Sari Puustisen väitös kaavoittajaprofessiosta ja suunnittelun kommunikatiivisesta käänteestä

VTM Sari Puustinen väittelee Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla aiheesta:
Suomalainen kaavoittajaprofessio ja suunnittelun kommunikatiivinen käänne. Vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat ja mahdollisuudet suurten kaupunkien kaavoittajien näkökulmasta.

Väitöstilaisuus pidetään Espoon Otaniemessä, Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen E-salissa 8.12.2006 klo 12.00. Vastaväittäjänä toimii TkT, arkkitehti SAFA Raine Mäntysalo Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolta. Kustoksena toimii professori Kimmo Lapintie Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolta.

Väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisten suurten kaupunkien kaavoittajien näkemyksiä omasta työstään ja ammatillisesta roolistaan niin sanotun kommunikatiivisen käänteen myötä. Vuonna 2000 voimaan astunut maankäyttö- ja rakennuslaki korostaa suunnittelun avoimuutta sekä vuorovaikutteisuutta. Vuorovaikutteisen suunnittelun periaate on kohdannut kaavoittajien piirissä sekä puolustusta että vastustusta. Väitöskirjassa esitetyn tulkinnan mukaan kaavoittajien näkemykset suunnittelun luonteesta vaikuttavat siihen, millaisena nämä näkevät oman roolinsa ja valtuutuksensa yhdyskuntasuunnittelun kentällä.

Tutkimuksessa todetaan, että osa kaavoittajista korostaa suunnittelun fyysistä ja rationalistista luonnetta. Nämä kaavoittajat näkevät oman roolinsa perinteisen professionaalisen roolimallin mukaisena, jossa institutionaalinen viranomaisasema sekä professionaalinen asiantuntijuus
antavat kaavoittajalle oikeutuksen edustaa suunnittelussa yleistä etua sekä oikeutuksen arvottaa suunnitteluun osallistuvien erilaisten intressitahojen näkemykset. Toiset kaavoittajat taas korostavat suunnittelun arvolatautunutta ja kommunikatiivista luonnetta, jolloin kaavoittajan
roolina on toimia sekä hyvän ympäristön asiantuntijana että yhteisymmärrykseen tähtäävän suunnitteluprosessin mahdollistajana.

Väitöskirjassa esitellään ”reflektoivan kaavoittajan malli”, joka on yksi mahdollisuus kaavoittajien tulevaisuuden roolimalliksi. Tutkimuksessa arvioidaan myös, mitä vaikutuksia uuden roolimallin omaksumisella voisi olla koko kaavoittajaprofessiolle.

Puustinen on haastatellut väitöskirjaansa varten kaavoittajia Helsingissä, Oulussa ja Tampereella. Tämän lisäksi hän on tarkastellut suomalaisen kaavoittajaprofession kehitystä sekä muutoksia yhdyskuntasuunnittelun painotuksissa.

Sari Puustisen väitöskirja julkaistaan Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisusarjassa A.

Tutkimus kuuluu yhdyskuntasuunnittelun ja professiososiologian alaan.

Kokoomuksen ehdotus Haltialan peltojen rakentamisesta tyrmättiin: HS 27.10.2006

Miten Haltialan peltojen läheiset alueet voi kokoomuslainen kaupunginhallituksen jäsen nähdä Keskuspuistoksi, jollei Lääkärinkadunkaan alue olisi Keskuspuistoa? Kumpi on enemmän Keskuspuistoa, Helsinkipuistoksi tulkittu Haltiala vaiko Lääkärinkadun alue? Onko meillä kaksi Keskuspuistoa: arkitulkinnan ja hallinnollis-poliittisen tarkoituksenmukaisuuden Keskuspuisto, ja helsinkiläispoliitikkojen ajoittaiset lipsahdukset, joissa esimerkiksi virallisesti Helsinkipuistoksi kutsuttu alue nähdäänkin todellisuudessa Keskuspuistoksi? Onko Helsinkipuisto kaavakikkailua, kuntalaisten hämäystä, johon poliitikot eivät itsekään usko?

Jopa kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila (sdp) on ryhtynyt puolustamaan Helsinkipuiston säilyttämistä puistona. Hyvän tahdon osoitus?

Suomen luonnonsuojeluliiton kannanotto: Helsinki-Puisto on Keskuspuiston statuksen huononnus

Kaupunginhallituksen jäsen Tuomas Rantasen huomioita Yleiskaavaan 2002

Lounainen osa Helsingin yleiskaavakartasta.
Kuva: Toni Amnell

Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -ständi Kaupunkimetsäliikkeen näyttelyssä Stoassa 2.-15.10

Aineisto: Lehtileikkeitä, piirustuksia, tarinoita ja valokuvia, joista suurin osa oli Kaupunkisuunnittelulautakunnalle 8.12.2005 kokoukseen toimitetuissa mapeissa.
Valokuvat: Toni Amnell.

"Kasvun paikkana kansalaisyhteiskunta" -viimeinen luento Stoassa 12.10

Kaupunkimetsäliikkeen ja itäisen työväenopiston luentosarjan "Kasvun paikkana kansalaisyhteiskunta" viimeinen luento pidettiin torstaina 12.10 klo 18.30-20.30 Itäkeskuksessa, Stoassa.

Ensin tutkija Kirsi Mäkinen kertoi kaupunkimetsien merkityksestä ja niille annetuista merkityksistä yleisesti. Sitten Kaupunkimetsäliikkeen edustajat esittelivät rakennusuhan alaisia kaupunkimetsiä. Puheenvuorot pitivät Pro Kruunuvuori -liikkeestä Marja-Liisa Laakkonen, Pro Stansvik -liikkeestä Sampsa Karvinen, Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -liikkeestä Michael Perukangas, Meri-Rastilan rantametsän puolustajista Jaana Pylkkänen ja Myllypuron metsän puolesta -liikkeestä Siboné Oroza. Kommenttipuheenvuorot saatiin Kaupunkisuunnitteluvirastosta Kari Piimieheltä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttilalta (SDP) ja Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkija Pia Bäcklundilta.

Marraskuussa ilmestyy tutkimus Helsingin kaupungin virastojen vuorovaikutuskäytännöistä. Tämän kirjan kantta hieman raottanut Pia Bäcklund esittää hätkähdyttävän löydön: Helsingissä ei keskushallinnon tasolla ole yhteistä vuorovaikutusstrategiaa, yhteisiä määritelmiä ja menetelmiä eikä yhteisesti jaettua osallisuuden käsitettä. Kuntademokratiaakaan ei olla pohdittu vakavasti Helsingin keskushallinnossa, missä asiassa Helsinki erottuu Suomen suurista kaupungeista epäedukseen.

Kari Piimies ja Maija Anttila vakuuttivat, että kaavoitusta tehdään virkakoneiston, poliitikkojen ja kansalaisten välisessä jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Pia Bäcklund kuitenkin näki vuorovaikutuksen onnahtelevan. Kaupunkisuunnittelun vuorovaikutus taitaakin olla kuurojen monologia, jossa kaikki osapuolet ovat linnoittautuneet omiin puolustuslinnakkeisiinsa ja pitävät kiinni omista ennakkokäsityksistään ja arvoistaan, joista ei käydä keskustelua, koska niitä ei itsestäänselvinä tai pyhinä osata kyseenalaistaa ja niiden kyseenalaistaminen koetaan uhaksi. Jos kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja katsoo että kaupunkimetsiä puolustavat kansalaisaktiivit levittävät vääriä tulkintoja tosiasioista, tällöin kuntalaisten tehtäväksi näkyy jäävän sen todistaminen, etteivät he ole asioita tarkoitushakuisesti vääristeleviä nimbyjä, jotka ovat oletusarvoisesti väärässä kunnes toisin todistetaan. Kuuleminen ei ole kuuntelemista, ja kuuntelemisesta on vielä pitkä askel tulla vakavasti huomioiduksi.

Nyt vallitsevassa kaupunkisuunnittelukulttuurissa on siis kolme roolia: virkakoneisto, poliittiset luottamushenkilöt ja kuntalaiset. Totuuksia tai ainakin tulkintoja on monia, ja nämä tulkinnat saattavat vaihdella jopa sen mukaan, millaisen toimijaroolin puhuja on omaksunut. Tällöin asioista on mahdollista esittää useampia tulkintoja, samankin henkilön. Jos kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja yhtäältä väittää että Lääkärinkadun alue ei ole Keskuspuistoa ja kuitenkin sanoo että kaavoituksen jälkeenkin Keskuspuistoa jää vielä noin 700 hehtaaria, tämä lausahdus - tai lipsahdus? - on erittäin paljastava. Lisäksi hän tulee sanoneeksi kyseistä aluetta puistoksi, minkä luulisi tarkoittavan sitä että se ei ole rakennusmaata. Hän on tässä lausumassaan aivan oikeassa, sillä Helsingin kaupunginvaltuusto on vahvistanut Lääkärinkadun alueelle puistoasemakaavan 9.12.1981,
eikä puistoiksi kaavoitettuja alueita voida osoittaa muihin tarkoituksiin.

Sama henkilö voi siis esittää kaksi eriävää tulkintaa yhden ja saman alueen statuksesta, ja lisäksi hän tulee todenneeksi ikään kuin ilmoitusasiana, sanoessaan että "kun alue rakennetaan" että alue rakennetaan joka tapauksessa, kansalaisten kuulemisesta riippumatta ja mahdollisista poliittisten luottamushenkilöiden ryhmäkurista lipsahtamisista huolimatta. Kuinka hänellä voi olla näin varmaa tietoa? Onko Helsingin kaavoituksessa ainoa merkitsevä mielipide kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttilan julkisesti lausuttu käsitys? Muihin johtopäätöksiin on vaikea tulla, jos kerran hän esittää alueen kaavoituksen jo tässä vaiheessa varmana tietona.

Kun Piimies ja Anttila väittivät, että kuntalaisten peräänkuuluttamaa arvokeskustelua käydään jatkuvasti, Bäcklund taas näki tarpeelliseksi mennä pintaa syvemmälle, kysyä todella tehtyjen päätösten motiiveja. Jos esimerkiksi asumisväljyyden nostamista pidetään itseisarvoisena hyvänä, jolla kaavoittaminen perustellaan, herää kysymys, miksi? Millaisia muita asioita kuntalaiset saattaisivat arvostaa? Onko jatkuvan kasvun ideologia tarpeellinen, saatikka hyödyllinen? Kun kaavoituksen perusteeksi on valittu yksi yleinen ohjenuora, omaan tyhjään mahtipontisuuteensa hukkuva metropolistrategia, tämä ideologinen valinta sulkee pois kaikki muut valinnat. Helsingin ei kannattane kilpailla Kairon, New Yorkin ja Tokion kanssa samassa raskaassa sarjassa. Eivät turistitkaan sitä täältä hae, vaan he tulevat ihastelemaan ainutlaatuisen merellistä ja metsäistä Itämeren tytärtä.

Keskuspuiston toimintapäivä Laaksossa sunnuntaina 8.10 kello 13-15

Sunnuntaina, 8.10 Laaksossa kello 13-15 painettiin paitoja ja kasseja Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -logolla hyvän sään ja hengen vallitessa. Painajana oli paikalla Kumppanuustalo Horisontista vapaaehtoisena Satu Linnolahti, ja sunnuntaina painettiin reilut 50 paitaa. Lisäksi tilaisuudessa saatiin vetoomukseen alueen puistona säilyttämisen puolesta 115 uutta allekirjoitusta.

Kuvat: Kirsikka Bonsdorff



Paikalle niin läheltä kuin kauempaakin saapuneet helsinkiläiset keskustelivat paikalle saapuneiden kunnallispoliitikkojen kanssa ja tässä kuvassa kaupunkisuunnitteluviraston vuorovaikutussuunnittelija Juha-Pekka Turusen kanssa (kuvassa kasvot kameraan päin, siilitukkainen mies)



Vasemmalta oikealle Kirsikka Bonsdorff, Michael Perukangas ja Saara Toivonen kankaanpainokatoksen alla.



Ensi kesänä Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -t-paidat tulevat olemaan muotia, suoraan Laaksosta. Katoksen alla talkoohengessä painamassa artesaani Satu Linnolahti Kumppanuustalo Horisontista.



Näyte valmiista painojäljestä.



Allekirjoituksia vetoomukseen kerätään edelleenkin, vaikka tähän ei kaupunkisuunnittelulautakunta suoranaisesti rohkaisekaan.

Kasvun paikkana kansalaisyhteiskunta - kaupunkimetsäliikkeen luentosarja Stoassa torstaina 12.10 klo 18.30-20.00

Helsingin työväenopiston ja Kaupunkimetsäliikkeen yhteinen maksuton luentosarja kansalaisvaikuttamisesta. Viimeisellä luentokerralla torstaina 12.10 kello 18.30-20.00 Kaupunkimetsäliikkeen edustajien kokemuksia kansalaisvaikuttamisesta ja kaupunkisuunnittelusta; lisäksi paikalla kommentoimassa ja vastaamassa kysymyksiin Kari Piimies kaupunkisuunnitteluvirastosta, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila (SDP) ja kaupunkitutkija Pia Bäcklund.

Luentosarjaan liittyy STOA:n käytävillä ma 2.10-su 15.10 esillä oleva näyttely "Kaupunkimetsäliike - asukkaat liikkeellä viimeisten
kaupunkimetsien puolesta", jossa esitellään rakennusuhan alaisia helsinkiläisiä viheralueita.

Opiskelun anatomiaa ja ihmiselämän ihmeellisyyksiä jo vuodesta 2005; Janne Huovilan blogikirjoitus

Ihmiset tarvitsevat asuntoja. Yhtä varmaa on, että ihmisen elinpiiri ei rajoitu neljän seinän sisäpuolelle. Jos koti on ihmisen linna, luonto on ihmisen temppeli, jossa hän virkistäytyy ja latautuu.


Kuva: Juha Jakonen