maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Missä kulkevat Keskuspuiston rajat?

Helsingin kaupungin ylläpitämältä viralliselta Keskuspuisto-sivulta:

Keskuspuiston asemakaavoitus

Keskuspuiston alue on osoitettu Helsingin yleiskaavassa 2002. Yleiskaavaehdotus lähtee siitä, että Keskuspuiston raja on merkitty kartalle, ja oikeusvaikutteisena Yleiskaava 2002 turvaa siten Keskuspuiston säilymisen. Keskuspuiston osayleiskaavan merkinnät ja määräykset on tarkoitus tarkentaa asemakaavoissa.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin yleiskaavan 2002:n käsittelyn yhteydessä 26.11.2003 toivomusponnen: "Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Keskuspuiston jatkosuunnittelun lähtökohtana on se, ettei keskuspuiston kokoa pienennetä eikä alueelle rakenneta nykyistä enemmän. Kaupunkisuunnittelulautakunta on yleiskaava 2002:n hyväksymistä koskevan päätöksen yhteydessä antanut 17.6.2003 seuraavan Keskuspuiston jatkosuunnittelua koskevan ohjeen: " Keskuspuiston asemakaavoittamattomat alueet asemakaavoitetaan noudattaen aiempia osayleiskaavan määräyksiä. Asemakaavoittamattomat alueet laitetaan rakennuskieltoon kaavoituksen ajaksi. Lisäksi jatkossa valmistellaan Keskuspuiston ajanmukaistettu osayleiskaava.

Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 24.8.2006 Keskuspuiston suunnitteluperiaatteet, joiden perustana ovat vuonna 1978 vahvistetun Keskuspuiston osayleiskaava ja sen määräykset. Suunnitteluperiaatteiden pohjalta laaditaan Keskuspuiston asemakaavoittamattomien alueiden virkistysalueasemakaavat Maunulan, Pirkkolan liikuntapuiston ja Haltiavuoren osa-alueille. Alueet säilyvät virkistyskäytössä.


Otsikkoa klikkaamalla pääsee tarkistamaan, millainen Keskuspuiston aluerajaus on kaupungin esittämässä kartassa voimassa. Siinä esimerkiksi kiistanalainen Lääkärinkadun alue kuuluu Keskuspuistoon. Näin ei kuitenkaan ole Kaupunkisuunnittelulautakunta nähnyt. Onko Kaupunkisuunnitteluvirasto siis lautakuntaa viisaampi?

Ei kommentteja: