Kaupunkimetsäliikkeen lausunto tonttitarjontatyöryhmän mietinnöstä

Kaupunkimetsäliike
kaupunkimetsien@puolustajat.hai.fi

4.4.2006


Ympäristöministeriölle


ASIA: LAUSUNTO TONTTITARJONTATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ YMra1/2006 Tonttitarjonnan edellytysten parantaminen

Kaupunkimetsäliike on pääkaupunkiseudun rakentamisuhan alla olevien lähimetsien puolesta kamppailevien asukasliikkeiden kohtaamispaikka.

Kaupunkimetsäliike kiittää lausuntopyynnöstä ja esittää, että mietinnössä tehtyjä ehdotuksia maankäyttö- ja rakennuslain sekä -asetuksen muutoksiksi ei epäeettisinä ja vahingollisina toteuteta vaan koko asia palautetaan työryhmäkäsittelyyn.

PERUSTELUT:
Työryhmän asettamisen peruslähtökohta, kuntien kaavoitukseen painostaminen sekä valitusmahdollisuuksien rajoittaminen, on tonttitarjonnan lisäämisen kannalta perusteeton ja kaventaa kansalaisoikeuksia.

Kohta 1. Kaavoitustarve.
Kuntien ja kaupunkien asukaslukuskenaariot ovat alueidenkäytön suunnittelun ”visionäärien” kuvitelmia, joiden toivotaan toteuttavan itsensä. Ylimitoitetut kaupunkikeskittymät ja kasvukeskukset ovat politiikan ja yrityselämän johtajien pyrkimystä järjestää tulevaisuus yhdensuuntaiseksi omien arvostustensa ja etujensa kanssa.

Asukkaat taas toivovat vaatimattomampaa taloudellista kasvua, ylimitoitettujen kaupunkikeskittymien purkamista ja konkreettisia toimenpiteitä elämänlaadun ylläpitämiseksi ja elvyttämiseksi. Asukkaat perustavat hyvinvointiaan luonnon läheisyydelle. Kaupunkimetsät ovat kaupunkien keuhkoja, luonnolle ja asukkaille elintärkeitä henkireikiä.
MRL 5§:ään ehdotettu lisäys 2a) riittävän asuntotuotannon edellytyksiä sekä MRL 51§:ään ehdotettu lisäys erityisesti asuntotuotannon tarve tulee poistaa, sillä pääkaupunkiseudulla asuntorakentamispaine kohdistuu kaupungin viimeisille viheralueille.

Toisin kuin mietinnössä väitetään (s.34), tonttitarjontatyöryhmän muutosehdotuksilla maankäyttö- ja rakennuslakiin olisi sekä vahingollisia ympäristövaikutuksia että vahingollisia yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Kuntien kaavoitus- ja asuntotarpeen ylikorostaminen asukkaiden elämänlaadun ja osallistumismahdollisuuksien kustannuksella on tarkoituksellista kansalaisyhteiskunnan heikentämistä.

Kohta 2. Kehittämisalueet.
Valtion tukitoimet eivät saa johtaa erityistoimiin, jotka heikentävät kansalaisyhteiskuntaa ja supistavat lähiluontoa.
Esimerkiksi valtioneuvoston Puurakentamisen edistämisohjelman puisen kaupunkikylän pilottiprojektia on viety läpi Helsingin Myllypuron kaavoituksessa ilman, että oikeudelliselle näkökulmalle tai oikeudenmukaisuusnäkökulmalle olisi annettu riittävää painoarvoa.

Kohta 3. Viranomaisneuvottelu.
Päinvastoin kuin mietinnössä esitetään, viranomaisneuvottelujen osuutta on vahvistettava (MRL 18§ ja 66§ ja MRA 18§) ja alennettava niiden kynnystä.
Alueellisten ympäristökeskusten tehtävänä on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan mm. erityisesti ohjata ja valvoa, että kaavoitusta hoidetaan siten kuin laissa on säädetty. Tätä tehtäväänsä ne eivät ole suorittaneet lain edellyttämällä tavalla.
Asemakaavavalituksista on hyväksytty 9%, rantakaavavalituksista 45%, yleiskaavavalituksista 32%, rantayleiskaavaavalituksista 17% ja poikkeamislupapäätöksistä 52%. Luvut kertovat karua kieltään, että kaavoitus ei ole ollut lainmukaista läheskään aina.

Kohta 4. Arvio tuomioistuimen päätöksen antamisajasta.
Työryhmän ehdotus ottaa huomioon vain ”kaavan toteuttajien” tarpeet. Kuntalaisten edun mukaista voi joskus olla kaavan toteuttamatta jättäminen. Perusteellinen kaavoitusprosessi riittävine selvityksineen varmistaa kunnan kaavoitusprosessin hyvän tason ja laillisuuden. Tämä on sekä asukkaiden että kunnan etu. Voimassa olevassa maankäyttö- ja rakennuslaissa ennakollinen oikeusturva on tuonut tullessaan vaatimukset avoimesta tiedottamisesta ja vuorovaikutuksesta. Näin on haettu oikeata ja lainmukaista kaavapäätöstä. Jos siinä ei ole onnistuttu, on haettu jälkikäteistä oikeusturvaa valitusmenettelystä ja prosessi on viivästynyt.
Tonttityöryhmän ehdotuksessa hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tulisi kunnan pyynnöstä antaa arvio päätöksen antopäivästä merkittävissä asemakaava-asioissa. Esitys on valitettavasti selkeä viesti hallinto-oikeuksille, että valitukset on parasta hylätä nopeasti.
Kohta 5. Valitusoikeuden rajoittaminen
Valtiovallan viesti valitusmenettelyn hitaudesta tonttipulan ja tonttien huimien hintojen syynä ja valittajien syyllistäminen on tarkoituksellista harhautusta. Tavallisista kansalaisista on levitetty valheellisia ja halventavia väitteitä ja heitä on nimitelty ”ammattivalittajiksi”. Heistä on haluttu tehdä syyllisiä tonttipulaan. Tähän ovat osallistuneet innokkaasti myös hallituksen ministerit.
Valitukset ovat harvinaisia ja aiheellisia. Vuosina 2001-2003 tehdyistä kunnan kaavoituspäätöksistä alle 10 % on johtanut valitukseen, ja niistä on hyväksytty kohdassa 3 mainittu määrä.

Poistamalla valitusoikeus yleiskaavan mukaisesta asemakaavapäätöksestä tehdään yleiskaavasta yksityiskohdissaan sitova suunnitelma. Kaavajärjestelmä muuttuu ja korostaa vain kunnan kokonaistavoitteiden toteuttamista ilman pysyvien asukkaiden lähiympäristötarpeiden huomioon ottamista. Tämän seurauksena kansalaisyhteiskunnan toteutuminen heikkenee.

Yleiskaava on alisteinen asemakaavalle. Esimerkiksi Helsingin yleiskaavan 2002 julistaminen jälkikäteen sitovaksi suunnitelmaksi samaan aikaan kun asemakaavoista käydään maankäyttö- ja rakennuslain velvoittamia neuvotteluja asukkaiden ja kaavoittajan välillä, olisi hallitukselta ja eduskunnalta ennennäkemättömän raukkamainen teko.

Joka kymmenes valituksista hyväksyttiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa eli vasta se sanoi viimeisen sanan valituksen puolesta eli kunnan ja alueellisen hallinto-oikeuden päätöstä vastaan. Hallituksen ja tonttitarjontatyöryhmän esitys valitusoikeuden kaventamiseksi legitimoisi mahdolliset laittomuudet kaavoituksessa.

Kohta 6. Valituslupa
Uskomme, että valitusluvan hakeminen voi viivyttää kaavoja, kun korkein hallinto-oikeus joutuu ensin pohtimaan tutkiiko se asiaa ja sitten tekemään päätöksen itse asiassa.
Valituslupamuutokseen sisältyvä ajatus, että valitusluvan kaventamisella ”voisi olla laajempaakin sovellutusta tulevaisuudessa” kertoo selkein sanoin tonttitarjontatyöryhmän ja hallituksen kansalaisyhteiskunnasta vieraantuneesta vallankäyttönäkökulmasta. Me allekirjoittaneet kysymme, onko hallituksen tarkoitus lähitulevaisuudessa heikentää valitusmenettelyä ja sitä kautta kansalaisten oikeusturvaa laajemminkin?

Kohta 7. Muuta
Tonttitarjontatyöryhmä ehdottaa, että ”vaikutukseltaan vähäisestä asemakaavan muutoksesta valitusoikeus poistuisi kunnan jäseneltä, koska tällainen asia koskee lähinnä asianosaisia, kuntaa ja järjestöjä.” Me allekirjoittaneet kysymme, kuka saa vallan määritellä mikä on ”vaikutukseltaan vähäinen asemakaavan muutos”?
Eräs laajasalolainen yritti valittaa Helsingin Laajasalon Isosaaren pyörätiejärjestelyistä, mutta ei kuulunut em. tavalla määriteltyyn ryhmään, vaikka Isosaarentie on käytännössä ainoa reitti ulos Laajasalosta. Kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa katusuunnitteluun pitäisi parantaa, eikä heikentää entisestään, jotta kevyen liikenteen edellytykset paranisivat.

Ei ole järkevää myöntää rakennuslupaa ennen asemakaavan lainvoimaiseksi tuloa (ehdotus MRL 201a§), jos on mahdollista, että asemakaavapäätös kumotaan laittomana, kuten usein tapahtuukin. Esitys tuleekin ymmärtää vihjeenä kansalaisille, että valittaminen on turhaa ja ei-toivottua.

Tonttityöryhmän ehdotukset oikeudenkäyntimaksujen korotuksesta ja valituksen yhteydessä määrättävistä korvauksista käytännössä poistaisivat perusoikeuksien käytön kansalaisilta, joilla ei enää valituskustannusten noustua olisi valittamiseen taloudellisia mahdollisuuksia, ja on vahingollisina hylättävä.

Edelleen, me allekirjoittaneet olemme huolestuneet siitä, että kasvukeskusten tonttipulan varjolla halutaan nyt heikentää ympäristön- ja luonnonsuojelun tasoa koko maassa.

Tonttityöryhmä sanoo (s.32), että “Valitusoikeuteen puuttumista rajoittavat perustuslain turvaamat perusoikeudet, kansalaisten oikeus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon, omistusoikeuden suoja, perustuslaissa säädetty laillinen oikeudenkäyntijärjestys ja Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset.” Nämä lait ja sopimukset ovat sitovia ja niitä tulee noudattaa.

Maankäyttö- ja rakennuslaki korostaa kuntalaisten osallistumista ja vuorovaikutusta. Lain tarkoituksena on yltää kunnallisessa demokratiassa uudelle tasolle, jossa kansanvalta tarkoittaa enemmän kuin pelkkää kunnan virallisten hallintoelinten hallinnointia. Maankäyttö- ja rakennuslain muutoshanke kansanvallan juhlavuonna viestii hallituksen haluttomuudesta vahvistaa kansanvaltaa. Muutoshanke tulisikin perua ja mietintö palauttaa uuteen käsittelyyn työryhmässä, jossa kansalaisyhteiskunta on edustettuna.

Helsingissä 4. huhtikuuta Kansanvallan juhlavuonna 2006

Kaupunkimetsäliike,


Ulla Agopov, Kumpula
Anna-Liisa Mattsoff, Pro Kruunuvuori -liike
UllaLeena Mörsky, Pro Friisinkallio -vapaa kansalaisliike
Antti Nordin, Myllypuron metsän puolesta -liike
Maija Ottela, Myllypuron metsän puolesta –liike
Hilkka Pietilä, Pro Kruunuvuori –liike
Jaana Pylkkänen, Meri-Rastilan rantametsän puolustajat
Anna Rinne, Pro Mustavuori -liike
Eila Salomaa, Myllypuron metsän puolesta -liike
Krister Sanmark, Pro Mustavuori –liike
Marjaliisa Siira, Pro Mustavuori –liike
Sirkka-Liisa Viheriälä, Pro Stansvik -liike