perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Keskuspuiston toimintapäivä Laaksossa sunnuntaina 8.10 kello 13-15

Sunnuntaina, 8.10 Laaksossa kello 13-15 painettiin paitoja ja kasseja Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -logolla hyvän sään ja hengen vallitessa. Painajana oli paikalla Kumppanuustalo Horisontista vapaaehtoisena Satu Linnolahti, ja sunnuntaina painettiin reilut 50 paitaa. Lisäksi tilaisuudessa saatiin vetoomukseen alueen puistona säilyttämisen puolesta 115 uutta allekirjoitusta.

Kuvat: Kirsikka Bonsdorff



Paikalle niin läheltä kuin kauempaakin saapuneet helsinkiläiset keskustelivat paikalle saapuneiden kunnallispoliitikkojen kanssa ja tässä kuvassa kaupunkisuunnitteluviraston vuorovaikutussuunnittelija Juha-Pekka Turusen kanssa (kuvassa kasvot kameraan päin, siilitukkainen mies)



Vasemmalta oikealle Kirsikka Bonsdorff, Michael Perukangas ja Saara Toivonen kankaanpainokatoksen alla.



Ensi kesänä Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -t-paidat tulevat olemaan muotia, suoraan Laaksosta. Katoksen alla talkoohengessä painamassa artesaani Satu Linnolahti Kumppanuustalo Horisontista.



Näyte valmiista painojäljestä.



Allekirjoituksia vetoomukseen kerätään edelleenkin, vaikka tähän ei kaupunkisuunnittelulautakunta suoranaisesti rohkaisekaan.

Ei kommentteja: