tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Reijo Valkeapää: Kuninkaantammi etenee

















Reijo Valkeapää toteaa nettikolumnissaan, että Kuninkaantammen palvelut tullevat jälkijunassa asuntoihin nähden. Palvelut onkin suurelta osin hankittava joko Kannelmäestä tai Myyrmäestä, joka on kuntarajan väärällä puolella. Alueelta ei kuitenkaan olla suunniteltu kovinkaan hääppöisiä liikenneyhteyksiä Kannelmäkeen, ja Kehä kakkonen tuskin ehtii valmiiksi ensimmäisten asuntojen valmistuessa. Koska kuntarajan ylittäminen julkisella liikenteellä edellyttää seutulippua, alueen suunnittelu tukeutuu paljolti yksityisautoiluun.

Valkeapää toteaa myös, että alueelle suunniteltujen pysäköintipaikkojen määrä olisi alimitoitettu ja että hän on huolissaan siitä, kuka maksaa mahdollisten pysäköintiluolien rakentamisen. Maksavatko kaikki asukkaat tästä herkusta, hekin, joilla ei ole omaa autoa? Parkkipaikoista tulisi maksaa ainoastaan niiden, jotka niitä tarvitsevat.

Mielestäni on kummallista, että suunnittelussa alistutaan siihen, että yksityisautoliikenne kasvaa. Näin ei tarvitsisi olla, jos joukkoliikenteeseen satsattaisiin enemmän. Yksityisautoilu ei olisi "selviö", jos muita hyviä vaihtoehtoja on tarjolla.

Rakentaminen tulee joka tapauksessa pienentämään viheralueiden määrää, jotka alueella rajautuvat Keskuspuistoon. Alueelle rakennettavien talojen pihat eivät voi olla yleisiä viheralueita. Rakentaminen muuttaa myös alueen kulttuurimaisemaa,kuten Vantaanjoen ruukin ja Kuninkaantammen tien vanhan risuaidan maisemia.

Reijo Valkeapään artikkelin voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Ei kommentteja: