maanantaina, kesäkuuta 26, 2006

Etelä-Sipoo kaapattu - pelastuuko Keskuspuisto?


Kävin eilen verestämässä muistoja, lenkkeilemässä sillä Lääkärinkadun alueella, jota kaavoitussuunnitelmat ovat uhanneet ja jota tämä blogi käsittelee. Lenkilläni havaitsin, että alueen pohjoisreunalla kasvavat puut on merkitty punaisella tussilla. Jokseenkin vuosi sitten kohtasin kaavoitusuhan puuhun kiinnitetyn A4 -tiedotteen muodossa ensi kertaa, ja tästä lähti liikkeelle lumivyöryefekti, joka johti myös tämän blogin perustamiseen. Sulkeutuuko nyt ympyrä?

Helsingissä, kuten tunnettua, sanotaan olevan pulaa tonttimaasta. Vastaukseksi tähän pulaan Helsinki on päättänyt kaapata osan eteläistä Sipoota. Päätöksentekoprosessista voi olla monta mieltä, mutta päätöksenteon yhdeksi julkiseksi kriteeriksi tai seuraukseksi on mainittu se, että päätöksen myötä lisääntyvä kaavoituskelpoinen tonttimaa vähentää painetta kaavoittaa helsinkiläisten viheralueille. Lääkärinkadun alue on pinta-alaltaan alle promille Sipoolta Helsinkiin liitetystä alueesta. On helppo laskea, kuinka moninkertaisen asukasmäärän sanottuun suurten perheasuntojen tarpeeseen 50 neliökilometriä kykenee mahduttamaan kuin 4 hehtaaria. Kaiken lisäksi Sipoo pääosin pientalovaltaisena alueena mahdollistaa perinteisen suomalaisen oma tupa ja perunamaa -haaveen toteuttamisen paremmin kuin kaupunkimetsä. Puhumattakaan siitä että Urheilukadun ja Mannerheimintien risteys, joka on jo nyt Helsingin toiseksi pahin liikenneonnettomuuspesäke, on vain kivenheiton päässä Lääkärinkadun alueen 4 hehtaarista...

Seuratkaamme mitä asian tiimoilta tapahtuu...

Michael Perukangas


Kuva: Juha Jakonen

Ei kommentteja: