Paikallisaktivismille on aina tyypillistä, että siinä on vain muutamia harvalukuisia keskushahmoja, oli sitten kyse lähimetsän tai lähikoulun puolustamisesta. Se on aivan luonnollista, vaikkakin paikallisaktivismi on yleensä vapaamuotoista; keskushahmot eivät ole ”kansanjohtajia” sanan varsinaisessa merkityksessä, koska vapaamuotoisella liikkeellä ei tietenkään ole hierarkiaa eikä organisaatiota saatikka institutionalisoituneita toimintamalleja ja -prosesseja. Kansalaisliikkeiden keskushahmot ottavat vahvan roolin (tai usein, heille lankeaa vahva rooli), koska yleensä heillä on aikaa, tietoa ja he jaksavat; tietenkin he ovat useimmiten alueen asukkaita, vaikka eivät välttämättä. Nämä ”keskushahmot” myös syystä tai toisesta kokevat, ettei heillä ole menetettävää, paitsi heille rakkaat viheralueet.
Esimerkiksi Ei enää palaakaan Keskuspuistosta –liikkeen yhtenä keskushahmona olen ollut minä (ensin Munkkivuoresta, sittemmin Kannelmäestä käsin), vaikka liikkeen ydin oli alunperin vastustaa kaavoitussuunnitelmaa Laaksossa. Liikkeen alueellinen hajaantuminen on lisännyt liikkeen referentiaalisuutta ylialueellisesti: nyt kyse on kansalaisliikkeestä, joka vastustaa Keskuspuiston pilkkomista kaikilta sen kulmilta.
Kyse ei kuitenkaan ole vain yksittäisistä poikkeuksista ja poikkeusyksilöistä. Tietenkin suuri osa kaupunkilaisten paikkasidonnaisista käytännöistä on hyvin paikallisia: ihmiset ulkoiluttavat koiriaan lähialueilla ja usein he käyvät lähikaupoissa ja lähikouluissa. Ja tietenkin kaupunkilaiset usein tuntevat lähialueensa parhaiten. Mutta kuitenkin kaupunkilaisten paikkasidonnaiset käytännöt usein ulottuvat omaa välitöntä asuinpiiriä kauemmaskin. Monella on intressejä alueisiin esimerkiksi entisenä asukkaana, jolla on lukkarinrakkautta sekä pysyviä sosiaalisia siteitä alueeseen. Siteet voivat olla myös toiminnallisia esimerkiksi hiihtäjänä, lintubongarina, palstaviljelijänä, yrittäjänä, paikallisyhteisön hyväksi työskentelevänä, työmatkapyöräilijänä...
Esimerkiksi Mustavuoren, Keskuspuiston, Laajasalon luontoalueiden ja Myllypuron metsän kohtalo huolettaa kaikkia Kaupunkimetsäliikkeessä toimivia, riippumatta siitä, missä he asuvat. Liike syntyi siksi, että useat viheralueista kiinnostuneet helsinkiläiset jakoivat yhden peruslähtökohdan. Tämä peruslähtökohta oli tunnustaa viheralueiden itseisarvo, joka on riippumaton yksilöllisistä esimerkiksi paikkaan ja henkilökohtaisiin toimintamalleihin sidotuista tekijöistä.
Itseisarvoja voivat olla esimerkiksi luontoarvot tai yleinen käyttöarvo yleisesti käytettynä ja/tai alueellisesti tärkeänä virkistysalueena. Yleistä käyttöarvoa voi ”mitata” esimerkiksi käyttäjien määrällä, käyttötapojen moninaisuudella tai käyttötapojen alueellisena levinneisyytenä: kuinka kaukaa alueelle tullaan? Tässä katsannossa esimerkiksi Mustavuori ja Keskuspuisto ovat yleisesti tärkeitä viheralueita, joiden käyttö (paitsi luontoarvot) tekevät niistä itseisarvoisen tärkeitä.
Tällaiset alueet tulisikin suojata kansallisen kaupunkipuiston statuksella, mistä ilokseni Pekka Haavisto tekikin aloitteen viime valtuustokauden loppupuolella. Haaviston mallissa lähtokohtana oli merellinen Helsinkipuisto, jota mieluusti laajentaisin esimerkiksi Kaupunkimetsäliikkeen kansanäänestysaloitteen karttapohjan osoittamalla tavalla, kattamaan kaikki sellaiset virkistysalueet, joilla on edes kohtalaista merkitystä koko kaupungin mittakaavassa tai joilla on alueellisesti erittäin suuri merkitys.
Tätä käsitystä tukee myös viimeksi hyväksytty Yleiskaava 2002, jossa osoitettiin alueellinen viheraluetasapaino tai pikemminkin poikkeukset tästä tasapainotilasta, todeten, että viheralueilla on erityisen suuri alueellinen merkitys niillä alueilla, joilla on viheralueita suhteellisen pieni osuus maapinta-alasta. Vielä tarkemmin Yleiskaava jatkoi tästä, että erityisesti viheralue-epätasapainosta kärsii kantakaupunki, erityisesti itäinen kantakaupunki.
Virkistyskäytössä olevia viheralueiden kaksi ääripäätä ovat lähipuistot ja kaupunkimetsät, jotka lisäksi ovat aina joidenkin lähipuistoja. Mustavuori ja Keskuspuisto ovat kaupunkimetsiä, jotka ovat lisäksi yleistettyjä lähipuistoja.
Virkistyskäytössä olevia viheralueiden kaksi ääripäätä ovat lähipuistot ja kaupunkimetsät, jotka lisäksi ovat aina joidenkin lähipuistoja. Mustavuori ja Keskuspuisto ovat kaupunkimetsiä, jotka ovat lisäksi yleistettyjä lähipuistoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti