäen mitä nämä kulmat minulle merkitsevät.
Jos linnut osaisivat puhua, me emme ymmärtäisi niitä, voimme vain ihailla niitä ymmärtämättä niitä tarinoita, joita satakieli koettaa saada meitäkin kuuntelemaan tässä metsässä. Me emme osaa lentää, mutta osaamme puhua, välittäen niitä monia tarinoita, joita Keskuspuisto meille on kertonut.
Michael Perukangas
Kävelin keväällä ja kesällä -80 pitkiä kävelylenkkejä, joiden pohjoisraja oli suunnilleen Lääkärinkadun nurkilla. Oma, subjektiivinen ja kävelyretkilläni merkityksellistämäni maailma myös loppui tähän 9 -vuotiaana. Toki olin käynyt Keskuspuistossa pohjoisempanakin, mutta silloin istuin ikään kuin isäni harteilla, nähden kauemmas. Isompana omat siipeni alkoivat kantamaan ja oma maailmani laajeni. Sittemmin olen useasti palannut juoksulenkeilläni näille kulmille, missä sitten olenkaan asunut, Lauttasaaressa, Malminkartanossa, Kannelmäessä, Haagassa tai Munkkivuoressa. Isäni asui pitkään Urheilukadulla, jonne pyöräilin kotoani Kannelmäestä ja takaisin juuri tätäkin hiekkatietä pitkin, jonka kaavoitussuunnitelmat olisivat muuttamassa elävästä todellisuudesta pelkiksi muistoiksi vain.
Opiskelijana, asuttuani ensin äitini kanssa ja tämän jälkeen harjoiteltuani yhteisasumista opiskelijabokseissa ymmärsin, että minun on kokeiltava omien siipieni kantavuutta. Pakopaikkani kotoa oli jo vuosia ollut Nordenskiöldinkadun ja Mannerheimintien varressa asuvan ystäväni koti, joka oli myös oman sosiaalisen elämäni keskus. Tästä syystä halusin itsekin asua mahdollisimman lähellä näitä kulmia, uuden turvaverkkoni rajojen sisäpuolella. Voidakseni vuokrata 17 neliömetrin yksiön Linnankoskenkadulta, menin siivoamaan Helsingin Messukeskusta, ja palasin usein aamun pikkutunneille venyneiltä työrupeamiltani joko jalkaisin tai pyöräilemällä pitkin Nordenskiöldinkatua tai Keskuspuiston läpi. Hintana itsevalitsemastani töölöläisyydestä oli se, että epäsäännölliset työaikani venyttivät opiskelujeni kestoa, mutta minulla ei ollut valinnanvaraa. Ymmärsin, että helsinkiläiseksi olen syntynyt, ja joskus vielä tahtoisin asua näillä kulmilla, toivottavasti kuollakin Helsingissä.
Tuon ratsastuskentälle johtavan hiekkatien varrelta lähtee metsäpolku, joka johtaa eräälle suurelle kivelle, jolla kerran näinä köyhinä mutta tulevaisuuteen naiivistikin luottavina opiskeluvuosina eräs suuri mutta täyttymystä vaille jäänyt yksipuolinen rakkaustarinani sanattomasti huipentui. Syksyllä 1996 ja alkukeväällä -97 jäinen viima pyyhki kasvojani astellessani lähes päivittäin ylös alas Urheilukatua, käydessäni katsomassa Laakson sairaalan keuhkopoliklinikalla keuhkosyöpää sairastanutta äitiäni, lintua, jonka siivet eivät kantaneet. Uskon, että jos äitini olisi nyt täällä, hän olisi ylpeä siitä mitä me täällä Keskuspuistomme hyväksi teemme, ja samalla kauhuissaan, tietäen mitä nämä kulmat minulle merkitsevät.
Jos linnut osaisivat puhua, me emme ymmärtäisi niitä, voimme vain ihailla niitä ymmärtämättä niitä tarinoita, joita satakieli koettaa saada meitäkin kuuntelemaan tässä metsässä. Me emme osaa lentää, mutta osaamme puhua, välittäen niitä monia tarinoita, joita Keskuspuisto meille on kertonut.
Michael Perukangas
Kaavoituksellisia näkökulmia
Kantakaupunkia pitää kaavoittaa
tehokkaammin kuin esikaupunkeja, jotta niukat rakentamattomat virkistys- ja
puistoalueet voidaan pitää sellaisina. Tehokkuus tarkoittaa sitä, että
liikenneratkaisut lähtevät kävelystä ja joukkoliikenteestä, jolloin maa-alaa
ei tarvitse tuhlata liikenteen käyttöön, ja puistot voidaan säilyttää.
Tämä voi tuntua hieman kaukaa haetulta Lääkärinkadun kohdalla, mutta juuri
tästä on kysymys. Lääkärinkadun suunniteltu asukasmäärä voidaan sijoittaa
tekeillä oleville entisille satama- ja teollisuusmaille, kun niitä ei
suunnitella yhtä tuhlaavaisesti kuin esikaupunkeja kehäteiden välille. Siten
ei ole paineita etsiä puiston reunoja, joista kertyisi jonkin
rakentamistavoitteen mukaiset kerrosalat.
Miten merkittävä sitten liikenteen ja asumisen suhde on? Pari esimerkkiä:
Helsingissä on kerrosalaa asukasta kohden 32 m2, mutta henkilöautolle on
pysäköintilaitoksessa tehtävä 35 m2 kerrosalaa. Siis jokainen säästetty
pysäköintipaikka merkitsee yhtä asukasta alueelle lisää. Valitsemme,
rakennammeko kaupunkiamme ihmisten vai autojen asunnoiksi.
Joukkoliikenteessä matkustava ihminen vie noin 1,2 m2 katualaa.
Henkilöautossa matkustava ihminen tarvitsee noin 20 m2 katutilaa. Jokainen
liikenteestä poistuva henkilöauto tuo siten käyttöön noin 19 m2
rakennusmaata. Kun tonttitehokkuus keskustassa on luokkaa 2,5 (kuten
ruoholahdessa), jokaisen liikenteestä poistuvan auton sijaan voidaan
rakentaa 47 m2 kerrosalaa.
Nämä ovat tietenkin tilastoarvoja, jotka eivät pidä paikkaansa yksittäisen
auton, asukkaan tai asunnon kohdalla. Mutta ne pitävät paikkansa alueiden
kohdalla silloin, kun joudutaan valitsemaan, paljonko maata käytetään
kaduiksi ja mille tonteille rakennetaan asuntoja ja mille
pysäköintilaitoksia. Lääkärinkadulle suunnitellut asukkaat voidaan helposti
sijoittaa esim. Jätkäsaareen tai Kalasatamaan poistamalla niistä
autopaikkoja ja auton käyttäjiä. Yhtään lisää maata ei tarvita.
tehokkaammin kuin esikaupunkeja, jotta niukat rakentamattomat virkistys- ja
puistoalueet voidaan pitää sellaisina. Tehokkuus tarkoittaa sitä, että
liikenneratkaisut lähtevät kävelystä ja joukkoliikenteestä, jolloin maa-alaa
ei tarvitse tuhlata liikenteen käyttöön, ja puistot voidaan säilyttää.
Tämä voi tuntua hieman kaukaa haetulta Lääkärinkadun kohdalla, mutta juuri
tästä on kysymys. Lääkärinkadun suunniteltu asukasmäärä voidaan sijoittaa
tekeillä oleville entisille satama- ja teollisuusmaille, kun niitä ei
suunnitella yhtä tuhlaavaisesti kuin esikaupunkeja kehäteiden välille. Siten
ei ole paineita etsiä puiston reunoja, joista kertyisi jonkin
rakentamistavoitteen mukaiset kerrosalat.
Miten merkittävä sitten liikenteen ja asumisen suhde on? Pari esimerkkiä:
Helsingissä on kerrosalaa asukasta kohden 32 m2, mutta henkilöautolle on
pysäköintilaitoksessa tehtävä 35 m2 kerrosalaa. Siis jokainen säästetty
pysäköintipaikka merkitsee yhtä asukasta alueelle lisää. Valitsemme,
rakennammeko kaupunkiamme ihmisten vai autojen asunnoiksi.
Joukkoliikenteessä matkustava ihminen vie noin 1,2 m2 katualaa.
Henkilöautossa matkustava ihminen tarvitsee noin 20 m2 katutilaa. Jokainen
liikenteestä poistuva henkilöauto tuo siten käyttöön noin 19 m2
rakennusmaata. Kun tonttitehokkuus keskustassa on luokkaa 2,5 (kuten
ruoholahdessa), jokaisen liikenteestä poistuvan auton sijaan voidaan
rakentaa 47 m2 kerrosalaa.
Nämä ovat tietenkin tilastoarvoja, jotka eivät pidä paikkaansa yksittäisen
auton, asukkaan tai asunnon kohdalla. Mutta ne pitävät paikkansa alueiden
kohdalla silloin, kun joudutaan valitsemaan, paljonko maata käytetään
kaduiksi ja mille tonteille rakennetaan asuntoja ja mille
pysäköintilaitoksia. Lääkärinkadulle suunnitellut asukkaat voidaan helposti
sijoittaa esim. Jätkäsaareen tai Kalasatamaan poistamalla niistä
autopaikkoja ja auton käyttäjiä. Yhtään lisää maata ei tarvita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)