Useimmissa tapauksissa ainakin Helsingissä kaupunki omistaa suurimman osan virkistysalueiden maista. Ja kaupunki on yhtä kuin kaupunkilaiset, toisin sanoen, kaupungin omistamat virkistysalueet ovat kaikkien yleishyödyllisessä käytössä ja niiden käyttöoikeus on rinnastettavissa omistukseen niin kauan kunnes kunhan ei tällä käyttöoikeudellaan loukkaa muiden kaupunkilaisten käyttöoikeutta.
Helsingissä kaavoja tulkitaan siten, että uusi kaava syrjäyttää vanhemman, riippumatta kaavahierarkiasta. Esimerkiksi Keskuspuiston lounaisosassa, Lääkärinkadun alueella on voimassaoleva, Sisäasianministeriön vahvistama puistoasemakaava, mutta tämä ei kuitenkaan estänyt ujuttamasta sitä Yleiskaavaan 2002rakennettavaksi alueeksi. Yleiskaavan mukaan Keskuspuiston asemakaavoittamattomat osat tultaisiin asemakaavoittamaan ja että Keskuspuistolle tultaisiin valmistelemaan oma osayleiskaava, mutta vuonna 2006 kaupunkisuunnittelulautakunta kuitenkin päätti, että Yleiskaava 2002 tulee toimittamaan Keskuspuiston osayleiskaavan virkaa; siis tuo yleiskaava, joka panee palttua Sisäasiainministeriön vahvistamalle puistoasemakaavalle ja Korkeimman hallinto-oikeuden päätökselle, jonka mukaan alue ei ole ainoastaan puistoa vaan Keskuspuistoa.
Toivon ettei laki tule voimaan takautuvasti, sillä on oikeustajuni vastaista, jos kaavavalitus estetään sillä verukkeella että alueesta on jo esitetty kaava, johon on ollut mahdollisuus vaikuttaa. Ei ole kohtuullista vaatia kaikilta kaupunkilaisilta tutustumista koko Yleiskaavaan. Toiseksikin, on aivan inhimillistä, että asia jää huomioimatta silloin kuin se ensimmäisen kerran putkahtaa esille; elämäntilanteet esimerkiksi vaihtelevat, ja kaikkina aikoina ei ole mahdollisuuksia paneutua kaavoituksen ihan samalla tarmolla.
