maanantaina, huhtikuuta 11, 2011

Paloheinässä voi vieläkin hiihtää

Lainaus Hesarin nettiuutisesta:

"Paloheinän pelloilla oli sunnuntaiaamuna tuhansia hiihtäjiä, vaikka peltolatuja ei enää voi enää ajaa latukoneella.

Yöpakkasen jäljiltä ladut olivat kuitenkin vielä hiihdettävässä kunnossa, ja varsinkin lenkki Paloheinä- Niskala - Pitkäkoski näytti olevan suosiossa.

Parhaita latuja on jäljellä Niskalan ja Pitkäkosken välillä. Vankka metsä on suojannut peltojen reunoja, ja kovaa lunta on ainakin puoli metriä.

Paloheinän hiihtokausi on ollut poikkeuksellisen pitkä, lähes viisi kuukautta. Ensimmäiset ladut otettiin käyttöön marraskuun puolivälissä.

Paloheinän lyhyttä metsälenkkiä pidetään toistaiseksi kunnossa."

Uutisen voi lukea myös klikkaamalla otsikkoa.

Juostuani Keskuspuistossa viikoittain tänä talvena, ainakin Pohjoisessa Keskuspuistossa joka toinen reitti pidetään hiihtäjille, joka toinen muille ulkoilijoille. Lunta on latupohjilla Pirkkolassa, Paloheinässä ja Pitkäkoskella niin paljon, että niille ei lenkkeilijällä liene ennen toukokuuta asiaa.

Ei kommentteja: