Metsämanifesti - Kansalaisryhmien vetoomus kaupunkimetsien puolesta

Kuva: Krister Sanmark

METSÄMANIFESTI

Kansalaisryhmien vetoomus kaupunkimetsien puolesta

Rakentamisuhan alla olevien lähiluontokohteiden puolesta kamppailevat yhdistykset ja muut kansalaisryhmät eri puolilla Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua ovat yhdistämässä voimiaan kaupunkimetsien suojelemiseksi.

Kaupunkimetsät ovat kaupungin keuhkot. Niiden merkitys ilmanpuhdistajina ja ilmastonmuutoksen torjujina on jo pitkään kiinnostanut tutkijoita. Tutkimusten mukaan luonnossa liikkuminen torjuu stressiä. Metsät ovat kaupunkilaisten henkisen ja fyysisen terveyden lähde. Lapset saavat metsässä leikkiessään kasvavan elimistönsä tarvitsemaa monipuolista liikuntaa. Metsään tutustuminen tuo koululaisille kaivattua opetuksen elämyksellisyyttä. Monille senioriasukkaille vuosikymmenten ajalta tuttu metsä antaa elinvoimaa ja on jokapäiväinen ilo.

Kaupunkilaiset rakastavat lähimetsiään. Rakennetut puistot eivät korvaa luonnontilaista metsää. Myös pääkaupunkiseudun asukkailla on oikeus lähiluontoon - ilman, että sitä pitää lähteä etsimään automatkan päästä. Jokaiseen kaupunginosaan kuuluu oma lähiluontonsa. Kaikki kaupunkilaiset eivät voi lähteä Nuuksioon tai Keskuspuistoon, jotka jo nykyisellä kuormitustasolla kärsivät kulumisesta. Näiden suurten yhtenäisten luontoalueiden säilymisestä ehyinä on huolehdittava.

Helsingin aidointa vetovoimaisuutta on sen luonnonläheisyys. Kaupungin vihreys on myös matkailuvaltti. Helsinki on yksi harvoista eurooppalaisista pääkaupungeista, joissa kaupungin ydinkeskustan tuntumasta löytyy luonnonvaraista metsää. Kaupungin luonto on myös osa sen tarjoamaa palvelua ja luonto "ulkotilana" kunkin asukkaan ulottuvilla on väljyyttä, jota suurikaan sisätila ei korvaa.

Virkistävän ulkoiluympäristön häviäminen johtaa asukkaiden fyysisen ja psyykkisen terveyden heikkenemiseen ja sitä kautta arvaamattomiin sosiaalisiin ja terveydellisiin seurauksiin.

Yleiskaava 2002 on lähiaikoina monilla alueilla tulossa osayleiskaava- tai asemakaavavaiheeseen. Teillä kaupunginvaltuutetuilla on mandollisuus ja asukkaiden antama mandaatti vaikuttaa kaavoituksessa tehtäviin valintoihin. Kaikkien julkisesti esitettyjen arvioiden mukaan Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla riittää kaavoitettua asuntorakennusmaata vuosikymmeniksi kohteissa, joissa viheralueisiin ei tarvitse koskea.

Me kaupunkilaiset vetoamme teihin, Helsingin kaupunginvaltuutetut, että eri kaupunginosissa olevia ainutlaatuisia luontoalueita ei tuhota. Rakentamalla voidaan korjata paljon, mutta tuhottua metsää ja kallioita ei milloinkaan saada takaisin."

Helsingin Keskusta: Helsinkiläisiä pitää kuunnella

Helsinkiläisiä pitää kuunnella

Kuntalaisten kuuleminen on nykyisin keskeinen osa kaupunkisuunnitteluprosessia.
Helsingissä alueiden täydennysrakentaminen on saanut liikkeelle laajat joukot ihmisiä. Virkamiesten suunnitelmat eivät ole tyydyttäneet alueiden asukkaita, jotka ovat nousseet puolustamaan erityisesti viher- ja ulkoilualueitaan, esimerkiksi Keskuspuistoa.

Asukkaiden kuulemiset on järjestetty lain kirjaimen mukaisesti, mutta ne eivät välttämättä täytä lain tavoitteita. Asukkaat ovat kokeneet, että heidän mielipiteillään ei ole ollut vaikutusta valmisteluun. Kun asiat ovat edenneet päätöksentekoon, kaupunkia hallitsevat suuret ryhmät vievät asiat päätökseen virkamiesten esitysten mukaisesti, vaikka heidän äänestäjiensä tahto on usein toinen.

Helsingin Keskustan mielestä kaupunkilaisten tulee voida elää monipuolisessa kaupunkiympäristössä, jossa kaupunkilaisilla on mahdollisuudet virkistäytyä
viher- ja ulkoilualueilla. Massiivisen betonirakentamisen aika on ohi.

Kaupunkilaisilla on paljon sellaista asiantuntemusta ja osaamista, joka voi olla avuksi kehitettäessä Helsinkiä. Vastuullinen lähidemokratia on otettava vakavasti huomioon päätöksenteossa. Jos näin ei tehdä, luodaan pohjaa valituskierteelle, mikä viivästyttää myös yhteiskunnallisesti tärkeiden hankkeiden etenemistä.

Vårt vintersagoland

Kuva c/o Juha Jakonen

Min familj, SEGERSTAM , hörde till dem , som flyttade in i nybyggda huset vid Mannerheimvägen 91 1948 (?). Far Selim , musiklärare, dirigent och kompositör , mor Viola, lärare, musiklärare i folkskolorna i Helsingfors, syster Marianne, som blev musiklärare och diplomsångerska, lillabror LEIF,som blev kapellmästare och kompositör och jag, Gunilla, mellanflickan, som blev lärare, dirigent och sångpedagog. För oss var Centralparken en viktig del i vår uppväxt och har präglat våra personligheter på flera sätt. Vi skidade alla tre syskonen med våra kamrater långa vägar i skogen, - till Norra Haga, till Ilmala och Olympiastadion. ”Vår” skog var ett älskat ”Vintersagoland”, som påminde om Koli naturpark, som vi sett på bild. Brunakärrs ridstallar och hall var min tillflyktsort efter skolan, men jag fick inte rida, bara beundra de vackra hästarna, som jag sedan ritade överallt i mina böcker. Ett ädelt intresse! Om vårarna plockade vi liljekonvaljer vid hästhagarna och kärrvioler vid de små bäckarna i skogen. Mellan de doftande barrträdsbackarna fanns små lövträdslundar och t.o.m. kärr och tjärnar. Där var fågellivet mycket intensivt. Vår far hade lärt oss alla småfåglar och vi noterade alltid alla flyttfåglars ankomst varje vår i ”vår” skog. När jag var 10 år lekte jag ännu intensivt med dockor (gudskelov). Min bästis Maija-Liisa och jag hade ett ”hemligt” NK på ett berg i skogen. Nuken Koti ! På ett annat berg hade vi våra små utkikstallar, Tallu och Liisa, som vi klättrade i och i vars kronor vi sjöng för varandra ljudligt, så det ekade i bergen. Denna fantastiska skog har utan vidare betytt mycket för vår familj och varit en trygg basmiljö, som vi ännu njuter av. Vår kärlek till M.h.vägen 91 består. Numera kan vi dela vår stadslägenhet med de yngre i släkten. De kommer gärna på besök, barnbarnen får leka i ”vår” skog och beundra ekorrarna och fåglarna utanför köksfönstret (2:dra våningen) och ströva kring i den ”gröna lungan” som finns ett stenkast från storstadens dammiga larm och spårvagnsgnissel. Vi är lyckliga att få ha vårt barndomshem kvar för kommande släkten. Och vi motsätter oss all förstörelse eller ovarsam förändring !!! Låt naturen leva fritt ! Låt våra barnbarnsbarn få besöka samma Nuken Koti och Vintersagoland, som vi fått uppleva. När jag var nydimitterad lärare, skrev jag en svensk text till den bekanta melodin Walkin´ in the Winterwonderland. Min text, VÅRT VINTERSAGOLAND, har sjungits mycket i hela Svenskfinland, både i skolor och körer. Den beskriver naturligtvis ”min” skog i Centralparken vid Mannerheimvägen, såsom vi upplevt den på 50-talet…….

Vårt vintersagoland.

Bjällror små, hör de klingar ! Snön är blå, se, den glimmar ! Vi är lyckliga idag, kom med i vårt lag, när vi vandrar i vårt vintersagoland. Hösten lång är försvunnen, än en gång vintern hunnen ! Vi sjunger ett slag om vår lyckliga dag, när vi vandrar i vårt vintersagoland.

I vår backe står en gubbe rolig och hans näsa är en morot röd. Svarta knappar och en mun så solig, mammas gamla kvast han har till stöd . Kom och kör mellan stammar ! Ovanför norrsken flammar ! Vi har det så bra, bättre kan vi ej ha, när vi vandrar i vårt vintersagoland.

Gunilla Josefson, född Segerstam, Ekenäs den femte november

Rakennusmaata vai Keskuspuistoa?

Johannes Koroma puhuessaan Helsingin Uutisten pääkirjoituksessa 8.3 ”keskuspuiston laidan nykertämisestä” tulee myöntäneeksi, että Lääkärinkadun alue on Keskuspuistoa. On kyse sitten freudilaisesta lipsahduksesta tai ei, hän vähättelee Lääkärinkadun alueen puolustajien tarkoitusperiä ja liikkeen laajuutta. Alueen viheralueena säilyttämisen puolesta on kerätty useita tuhansia allekirjoituksia, joista huomattava osa on muita kuin maankäyttö- ja rakennuslain vielä nyt voimassaolevan version tarkoittamia osallisia. Nimilistoilla voi tietenkin tarvittaessa lämmittää vaikkapa Maija Anttilan siirtolapuutarhamökin ulkogrilliä, mutta tosiasiassa ne ovat ainoa vapaamuotoiselle kansalaistoiminnalle suotu lakisääteinen kanava. Sen, onko Lääkärinkadun alue oikeasti Keskuspuistoa, voi tarkistaa Helsingin kaupungin ulkoilukartoista, kaupunkisuunnitteluviraston kartoista, KHO:n päätöksestä 12.11.1973 ja sisäasianministeriön päätöksestä, jolla kaupunginvaltuuston asemakaavapäätös 9.12.1981 vahvistettiin.

Puoluerajojen yli kaupunkisuunnittelulautakuntalaisilta ja kaupunginvaltuutetuilta saa käsityksen että Helsingin kaupunkisuunnittelun salarakkaat, SDP ja Kokoomus pitävät kuntalaisia kaupunkisuunnittelun esteinä, ei sen todellisina osallisina saati aktiivisina osallistujina. Tässä demokratiakäsityksessä kuntalaisten valitsemat päättäjät hurskastelevat kantavansa yksin vastuun koko kunnan tasapuolisesta kehittämisestä, kun taas nimbyilijäksi leimatulle kuntalaiselle jää ainoastaan omien nurkkien ahdaskatseisen puolustajan rooli. Käytännössä poliittiseen ryhmään liittyminen jää salakähmäilevässä valmistelukulttuurissamme kansalaisen ainoaksi vaikutusmahdollisuudeksi ennen kuin on liian myöhäistä; jo nyt eräillä helsinkiläisvaltuutetuilla tuntuu olevan salaista tietoa, että Lääkärinkadun alueen tärkeät luontoarvot ja ulkoilupolut tultaisiin säilyttämään. Kuitenkaan – näin kaupunkilaisille on kerrottu – kaavaa ei vielä edes ole. Ehkä valtuusto suorittaakin kaavoituksen eikä esimerkiksi kaupunkisuunnitteluvirasto?

Kaupunkisuunnittelulautakunnan työskentelykulttuurista ja –ilmapiiristä kertoo jotakin se, että sen jäsenet nokittelevat kilvan toisiaan tämän(kin) lehden palstalla, mutta vielä karmivampaa on se, että lautakunnan puheenjohtaja sivuuttaa karvalakkilähetystöt tai yrittää pelottelemalla rajoittaa heidän edustajiensa sananvapautta. Kaavoitussuunnitelmien vastustamisessa ei ole kyse nimbyilystä, luluilusta tai viherpiipertämisestä. Kaavoituksen vastustajat toivovat – poliittisesta viiteryhmästä tai kannasta, osallistumisen asteesta ja muodosta riippumatta - että Helsingin kaupunkisuunnittelussa noudatettaisiin vuoden 2002 Yleiskaavaa ja kaupunginvaltuuston viime kesänä hyväksymää ekotehokkuuden ohjelmaa, puhumattakaan maankäyttö- ja rakennuslaista, jonka kuulemispykälää ollaan nyt mahdollisesti kaventamassa, jotta estettäisiin kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet kaavoitukseen. Tosin tähänkin saakka vallitseva tulkinta kyseisestä pykälästä on sekoittanut kuuntelemisen kuulemiseen ja vaikuttamisen vaikeuttamiseen.

Kuntalaiset kelpaavat siis yksinomaan äänestäjinä. Kunhan vain äänestäisivät oikein…

Alueen suunnitteluhistoriaa, sitä koskevia kannanottoja ja päätöksiä voi lukea
osoitteesta keskuspuisto.blogspot.com.

Michael Perukangas
kansalaisaktivisti (vihr.)

Kansalaisten ääntä ei tarvitse pelätä

Kansalaisten asiantuntemusta oman elämänsä keskeisissä kysymyksissä ja elin- ja asuinympäristönsä kehittämisessä arvostetaan yhä enemmän – teoriassa.

Käytännössä tilanne on nurinkurinen esimerkiksi kaupunkipolitiikan monella lohkolla. Kansalaisten ääntä houkutellaan esiin toisella kädellä ja työnnetään syrjään toisella. Julkisessa keskustelussa monilla poliitikoilla on kiire lajitella kansalaiskeskustelun pohjalta nousevat arvot, lähialuetuntemus ja aktiivisuus hömppävaakakuppiin ja politiikan enemmistöperiaatteen pohjalta nousevat arvot, talousluvut ja kokouspöytäkirjat faktavaakakuppiin.

Kun kansalaismielipide on hyvin perusteltu, äänekäs ja julkinen, vastareaktiokin on yleensä tanakka. Syntyy vaikutelma, että ihmisten aktivoituminen puhumaan itselleen tärkeistä asioista osoittaen, että he yhä välittävät toisistaan ja ympäristöstään välinpitämättömyyteen vajoamisen sijaan, vaatii järeitä vallanpitäjien vastatoimia.

Kotikaupungissani asukasyhdistykset puolustivat viime vuonna terveyskeskuksia, vanhempainyhdistykset vastustivat lähipäiväkotien ja koulujen lakkauttamisia, ulkoilijat vaativat lopettamaan asuinalueen suunnittelun tärkeään puistoon ja asukkaat esittivät kylpylän rakentamispaikan siirtämistä pois kaupungin suosituimmalta hiekkarannalta.

Jatkuvan kasvun ideologiaa edustavien poliitikkojen vastareaktioissa, kirjoituksissa ja haastatteluissa, nämä kansalaismielipiteet nimettiin itsekkäiksi, kapeakatseisiksi, ymmärtämättömiksi, taantumuksellisiksi, suvaitsemattomiksi.

Kyseessä on pelkoreaktio, jonka konkretisoitumista päätöksenteossa kutsun niputtamis- ja vieraantumispolitiikaksi. Kun poliitikko ei kykene ottamaan haltuun yksittäisten tapausten kirjoa eikä jaksa kuunnella kansalaisten viestejä asioiden merkityksistä heille, hänen on turvallisempaa luoda itselleen tiukka periaatteellinen linja, jota noudattaa joustamattomasti kiistatilanteissa.

Vieraantumispolitiikan piirteisiin kuuluu vuorovaikutuksellisen demokratian ihanteen hylkääminen; valikoiva kuuleminen ja osoitteleva tulkinta, kohtaamisten typistäminen, voimakkaat vastareaktiot – mielellään sellaisella foorumilla, johon tavallisella kansalla ei ole pääsyä kuten oman vakiokolumnin kautta – sekä omaa periaatelinjaa tukevat mantrat kuten ’säästetään seinistä eikä laadusta’.

Vieraantumispoliitikko saattaa kuvitella, että kuuntelemalla enemmän kansalaisia ajautuu liikaa heidän vaikutuspiiriinsä, menettää riippumattomuutensa ja muuttuu aktiivisten kansalaisliikkeiden äänitorveksi. Ammattipoliitikoiksi olisi hyvä valita ihmisiä, jotka kykenevät oman päätöksentekonsa tukena itsenäisesti käsittelemään eri tahoilta tulevia tiedonmurusia ja mielipiteitä.

Heidi Hautalan työ kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi on innoittavaa ja johdonmukaista. Lakialoitteessaan 27.10.2004 hän ehdotti neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä Euroopan unionin perustuslaista. Aktiivisesti tiedottamalla ja keskustelemalla asia olisi avautunut kansalaisille.

Kansanäänestystä riskinä pitävien näkemys oli, ettei kansalaisten ymmärrys riittäisi monimutkaisen lakitekstin läpikäymiseen ja sisäistämiseen. Mitä he pelkäsivät? Ettei uusi laki saisikaan kansalaisten hyväksyntää? Ehkä hekin pelkäsivät kansalaisten itsekkyyttä, ymmärtämättömyyttä, taantumusta, suvaitsemattomuutta.

Tältä alkaneelta vuodelta toivoisin, ettei kansalaisten ääntä enää niin kovasti pelättäisi. Että uskallettaisiin heittäytyä aidon vuorovaikutuksen pariin ja keskustella hyvissä ajoin avoimesti ja julkisesti paitsi kustannuksista ja säästöistä myös asioiden todellisista ja syvistä merkityksistä ihmisille. Kansalaispalautetta aktiivisesti keräämällä ja hyödyntämällä sekä ihmisten oikeutettuihin kysymyksiin ajoissa ja kiertelemättä vastaamalla säästymme monelta pitkittyneeltä kinalta.

Kirsikka Bonsdorff

Lääkärinkadun kaavoitus on Yleiskaavan vastaista

Yleiskaava 2002:

Ksl:n päätöksistä 13.2.2003: ”Keskuspuiston asemakaavoittamattomat alueet asemakaavoitetaan noudattaen aiempia osayleiskaavan määräyksiä. Asemakaavoittamattomat alueet laitetaan rakennuskieltoon kaavoituksen ajaksi. Lisäksi jatkossa valmistellaan Keskuspuiston ajanmukaistettu osayleiskaava. ”

- tämä kohta kaipaisi tarkennusta siitä, mitä todella aiotaan tehdä, ja miten Keskuspuiston osayleiskaavan ulkopuoliset alueet suhtautuvat tähän

Sivu 13; 3.4.: Yleiskaavat: Yleiskaava 2002 korvaa seuraavat yleiskaavat: Keskuspuiston osayleiskaavan merkinnät ja määräykset (sisäasiainministeriö 23. 8.1978) ohjaavat periaatteiltaan ajanmukaistettuina asemakaavojen laatimista niille Keskuspuiston alueille, joilta puuttuu asemakaava.

- Miten tähän asemakaavoitukseen suhtautuu sisäasiainministeriön päätös 9.12. 1981, jossa korttelia 627 tarkoittava alue määriteltiin puistoksi, ja KHO:n päätös 12.11.1971, jossa korttelin 627 tarkoittaman alueen kaavoitusta koskevassa päätöksessä tämä alue kytkettiin ”niin sanottuun
Keskuspuiston alueeseen”?

Sivu 41; 4.8.: Liikenne ja kasvu: ”Meluongelmaa on vaikea hallita”

- Aiotaanko asuntoja kaavoittaa liikennemelun häiritsemille alueille, ja jos aiotaan, kuinka liikennemelua aiotaan hillitä? Mannerheimintiellä on kymmeniä tuhansia liikennesuoritteita vuorokaudessa.

Sivu 51; 4.9. Vapaa-aika ja virkistys: ”Virkistystarjonta ei kuitenkaan ole alueellisesti tasapainossa. Tässä suhteessa kantakaupungissa, etenkin itäisessä kantakaupungissa, on vielä sekä alueellisesti että asukasti kohti laskettuna vähiten puisto-ja virkistysalueita.

- Jos kerran kantakaupungissa on alueellisesti ja asukasti kohti laskettuna vähiten puisto-ja virkistysalueita ja kuitenkin alueellista tasapainoa aiotaan vaalia, nämä päämäärät eivät toteutuisi Lääkärinkadun alueen kaavoituksessa. Ristiriita yleiskaavan sivun 60, kohdan 5.2 kanssa.

Sivu 51-53; 4.10: Rakentamattomat alueet kaupunkirakenteessa ja maankäytön
suunnittelussa: ”Rakentamattomilla alueilla on tärkeä toiminnallinen ja kaupunkikuvaa rikastuttava merkitys. Rakentamattomat alueet ovat puistojen, puistometsien ja luonnonsuojelualueiden lisäksi myös suojaviheralueita tai kaupungin ns.joutomaa- alueita”.

- Lääkärinkadun alueessa on nähdäkseni kysymys jostakin tai joistakin edellämainituista, ja nämä Yleiskaavan edellä mainitun määritelmän mukaan ”ovat toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittäviä”.

”Monipuolisesta luonteestaan huolimatta rakentamattomilla alueilla on monia yhteisiä tekijöitä. Ne ovat kaikille kaupunkilaisille avointa julkista tilaa, jossa on mahdollista nauttia kaupunkiluonnosta ja vehreydestä sekä ulkoilla ja virkistäytyä. Rakentamattomat alueet voidaan nähdä myös
toimintaympäristöinä ulkoilulle ja virkistäytymiselle, eri tapahtumien näyttämöinä, kaupunkien
ekologisina vyöhykkeinä tai kaupungin laajenemisen reservialueina.”

- Lääkärinkadun alue on edellisen kohdan määritelmään soveltuvasti
a) rakentamaton
b) kaikille kaupunkilaisille avoin julkinen tila, jossa on mahdollista nauttia kaupunkiluonnosta ja vehreydestä sekä ulkoilla ja virkistäytyä. Nyt kyseinen alue on ” toimintaympäristönä ulkoilulle ja virkistäytymiselle, eri tapahtumien näyttämö (kuten 6.11. Keskuspuiston suojelupäivä ja 23.12. joulurauhan julistus tai ainakin kahden kansalaisen polttarisuunnistus) sekä kaupungin ekologinen vyöhyke”. Kuitenkin se kaavoitussuunnitelmassa nähdään ”kaupungin laajenemisen reservialueena”.

”Asumisen, toimitilojen, teollisuuden ja liikenteen lisäksi kaupungissa tarvitaan myös rakentamattomia alueita mm.jäsentämään toimintoja, selkeyttämään kaupunkirakennetta, tuomaan väljyyttä ja parantamaan ympäristön laatua.”

- Nyt rakentamaton Lääkärinkadun alue selkeyttää kaupunkirakennetta toimien yhdyskäytävänä ja jakajana, tuo kiistatta väljyyttä Meilahden ja Taka-Töölön alueille ja siten myös parantaa ympäristön laatua. Mutta mitä tarkoitetaan ”toimintojen jäsentämisellä”?. Mitä toimintoja, millaista jäsentämistä?

”Helsingissäkin keskustan tuntumassa sijaitsevat rakentamattomat alueet ovat aktiivisimmassa käytössä ja toiminnoiltaan tehokkaimmin organisoituja; ne sijaitsevat siellä, missä palvelujen käyttäjiä on eniten ja missä alueiden saavutettavuus on paras.”

- Lääkärinkadun alue on keskeisen sijaintinsa vuoksi (mitä) aktiivisimmassa käytössä.Alueen saavutettavuus on myös erinomainen paitsi julkisella liikenteellä, myös kevyellä liikenteellä, paitsi alueen pääliikenneväyliä (kuten Mannerheimintietä) myös alueen läpi kulkevia kevyen liikenteen väyliä pitkin.

”Tämän päivän suunnitteluperiaatteisiin kuuluu sekä alueiden tehokkuuden parantaminen että yhtenäisen viherverkoston säilyttäminen ja kehittäminen. Perusteet kaupunkirakenteen tiivistämiselle löytyvät ekologisuudesta, taloudellisuudesta ja tehokkuudesta. Tiivistämisen täytyy kuitenkin tapahtua olemassa olevan kaupunkiympäristön ehdoilla ja ottaen huomioon myös
rakentamattomien alueiden luonne ja käyttötarkoitus.”

- Lääkärinkadun alueen kaavoittaminen ja yhtenäisen viherverkoston säilyttäminen ja vieläpä kehittäminen (kehittäminen viheralueena, yhtenäisen viherverkoston laajentaminen vai laadullinen kehittäminen?) ovat ristiriidassa keskenään. Tiivistäminen ei voi tapahtua kyseisen alueen kaupunkiympäristön ehdoilla, sillä rakentamattoman alueen nykyinen käyttötarkoitus vaarantuisi. Nykyinen käyttötarkoitus = ne tavat ja ne toiminnot, jolla ja joihin aluetta nyt käytetään.

”Viheralueet rikastuttavat kaupunkiympäristöä”

- täydennykseksi edelliseen kohtaan, kaupunkiympäristöä ei ole vain rakennettu vaan myös rakentamaton ympäristö, joista ainakin osa on viheralueita (kts. rakentamattomien aluiden määrittely, Yleiskaava sivut 51-53; 4.10)

”Suunnittelun ja kaupunkirakenteen tiivistymisen seurauksena kaupunkiluonto on muuttunut monin paikoin ikään kuin rakennetuksi ympäristöksi. Ulkoilureitit, kasvillisuuden sijoitus ja erilaiset näkymät ovat yhä useammin tarkoin suunniteltuja. Kaupunkimetsät alkavat olla puistomaisia kalusteineen ja varusteineen.”

- kaupunkiluonto (kuten Lääkärinkadun rakentamaton alue) ei siis ole rakennettu ympäristö vaan ikään kuin rakennettu. Kyse on kielikuvasta, ei kirjaimellisesti otettavasta tulkinnasta, jollaisen Maija Anttila esitti (HS 10.12.). Kaupunkimetsät ovat puistomaisia tai sitten ne voivat olla peräti
puistoja. Mitä muuta puistomaiset alueet voivat olla kuin puistoja?

Sivu 53; 4.11: Ympäristön tila: ”Liikenteen kasvu on ollutvoimakasta. Erityisesti ajoneuvoliikenteen määrä tie-ja katuverkossa lisää melu-ja pölyhaittoja.

- liikenteen kasvu jatkuu yhä, ja vaikka autoja kehitetäänkin ympäristöystävällisemmiksi ja hiljaisemmiksi, kasvava liikenteen määrä ainakin suunnilleen tekee tyhjäksi kehittyneen autojen valmistustekniikan ilman saastumista hidastavat ja melua pienentävät vaikutukset. Alueen vierestä kulkee useita runsaasti työmatkaliikenteeseen käytettyjä valtaväyliä, kuten Mannerheimintie, Tukholmankatu ja Nordenskiöldinkatu.

Sivu 60; 5.2: Elinvoimainen Helsinki; Vihreä ja väljä Helsinki:
”Laajat säteittäiset viheraluekokonaisuudet säilytetään. Kaupunkiin kehitetään omaleimaisia kaupunginosapuistoja ja lähivirkistysalueita niin, että alueellinen tasapuolisuus toteutuu”.

- täydentää ja selittää lisää Yleiskaavan sivua 51, kohtaa 4.9. Toteutuuko alueellinen tasapuolisuus kaventamalla Keskuspuistoa, johon elimellisesti yhtenäisenä viheraluekokonaisuutena Lääkärinkadun alue kuuluu?

Sivu 70-71; 5.7: Rakennettavien alueiden varaus ja mitoitusperiaatteet:
”Kaupungin laajat yhtenäiset virkistysalueet, sormimaiset pohjois- eteläsuuntaiset keskuspuistotyyppiset virkistysalueet säilytetään.”

-”Keskuspuistotyyppiset” virkistysalueet on ymmärtääkseni aajempi ja kattavampi käsite kuin Keskuspuisto. Eikö se riitä osoittamaan alueen olevan virkistysaluetta, että sitä käytetään laajalti virkistysalueena?

Sivu 72; 5.10: Rakennettujen alueiden täydennys- ja tiivistämisrakentaminen
”Virkistyksen kannalta tarpeettomia ja virkistysalueina hoitamattomia alueita muutetaan harkitusti asuntorakentamiskohteiksi. Virkistyskäytön ohella alueiden muuttamisen ekologiset ja maisemalliset näkökohdat ja vaikutukset arvioidaan.”

- Lääkärinkadun alue on virkistyskäytön lisäksi ”kaupunkiympäristöä rikastuttava viheralue”. Lisäksi sen arava-arkkitehtoninen kokonaisuus on kansainvälisesti tunnustettu ja tunnettu, ja alueella kasvava lehtonata ei mahdollista rakentamista lisääntyvästä alueen kuormituksesta, lisääntyvistä liikenteen päästöistä ja rakentamisen aiheuttamasta alueen hydrologisen tasapainon
järkkymisestä johtuen.

Sivu 75; 5.13: Liikennejärjestelmän suunnitteluperiaatteita yleiskaava 2002:ssa
”Kevyt liikenne on lyhyillä matkoilla perusliikkumismuoto”

- Alueen läpi kulkee kaksi merkittävässä käytössä olevaa kevyen liikenteen väylää. Niitä käytetään sekä lyhyempiin että pidempiin matkoihin.

”Liikennejärjestelmän käyttämää tilaa ei lisätä maan pinnassa.”

- Jos alue kaavoitettaisiin, tämä ei ole mahdollista. Taloihin olisi välttämätöntä rakentaa paloautojen kuljettavissa oleva katuyhteys.

Sivu 103; 7.1.5: Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön:
”Asumiskustannuksiin yleiskaavalla ei voida kuitenkaan suoranaisesti vaikuttaa.”

- Asuntotarjonnan kasvattamisesta ei voi johtaa kausaalista yhteyttä asuntojen markkinahintatason yleiseen laskemiseen. Lääkärinkadun alueelle suunniteltujen asuntojen markkinahinta lienee noin 6000-7000 euroa neliömetriltä ottaen huomioon alueen nykyisen hintatason, maan hinnan, uudentyyppisen rakentamisen pilottiluonteen ja uudisrakentamisen yleisen hinnan.

Sivu 106; 7.1.7: Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen:
”Kaavaluonnoksessa on säilytetty nykyiset viheryhteydet, joskin eräät niistä kapenevat.”

- Tässä myönnettäisiin siis, että viheralueet eivät säilyisikään aivan niin koskemattomina kuin mitä esimerkiksi kohdissa Yleiskaava, sivu 60, kohta 5.2 ja Yleiskaava, sivu 70-71, kohta 5.7 väitettiin.

Sivu 158; 11.5.2: Keskuspuistomaiset viheraluekokonaisuudet:

- Näyttää siltä, että yleiskaavan sivulla 158, jolla on kartta Helsingin "vihersormista", Lääkärinkadun alue on sisällytetty Keskuspuistoon. Eikä ainoastaan näytä, sillä kartan värikoodistossa se on Keskuspuistoa.

Sivu 165; 11.5.7: Helsingin maisemakulttuuri.

- Kartalla Lääkärinkadun alue on osana Keskuspuistoa. Voiko tästä ja edellisestä kohdasta tehdä sellaisen päätelmän että
a) kartan koodisto perustuu vakiintuneisiin inhimillisiin käytäntöihin ja tulkintoihin, joissa Lääkärinkadun alue on osa Keskuspuistoa ja lisäksi
b) kaupunginsuunnitteluvirasto/kaupunginsuunnittelulautakunta/ kaupunginvaltuusto myöntävät alueen tosiasiallisesti olevan osa Keskuspuistoa, vaikka se ei kaavateknisesti siihen nykytilanteessa kuuluisikaan.

Sivu 180; 11.6.5: Kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittävien alueiden kehittäminen:
”Helsingin kaupunkisuunnittelua ohjaa yleinen periaate, jossa rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnon arvot otetaan huomioon (MRL 39.ja 54.pykälä.)...Erilaisia täydennysrakentamis- tai muita uudistamis- ja korjaustoimenpiteitä suunniteltaessa tulee asettaa erityinen paino alueiden ominaisluonteen säilymiseen. Alueiden kehittämisen tulee tapahtua niiden omista lähtökohdista
käsin ja alueen erityisarvojen sanelemin ehdoin.”

- MRL:ssä sanotaan, että rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnon arvot otetaan huomioon. Tällaista väitettä ei kuitenkaan voi todistaa, valvoa eikä mitata, sillä arvoille ei ole objektiivisia ja luotettavia mittareita.

Sivu 203; 11.13: Yhdyskuntatalous:
”Kalliinkin alueen toteuttaminen on perusteltua, mikäli sillä saadaan merkittäviä hyötyjä tai laadullisia etuja. Merkittävä hyöty on esimerkiksi uuden kerrosalan toteuttamisen seurauksena
mahdollisesti kasvavat verotulot...”

- Lääkärinkadun alueelle suunnitellut talot ovat jo aikaisemmin mainituista syistä erittäin kalliita, joten ainakin yksi syy rakentamiseen voisi olla toivotut verotulot. Vaikka on tullut yleiseksi ja jopa julkilausutuksi käytännöksi kilpailla hyvistä veronmaksajista yhteisöverotuoton takaamiseksi ja
huoltosuhteen parantamiseksi, tästä politiikasta kuitenkin on loogisesti johdettavissa sellainen ajatus, jossa ihmisarvo määritellään kukkaron paksuuden perusteella.

Sivu 212; 12.2: Läntinen ja pohjoinen Helsinki.
”Lääkärinkadun pohjoispuolisella uudella alueella on uhanalaisen lehtonadan kasvupaikka, jonka
säilyttäminen selvitetään alueen yksityiskohtaisessa kaavoituksessa.”

- Onko selvitykset lehtonadasta saatu? Onko mahdollista rakentaa 4 hehtaarin alueelle lisäämättä alueen kuormitusta, liikennettä ja saastetta?

Sivu 225; 13.3: Yleiskaava 2002:n rakentamisvaraukset:
”Asuntorakentamiseen on osoitettu yhteensä 6,6 miljoonaa kerrosneliömetriä.”

- Alueelle mahdollisesti ulkoiluteiden säilyttämisen ja lehtonadan kasvupaikan turvaamisen ja uusien tieyhteyksien rakentamisen jälkeen lopulta rakennettava kerrosala olisi tästä tavoitteesta korkeintaan 2% luokkaa.

Artikkeli Juoksija -lehdessä 1/2006

Keskuspuisto vaatii suojelua
Helsingin Keskuspuisto on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen pääkaupungin sydämestä alkava yhtenäinen viheralue. Sitä käytetään monipuolisesti tavoitteelliseen kuntoiluun, arkiliikuntaan, hiihtoon, ratsastukseen, sauvakävelyyn, suunnistukseen ja pyöräilyyn mutta myös koirien ulkoiluttamiseen ja aivan arkiseen ulkoiluun ja leikkimiseen. Keskuspuiston pinta-ala on tuhat hehtaaria ja sen pituus kymmenen kilometriä. Alueen vahvuus kuntoilukäytölle on sen laaja ja yhtenäinen ulkoilutieverkosto, joka alkaa Laaksosta päätyen Vantaanjoelle saakka. Keskuspuisto on kuitenkin paikoitellen hyvin kapea, varsinkin eteläosiltaan.
Nyt Keskuspuiston laajuutta ja yhtenäisyyttä uhkaa Laakson sairaalan tuntumaan, Mannerheimintie 71-79:n taakse suunniteltu luksuskerrostalojen rakentaminen, joka kaventaisi Keskuspuistoa sen eteläosiltaan entisestään. Lääkärinkadun alue on Keskuspuiston porttina strategisesti hyvin tärkeä. Rakentaminen uhkaa alueella kasvavaa erittäin uhanalaista lehtonata -kasvia, ja se myös katkaisisi Keskuspuiston yhtenäisen ulkoilutieverkoston ja näin vaikeuttaisi Keskuspuiston ulkoilukäyttöä huomattavasti. Keskuspuistoa käyttävät tuhannet työmatkapyöräilijät joutuisivat mahdollisesti äänestämään pyörillään, eli siirtymään kahdelta pyörältä neljälle pyörälle. Alueen rakentaminen veisi alueen vanhuksien ainoat ulkoilumaastot, samaten Tullinpuomin leikkipuiston toiminta häiriytyisi vuosiksi eteenpäin. Tutkimuksien mukaan lähimetsät ovat suosituimpia lasten leikkipaikkoja, ja jo nyt on näkyvissä oireita lasten fyysisen kunnon huononemisesta lasten liikkumisen korvauduttua videopeleillä.
Helsingin kaupunginvaltuustossa ja kaupunginsuunnittelulautakunnassa rakentamista ovat ajaneet sosiaalidemokraatit ja Kokoomus tavoitteenaan vastata nyt oireellisen yleiseksi käyneeseen kilpailuun nk.hyvistä veronmaksajista tehden samalla Keskuspuistosta harvojen etuoikeutettujen nautintaoikeuden. Suunnittelijoilta jää kuitenkin ymmärtämättä, että rakentamisesta saatava mahdollisesti lyhytaikainen hyöty ei missään määrin ole verrannollinen siihen pitkän tähtäimen kansanterveydelliseen ja -taloudelliseen merkitykseen, joka ulkoilualueilla on ennaltaehkäisevälle terveydenhuollolle. Arkiliikunta on tärkein yksittäinen aikuisiän diabetesta ja ylipainoa ehkäisevä tekijä. Nyt diabetes on piilevänä mahdollisesti jo puolella aikuisväestöstä, ja aikapommi tikittää.
Nyt kerrostalorakentamiselle osoitettu alue jätettiin aikanaan Keskuspuiston osayleiskaavan ulkopuolelle Laakson sairaalan laajennussuunnitelmien ja sairaanhoito-oppilaitoksen rakennustarpeiden vuoksi. Molemmat olivat terveyttä edistävinä ymmärrettäviä ja yleviä hankkeita, mutta nämä tarpeet ovat poistuneet. Sairauksien hoidon sijasta olisikin nyt syytä hoitaa ihmisten terveyttä. Muistakaamme Tahko Pihkalaa, suomalaisen urheiluelämän isähahmoa, jonka mielestä suomalaisten tulisi päästä hiihtämään omalta kotioveltaan. Ja hiihtäminen - tai mikä hyvänsä liikunta - on mitä parasta ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa.
Jos Lääkärinkadun alue ei kuuluisikaan viralliseen Keskuspuistoon, se on kuitenkin sitä tosiasiallisesti, käytöltään, luonnoltaan ja ihmisten mielissä, ja kaavatekninen kikkailu on kuntalaisten hämäämistä. Me Keskuspuistosta huolestuneet emme ole kaupunkimme kehityksen itsekkäitä esteitä vaan huolemme on yhteinen: Keskuspuisto on kaikkien kaupunkilaisten olohuone ja kaupunkimme keuhkot, ei muutamien satojen etuoikeutettujen hyvätuloisten yksityispiha.
Alueen historiasta, sen suunnittelun nykytilasta saa lisätietoja internet -osoitteesta keskuspuisto.blogspot.com

Michael Perukangas, Munkkivuori

Kirsikka Bonsdorffin kirjoitus Pressossa 3.12.

Kirjoitus on julkaistu Presson Debatti-osastolla 3.12.2005

Laaksoon suunniteltu uusi asuinalue huolestuttaa, koska kyseessä on äärettömän tärkeä, vilkkaasti käytetty ulkoilualue ja osa keskuspuistoa. Tämä rakennushanke edustaa epäloogista ja lyhytnäköistä kaupunkipolitiikkaa.

Alueen ovat hyväksyneet osaksi keskuspuistoa sekä Korkein hallinto-oikeus (KHO) että kaupunginvaltuusto. KHO kielsi perusteluissaan 1973 kaupunkia rakentamasta alueelle syöpäsairaalaa ja asuntolaa. Valtuusto hyväksyi 1981 alueelle puistoasemakaavan ja perusteli sitä näin: ”Kaava-alueen puistoalue on osa keskuspuistoa, joten asukkailla on hyvät yhteydet myös laajemmille ulkoilu- ja urheilualueille.” Asia on siten yksiselitteinen. Valtuusto on myös 2003 hyväksynyt ponnen, jonka mukaan keskuspuistoa ei saa nakertaa.

Yleiskaava ei pakota rakentamaan alueelle mitään, se vain mahdollistaa rakentamisen. Nyt asemakaavavaiheessa on tärkeää kuunnella helsinkiläisten näkemyksiä alueen nykyisestä käyttötarkoituksesta.

On ekologista rakentaa tiiviisti, mutta ei tiivistä rakentamista voida toteuttaa ekologisuuden nimissä ihan missä tahansa. Muutaman matalan kaupunkivillan rakentaminen keskuspuistoon vastaa vain kymmentä prosenttia kaupungin asunto-ohjelman yhden vuoden tavoitteesta. Rakentamalla arviolta sata asuntoa, parkkipaikat ja autotie keskuspuistoon emme ratkaise asuntopulaa Helsingissä. Sen sijaan menetämme ikiajoiksi lasten kiipeilykalliot, erittäin uhanalaisen lehtonadan, tärkeät ja vilkkaat kevyen liikenteen reitit, kaupunkimetsää ja -luontoa.

Suunnitteilla on viiden vuoden rakennusprojekti. Viereinen puisto ja leikkipuisto, skeittiramppi ja urheilukentät olisivat pölyssä ja melussa koko sen ajan. Vaikutukset eivät ulottuisi vain suunnitteilla olevaan neljän hehtaarin asuinalueeseen, vaan paljon pidemmälle keskuspuistoon.

Kirsikka Bonsdorff
Varakaupunginvaltuutettu (vihr.)