Ylläoleva kuva ei sekään esitä Keskuspuistoa, vaikka moni niin luuleekin. Kuva on otettu "virallisen" Keskuspuiston länsilaidalta, metsään, josta pian on tuleva Kuninkaantammen asuinalue.
Taistelu viheralueista käy sen kiivaammaksi, mitä enemmän maan hinta
kallistuu. Erityisesti tonttipulan vaivaamissa kaupungeissa päättäjät
joutuvat yhä suurempaan kiusaukseen lohkaista puuttuva maapala
milloin mihinkin tarpeeseen puistosta. Vaikka virkistysalueet on
aikanaan perustettu keitaiksi tiheän asutuksen lomaan, ne
kangastelevat nyt rakentajien silmiin houkuttelevina maavaroina.
Espoon ja Helsingin asukkaat eivät ole suotta ryhtyneet puolustamaan
keskuspuistojaan kirjelmin ja yhdistyksin. Päivä päivältä käy
selvemmäksi, että metsää sekä niittyä tarvitaan välttämättä paitsi
viihtyisyyden myös terveyden tähden. Viheralueet puhdistavat ilmaa,
pehmentävät melua ja tasaavat lämpöä vain niin suurina
kokonaisuuksina, että eliöyhteisöjen vuorovaikutus säilyy.
Korttelipuistikot eivät niitä korvaa.
Helsingin keskuspuisto hahmoteltiin kaukonäköisesti kahdeksankymmentä
vuotta sitten. Sen tarpeellisuudesta on ajoittain kiistelty, mutta
viime vuosina ei kukaan ole vakavissaan halunnut täyttää puistoa
kaduilla ja rakennuksilla. Virkistysalue ja näköalapaikka luonnon
kiertokulkuun ovat kutistuneet kuin huomaamatta. Tiet katkaisevat sen
neljästä kohdasta, ja rakennushankkeet jäytävät niin ydintä kuin
laitamaitakin.
Kun yleiskaavaa parhaillaan tarkistetaan ja keskuspuistoa tutkitaan,
sen luonto korvaamattomine virkistysarvoineen täytyy suojata.
Paikoitellen puisto on jo kalvettu liian ahtaaksi arimpien eläinten
ja kasvien kannalta. Tuhansien ihmisten, kuluttavaa virkistyskäyttöä
ja luonnonmukaisuutta ei ole helppo sovittaa yhteen, mutta
riittävällä alueella se onnistuu. Tehokas hoito ja hallittu
hoitamattomuus voivat vaihdella luonnon ja ihmisen parhaaksi.
Kiitoksia Hannu Tuomiselle ylläolevan arkistojen aarteen avautumisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti