Johannes Koroma puhuessaan Helsingin Uutisten pääkirjoituksessa 8.3 ”keskuspuiston laidan nykertämisestä” tulee myöntäneeksi, että Lääkärinkadun alue on Keskuspuistoa. On kyse sitten freudilaisesta lipsahduksesta tai ei, hän vähättelee Lääkärinkadun alueen puolustajien tarkoitusperiä ja liikkeen laajuutta. Alueen viheralueena säilyttämisen puolesta on kerätty useita tuhansia allekirjoituksia, joista huomattava osa on muita kuin maankäyttö- ja rakennuslain vielä nyt voimassaolevan version tarkoittamia osallisia. Nimilistoilla voi tietenkin tarvittaessa lämmittää vaikkapa Maija Anttilan siirtolapuutarhamökin ulkogrilliä, mutta tosiasiassa ne ovat ainoa vapaamuotoiselle kansalaistoiminnalle suotu lakisääteinen kanava. Sen, onko Lääkärinkadun alue oikeasti Keskuspuistoa, voi tarkistaa Helsingin kaupungin ulkoilukartoista, kaupunkisuunnitteluviraston kartoista, KHO:n päätöksestä 12.11.1973 ja sisäasianministeriön päätöksestä, jolla kaupunginvaltuuston asemakaavapäätös 9.12.1981 vahvistettiin.
Puoluerajojen yli kaupunkisuunnittelulautakuntalaisilta ja kaupunginvaltuutetuilta saa käsityksen että Helsingin kaupunkisuunnittelun salarakkaat, SDP ja Kokoomus pitävät kuntalaisia kaupunkisuunnittelun esteinä, ei sen todellisina osallisina saati aktiivisina osallistujina. Tässä demokratiakäsityksessä kuntalaisten valitsemat päättäjät hurskastelevat kantavansa yksin vastuun koko kunnan tasapuolisesta kehittämisestä, kun taas nimbyilijäksi leimatulle kuntalaiselle jää ainoastaan omien nurkkien ahdaskatseisen puolustajan rooli. Käytännössä poliittiseen ryhmään liittyminen jää salakähmäilevässä valmistelukulttuurissamme kansalaisen ainoaksi vaikutusmahdollisuudeksi ennen kuin on liian myöhäistä; jo nyt eräillä helsinkiläisvaltuutetuilla tuntuu olevan salaista tietoa, että Lääkärinkadun alueen tärkeät luontoarvot ja ulkoilupolut tultaisiin säilyttämään. Kuitenkaan – näin kaupunkilaisille on kerrottu – kaavaa ei vielä edes ole. Ehkä valtuusto suorittaakin kaavoituksen eikä esimerkiksi kaupunkisuunnitteluvirasto?
Kaupunkisuunnittelulautakunnan työskentelykulttuurista ja –ilmapiiristä kertoo jotakin se, että sen jäsenet nokittelevat kilvan toisiaan tämän(kin) lehden palstalla, mutta vielä karmivampaa on se, että lautakunnan puheenjohtaja sivuuttaa karvalakkilähetystöt tai yrittää pelottelemalla rajoittaa heidän edustajiensa sananvapautta. Kaavoitussuunnitelmien vastustamisessa ei ole kyse nimbyilystä, luluilusta tai viherpiipertämisestä. Kaavoituksen vastustajat toivovat – poliittisesta viiteryhmästä tai kannasta, osallistumisen asteesta ja muodosta riippumatta - että Helsingin kaupunkisuunnittelussa noudatettaisiin vuoden 2002 Yleiskaavaa ja kaupunginvaltuuston viime kesänä hyväksymää ekotehokkuuden ohjelmaa, puhumattakaan maankäyttö- ja rakennuslaista, jonka kuulemispykälää ollaan nyt mahdollisesti kaventamassa, jotta estettäisiin kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet kaavoitukseen. Tosin tähänkin saakka vallitseva tulkinta kyseisestä pykälästä on sekoittanut kuuntelemisen kuulemiseen ja vaikuttamisen vaikeuttamiseen.
Kuntalaiset kelpaavat siis yksinomaan äänestäjinä. Kunhan vain äänestäisivät oikein…
Alueen suunnitteluhistoriaa, sitä koskevia kannanottoja ja päätöksiä voi lukea
osoitteesta keskuspuisto.blogspot.com.
Michael Perukangas
kansalaisaktivisti (vihr.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti