keskiviikkona, joulukuuta 28, 2011
Vartti: Asukkaat vastustavat uusia kaupunkivilloja
Vartti-lehdessä 22.12. julkaistun artikkelin Lääkärinkadun alueen kaupunkivillojen suunnittelun nykytilanteesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
maanantaina, joulukuuta 19, 2011
Metsän joulurauha 100-vuotiaassa Keskuspuistossa
Maanantaina joulukuun 19. päivänä kokoonnutaan kello 18-19 Lääkärinkadun varrelle Mannerheimintie 71:n taakse. Paikkaa voisi kutsua myös Keskuspuiston portiksi. Se tarjoaa hiihtolatuineen lähtöpisteen monelle kivikaupungista saapuvalle ulkoilijalle.
... Tänä vuonna Metsän joulutapahtuma on erityisen merkittävä, sillä on kulunut 100 vuotta siitä kun Helsingin Keskuspuiston luoja, kaupunginarkkitehti Bertel Jung lausui seuraavat sanat vuonna 1911 valmistuneen osayleiskaavansa merkityksestä ja noudattamisesta: "Lopuksi haluaisin tuoda esille sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- tai sairaala-alueiksi".
Tilaisuudessa ovat mukana Helsingin Keskuspuiston puolesta ry., Meilahden seurakunta ja vapaa kansalaisliike Ei enää palaakaan Keskuspuistosta.
... Tänä vuonna Metsän joulutapahtuma on erityisen merkittävä, sillä on kulunut 100 vuotta siitä kun Helsingin Keskuspuiston luoja, kaupunginarkkitehti Bertel Jung lausui seuraavat sanat vuonna 1911 valmistuneen osayleiskaavansa merkityksestä ja noudattamisesta: "Lopuksi haluaisin tuoda esille sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- tai sairaala-alueiksi".
Tilaisuudessa ovat mukana Helsingin Keskuspuiston puolesta ry., Meilahden seurakunta ja vapaa kansalaisliike Ei enää palaakaan Keskuspuistosta.
keskiviikkona, joulukuuta 14, 2011
Lääkärinkadun, Mansku 71–79:n ja Keskuspuiston taustahistoria
Alue (jäljempänä olevassa artikkelissa kortteli 627), jolla on vuodesta 1981 ollut voimassa puistoasemakaava (sisäasiainministeriön vahvistama 9.12.1981). Kaupunkisuunnitteluvirastossa tälle alueelle valmistellaan
asemakaavan muutosta, jolla se muutettaisiin tonttimaaksi 3–4-kerroksisia asuintaloja varten (15.000–30.000 k-m2), alueelle tulisi 120–140 pysäköintipaikkaa ja sinne rakennettaisiin ajoyhteys Lääkärinkadulta.
Lääkärinkadun, Mannerheimintie 71–79:n ja Keskuspuiston
osayleiskaava-alueen väliin jäävän Keskuspuiston osan taustahistoria
Oikeustaistelua asuinympäristön ja Keskuspuiston puolesta
Ensin asian taustaksi pari toteamusta muualta ja meiltä. 29.6.1999 oli kruununprinsessa Victorian TV-haastattelu. Se alkoi tunnetusta New Yorkin
Keskuspuistosta. Sitä luonnehdittiin jättiläiskaupungin ja koko Manhattanin ”keuhkoiksi”. Oman maamme arvostettu asemakaava-arkkitehti Bertel Jung laatiessaan v. 1911 Helsingille yleiskaavaa korosti
Keskuspuiston merkitystä kaupungin ”keuhkoina” ja varoitti rakentamasta sinne mm. julkisia rakennuksia.
Jung: ”Lopuksi haluaisin tuoda esiin sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään
tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- tai sairaala-alueiksi”.
Kun Keskuspuistoa on vuosikymmenien varrella nakerrettu pala palalta, niin lieneekö sattuma, että kuin valmiiksi näitä ”keuhkoja” hoitamaan rakennettiin Laakson sairaala keuhkosairauksia varten.
Maankäyttöpoliittisesti Laakson alueeseen kuuluva Keskuspuisto on ollut kaavoittamatonta kaupungin raakamaata, lähialue rakennuskiellossa ja
kuului aikanaan Vähä-Huopalahden kylään.
Kuten aikaisemmin on todettu, nousi Väestöliiton ja eräiden arvostettujen arkkitehtien taholta vuosina 1949–50 metakka siitä, että uusien korttelien 622 ja 623 talot rakennettiin liian korkeiksi ja asumistiheys liian suureksi. On nähtävissä, että talot on istutettu rinnemaastoon irti toisistaan, välit käytetty hyväksi istutuksiin, puut ja pensaat, perennat luomaan puhtaalle asuntoalueelle vihreyttä meluisan ja saasteisen Mannerheimintien ja Keskuspuiston luonnon välissä. Näistä asetelmista lähialueen asuntoyhtiöt Mannerheimintiellä ja Urheilukadulla joutuivat
puolustamaan Keskuspuiston koskemattomuuden rajavartiojoukkona asumiseen kuuluvien perusoikeuksien säilyttämistä. 1960-luvun lopulla alkoi tämän ja läheisten asuntoyhtiöiden yhteinen voimainmittely suuren kaupungin kanssa ja myös eri oikeusasteissa. Sitä käytiin kolmella vuosikymmenellä,
yhtäjaksoisesti 13 vuotta. Ajallisestikin tämä saattaa olla asuntoyhtiöiden historioissa niin harvinaista, että prosessin kronologinen esittely ansaitsee paikkansa tässä niteessä.
Kortteli 627
Asemakaava-arkkitehti Pirkko Vitikaisen kirje 14.10.1968 neljälle asuntoyhtiölle, Mannerheimintie 71–77: Viitaten Rak. A:n 154 §:ään asemakaavaosasto oheisena lähettää kortteli no 627:n asemakaavaluonnoksen
ja pyytää kiireellisesti lausuntoa asiasta. Kirjeen liitteenä korttelipiirros.
Hallituksen kokouksen 21.10. pöytäkirjamerkintä: ”Todettiin, että Helsingin kaupungin asemakaavaosasto on pyytänyt yhtiöltä lausuntoa asemakaavaluonnoksesta, jonka mukaan Urheilukatua jatketaan ja sen varrelle
nykyiseen Keskuspuistoon sijoitetaan kaksi tonttia käsittävä uusi kortteli no 627. Isännöitsijä selosti asiasta niitä seikkoja, joita muita teitä on saatu selville. Niiden mukaan sanottuun kortteliin rakennetaan
sairaanhoitajakoulu ja syöpäsairaala.” Hälytyskellot Keskuspuiston suojajoukkojen liikekannallepanosta olivat soineet. Mitä tarkoitti ”niitä seikkoja, joita muita teitä on saatu selville”. Talojemme tuntumaan, kauniin kallion kupeeseen ilmestyi huomiota herättäviä merkkitikkuja syyskuussa 1968.
Tämän kirjoittaja meni tapaamaan asemakaavaosastolle aluearkkitehtiä. Samassa huoneessa istuivat naisarkkitehdit Weltheim ja Wallenius. Ilmeni pari perin kiintoisaa seikkaa. Asian hoito oli otettu aluearkkitehdiltä
ylemmälle tasolle sekä jo kuukautta aikaisemmin, kun kirje asuntoyhtiöille oli lähetetty, oli kaupunginhallitus anonut sisäasiainministeriöltä
poikkeuslupaa sairaanhoitajakoulun rakentamiseksi rakennuskiellossa olevalle alueelle.
KÄDENVÄÄNTÖÄ KAUPUNGIN KANSSA
Asuntoyhtiöt yhteistoimintaan
Tilanteen johdosta pyydettiin kahden korttelin asuntoyhtiöt neuvotteluun, johon osallistuivat talojen 71–89 edustajat, meiltä ylikonstaapeli Väinö Mäkinen, hovioikeudenneuvos Erkki Reiniö ja tämän kirjoittaja. Puheenjohtajana toimi arkkitehti Viljo Karppinen, yhtiön 87–89 edustajana.
Neuvottelussa todettiin useita painavia syitä, jotka suunnitelman mukaan
loukkaavat talorivistön asukkaiden oikeuksia. Päätettiin, että pyydetty lausunto laaditaan kaikkien neljän talon puolesta (Mannerheimintie 71–77)
Viljo Karppisen ja Erkki Reiniön toimesta. Asia saatetaan lehdistön kautta julkisuuteen kaupunginhallituksen kannanmäärittelyn jälkeen. Asuntoyhtiöiden
yhteistoimintaan Keskuspuistoasiassa osallistuivat periaatteessa korttelien 622 ja 623 kaikki asuntoyhtiöt ja lisäksi Urheilukadulta no:t 52 ja 54. Osa
jäi eräistä valituksista pois, kun valtakirjoja ei aina ehditty saada.
Yksityisiä muistutuksen tekijöitä olivat asiantuntijat Viljo Karppinen ja Erkki Reiniö, lisäksi tämän kirjoittaja, joka toimi yhteyshenkilönä
yhtiöiden ja asiantuntijoiden välillä. Yhteislausunto jätettiin 24.10.1968 kaupunkisuunnitteluvirastolle.
Muistiossa (6 sivua) kiinnitetään huomiota mm. asuntoalueen muuttumisesta meluslummiksi, koska kokoojakaduksi vahvistettu Mannerheimintie on virheellisen liikenneratkaisun johdosta muuttunut pääkaduksi. Tätä kehitystä ja uhanalaista liikenneturvallisuutta pahentaisi uusi kortteli
627. Se olisi näiden talojen kohdalla esteenä Keskuspuistoon ja muodostaisi suorastaan tulpan läntisten kaupunginosien asujamiston pääsylle puistoalueelle urheilu-, retkeily- ja ulkoilutarvetta tyydyttämään.
Kirjelmässä ehdotetaan, että kaavanmuutoksessa mainittujen yleisten rakennusten sijoitus tutkitaan uudelleen ottamalla huomioon kirjelmässä
esitetyt näkökohdat.
Kaupunginhallitus päätti 2.12. varata tontin no 2 Syöpäsäätiölle. Tontti no 1 oli varattu jo 30.3.1967 sairaanhoitokoulua varten. Asuntoyhtiöt lähettivät 19.12. Uudenmaan lääninhallitukselle muutoshakemuksen, jolla pyydetään kumoamaan kaupunginhallituksen varauspäätös koskien tonttia no 2.
Kaupunki oli tulkinnut varauspäätöksen luonteeltaan asian valmisteluksi. Kirjelmämme mukaan kaupunginhallitus on ”päätöksellään sitonut kaupungin vastuuseen siitä, että anoja voi suunnittelutoiminnassaan luottaa kaupungin huolehtivan tulevasta asemakaavan muutoksesta mahdollisuuksien mukaan”.
Urheilukadun jatke toisi asuntokiinteistöille uuden katualueen
hoitovelvoitteen, koska puistosuikale on vain 12 metriä. Käsittelyssä ei ole noudatettu kaupunginvaltuuston v. 1966 hyväksymää velvoitusta, jonka
mukaan kaupunginhallituksen on suunnitellessaan Keskuspuiston alueen käyttöä aina kuultava asiantuntijana myös urheilu- ja ulkoilulautakuntaa.
Lehdistö puuttui peliin
Luovutimme 13.1.1969, kuten oli sovittu, Viljo Karppisen kanssa Helsingin Sanomien asuntopoliittiselle toimittajalle Kyösti Reunaselle informaatiota.
Helsinki-Seura lähetti 27.1. kaupunginhallitukselle perustellun arvostelun kaavoitussuunnitelmasta.
”Helsinki ei saa poikkeuslupaa Keskuspuistoon. Sisäasiainministeriö ei tule myöntämään Helsingin kaupungille poikkeuslupaa sairaanhoitajakoulun
rakentamiseksi Laakson alueelle Keskuspuistoon. Kaupungin viranomaiset ovat saaneet asiasta epävirallisen tiedon” (Helsingin Sanomat 16.1.).
Kaupungin saama negatiivinen julkisuus aiheutti tiettävästi kaupungin johtoportaassa sisäistä kritiikkiä, miten tällaista pääsi tapahtumaan.
Korkealla taholla oli luonnehdittu korttelin 627 erästä osaa sanalla
”rämäkistöä”, jolle arvottomaksi luonnehdittuna voi rakentaa. Välillä hyppäys nykyhetkeen mainitun kuvion kohdalla. Helsingin rakennusviraston viherosaston julkaisu ”Keskuspuiston eteläosan luonnonhoitosuunnitelma
1998–2007” kertoo mm. Mannerheimintie 73:n pohjoispuolen tervaleppäkorvesta,
jossa kasvaa kaksi lajiltaan kasviharvinaisuutta, toinen valtakunnallisesti erittäin uhanalainen, erityisesti suojeltavaksi luokiteltu ja rauhoitettu, ja toista ei tunneta muualla Helsingissä.
Yhteisvalituksia – oikeudenkäyntiä
Uudenmaan lääninhallituksen päätös 27.2.1969, koskee Syöpäsäätiölle varattua tonttia. Lääninoikeus tulkitsi, että kaupunginhallituksen päätös tontin varaamisesta Syöpäsäätiölle on luonteeltaan yksinomaan valmistelua, minkä johdosta lääninoikeus ei ottanut valitusta tutkittavakseen.
Yhteisvalitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle 8.4. Uudenmaan lääninhallituksen päätöksestä, joka koskee kaupunginhallituksen
tonttivarausta Syöpäsäätiölle. Valituksen laatija Erkki Reiniö katsoo perustellusti, että varauspäätös ei ole kaavoitusmielessä mitään valmistelua, saati yksinomaan valmistelua, vaan kaavoituksen lailliseen tarkoitukseen nähden vahingollinen ja vieras toimenpide, joka on voitava valituksen avulla poistaa. Valittajat vaativat lääninhallituksen päätöksen
purkamista.
Muistutus Helsingin kaupunginhallitukselle 5.6. (5 sivua), koskee korttelin no 627 muodostamista koskevaa asemakaavaa ja kaavan muutosta. Keskuspuistoalueen käyttösuunnitelmaluonnoksesta käyvät selville tavoitteet, jotka koskevat myös Laakson aluetta. Tavoitteet jäävät vain paperille, mikäli muutos toteutetaan. Tätä arkkitehti Olli Lehtovuoren laatimaa Keskuspuistoalueen käyttösuunnitelmaluonnosta on muistutuksen kohteena olevassa muutosehdotuksessa selostettu virheellisesti, kun asemakaavaosaston kartan liitekirjoituksessa lausutaan, että
yleiskaavaluonnoksessa puheena oleva alue on ehdotettu tonttimaaksi.
Sanotussa luonnoksessa on edellytetty yhteyden säilyvän Keskuspuistoon. Niin
ei nyt todellisuudessa tulisi käymään. Muistutuksen lopussa vastustaen mainittua kaavoitusta ehdotetaan, että tämän suunnitelman toteuttamisesta luovutaan, kunnes lopullinen kokonaissuunnitelma Keskuspuiston maan käytöstä on valmistunut ja hyväksytty.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 17.11. valitukseen, joka koskee tontin varaamista Syöpäsäätiölle ja Uudenmaan lääninoikeuden valituksen jättämistä tutkimatta.
KHO on tutkinut asian ja katsoo, ettei ole syytä muuttaa valituksenalaista päätöstä.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 18.2.1970 korttelin 627 asemakaavan ja sen muuttamisen äänestyksen jälkeen.
Asuntoyhtiömme hallitusta informoitiin prosessin edetessä, samoin yhtiökokous sai selonteon vuosittain.
Hallitus päätti 26.2. olla mukana yhteisvalituksessa edellä mainitun kaupunginvaltuuston kaavapäätöksen johdosta. Yhteisvalitus sisäasianministeriölle 9.3. kaupunginvaltuuston päätöksestä, joka koskee korttelin 627 asemakaavaa ja kaavanmuutosta (11 sivua). Valtuuston vähemmistön mielestä asemakaava ja sen muutos on hyväksytty virheellisinä
ja kypsymättöminä osaratkaisuraakileina. Päätös olisi pitänyt lykätä ainakin niin pitkäksi ajaksi, kunnes Keskuspuiston kokonaissuunnitelma valmistuu. Keskeneräinen on myös Töölön liikennesuunnitelma ja Mannerheimintien parannussuunnitelma.
Asiaa koskevassa selosteessa on käytetty Keskuspuiston kaavoittamattomalle raakamaalle luonnosten asemapiirroksessa esitetystä rakennuspaikasta
erehdyttävästi nimitystä tontti, vaikkei tonttia vielä ollut edes laillisella tavalla muodostettu. Kaavoitustaktillisesta syystä Keskuspuisto on edelleen raakamaana vailla kaavoitetun maan oikeussuojaa.
Keskuspuiston käyttösuunnitelma (arkkitehti Lehtovuori), samoin Alvar Aallon keskustasuunnitelma Itsenäisyydenkatuineen näyttävät kaavoitustaktiikan osina vain yleisen mielipiteen tyydyttämiseksi hankituilta ”tähdenlennoilta”. Varsinainen lakisääteinen oikeutta luova kaavoitus toteutetaan postimerkinkokoisin osakaavoin, joita apulaiskaupunginjohtajan suulla puolustellaan sanoin ”nyt olisi kysymys vain
raapaisusta Keskuspuiston kyljessä”. Asuntoalueen melu- ja saasteongelmien osalta viitataan lähes 100.000 ajoneuvoyksikön vuorokautiseen ajoneuvovirtaan Mannerheimintiellä.
Alkuperäiseen kaavaluonnokseen tehtiin vielä muutoksia, mutta sitä ei
uudelleen julkipantu. Siten allekirjoittaneilta riistettiin mahdollisuus esittää käsityksensä muuttuneesta kaavasta ja sen selosteesta sekä siten valvoa lain mukaisesti oikeuttaan. Laaksossa menettely on koettu
häikäilemättömänä oikeusturvan loukkauksena.
Liikennesuunnittelun osalta Itsenäisyydenkatu ja Mannerheimintien muuttaminen kantakaupunginalueella olevien asuntoalueiden kokoojakaduksi eikämoottorikadun korvikkeeksi olisi oikeaan suuntaan tapahtuvaa kaavoitusta Laaksossa. Valituksessa korostetaan Keskuspuiston merkitystä lähialueiden, mutta myös kauempana asuvien helsinkiläisten ulkoilu-
ja urheilupoistona. Sitä mahdollisuutta kaavoituksella vastoin Keskuspuiston perustarkoitusta ollaan kaventamassa. Sanomalehdistössä esitetty julkinen mielipide on asettunut jyrkästi vastustamaan Keskuspuiston kaventamista, Keskuspuiston viipalointia, Keskuspuiston lohkomista kiertoteitä pitkin, jonka luontoisia otsikoita lehdet julkaisivat. Valittajat esittävät, että korttelin no 627 asemakaava ja asemakaavan muutos jätettäisiin vahvistamatta.
Sosiaali -ja terveysministeriö päätti hylätä 26.10. Helsingin
kaupunginhallituksen hakemuksen, joka koskee Laakson sairaalan laajentamista.
Arkkitehti Karppisen lisämuistio sisäasiainministeriölle 9.12. koskee kaupunginvaltuuston kaavapäätöstä, kortteli 627. Muistiossa kiinnitetään huomiota luonnonvaraiseen kalliomaisemaan, myös siihen, että aiemmat kaavoittajat ovat suunnitelleet valmiiksi Keskuspuiston sivustan Mannerheimintien ja Tukholmankadun risteyksestä. Siitä eteenpäin on säilynyt
avara näkymä puistoon. Talorivistö on sijoitettu maastoon väljästi ja maisemallisesti luonnonläheiseksi. Nämä saavutukset uudet kaavoittajat ovat
valmiit tuhoamaan. Muistiossa saatetaan tietoon myös sosiaali- ja terveysministeriön hylkäämä päätös Laakson sairaalan laajentamisesta.
Sisäasiainministeriö hylkäsi 7.12.1971 korttelin 627 asemakaavaa koskevat valitukset ja vahvisti kaupunginvaltuuston päätöksen. Allekirjoitus: ministeri Heikki Tuominen ja kaavoitustarkastaja Erkki Ruokonen.
Oikeudenkäynnin tuloksesta kuvastuu valittajien vaikeus, kun kohteena olevalla Keskuspuistolla ei ollut kaavoitetun maan oikeussuojaa.
Korkeimmalle hallinto-oikeudelle yhteisvalitus (6 sivua) 5.1.1972, koskee sisäasiainministeriön kaavapäätöstä, kortteli 627. Näiden asuntokerrostalojen perustamisvaiheissa on asemakaavalla turvattu yleisesti hyväksyttyjen kaavoitusnormien mukaiset ympäristöolosuhteet: valoa, puhdasta ilmaa, viheralueita, palveluliikkeitä, sosiaali- ja terveydenhoitoa
tarjoavia laitoksia. Perustamisen jälkeen tapahtunut ”kehitys” on muuttamassa asunto-alueen slummiksi, mikä työterveyslaitoksen suorittamin tutkimuksin on myös osoitettu mm. melun ja ilman likaantuneisuuden osalta.
Keskuspuiston osayleiskaavan väliraportissa 28.1.1971 työryhmä on suositellut periaatetta, jonka mukaisesti nykyistä puistoaluetta
oleellisesti pienentävät tai puiston luonnetta muuttavat suunnitelmat harkitaan Keskuspuiston kannalta edullisimmalla tavalla. Tästä periaatteesta seuraa vaatimus ”sairaanhoitajaoppilaitokselle etsitään tontti
muualta kuin Keskuspuistosta. Perustelu: rakentaminen vähentäisi arvokasta kallioaluetta ja katkaisisi yhteydet Keskuspuistosta Meilahden alueelle.
Kasvillisuus on myös tällä kohdin erittäin arkaa ja altis kaikille ulkopuolisille vaikutteille, esim. rakentamiselle”. Valittajat pyytävät, että sisäasiainministeriön päätös kumottaisiin.
Asuntoyhtiömme hallitus kutsui 13.3. lähialueen asuntoyhtiöiden edustajat neuvotteluun, jossa sovittiin esiin tulleesta Keskuspuiston yleiskaavasta tehtävästä yhteisvalituksesta sekä pysyväisluontoisen toimikunnan asettamisesta ajankohtaisten yhteisten toimien varalle. Kokous pidettiin 22.3.
Uusi prosessi – yleiskaava – osayleiskaava
Muistutus Helsingin kaupunginhallitukselle 23.3. yleiskaavaehdotuksen 1970 johdosta (5 sivua).
Näin alkoi uusi prosessi, mutta perusteet kaavoituksen ja maankäytön kannalta olivat pääasiallisesti samoja, mitä oli jouduttu toistamaan tonttivarauksia ja asemakaavaa koskevissa yhteisvalituksissa. Prosessin
edetessä ilmaantui mm. vastapuolen eli kaupungin dokumenteista uusia näkökohtia. Tässä muistutuksessa todetaan mm. yleiskaavaehdotuksen ristiriitaisuus maankäyttötavoitteen, asumisen ja liikenteen suhteista.
Laakso on ehdotettu säilytettäväksi puhtaaksi viljeltynä asuntoalueena. Kuitenkin sen asunto-ja asuntokokoojakadut on ehdotettu palvelemaan
valtakunnallisen liike-, hallinto- ja kulttuurikeskuksen aiheuttamaa liikennettä. Keskuspuistoa Laaksossa on kaavoitustaktillisista syistä pidetty raakamaana ja vähin erin pyritty murentamaan tontti- ja rakennusmaaksi. Laakson asukkaille on palautettava lain voiman saaneen asemakaavan mukaiset ympäristöolosuhteet vähentämällä saasteolosuhteita, Mannerheimintie määrättävä asuntokokoojakaduksi, Laaksossa oleva Keskuspuiston osa saatettava osayleiskaavalla yhteiseksi virkistysalueeksi.
Lisämuistio korkeimmalle hallinto-oikeudelle 31.5. koskee korttelin 627 asemakaavaa (5 sivua). Kaavoituksen jälkeenjääneisyyden takia kaupunki on
suorittanut tutkimus- ja kaavoitustyötä yleiskaavatasolla. Työn tulokset ovat keskeneräisiä sen selityksen mukaan, jonka kaupunki on antanut sisäasiainministeriölle Keskuspuiston kaavoituskysymyksestä. Kaavan vahvistamiselle ei ollut keskeneräisyyden vuoksi edellytyksiä. Kaupunki suosittelee ministeriölle ensimmäisen asteen yleiskaavaa riittävänä
(sellaista ei tarvitse vahvistaa). Laaksossa pidetään oikeusvaikutukseltaan paljon pidemmälle menevää yleiskaavaa välttämättömänä.
Sivujuonteena Lääkärinkadun rakentamiselle mainittakoon, että SVUL anoi 12.6.1973 tonttia samalta alueelta. Kun ajatellaan Valtakunnan Urheiluliiton
tarkoitusta ja Keskuspuiston käyttöä ja periaatteellista tarkoitusta, ei voi välttyä hämmästykseltä, kuinka urheilujärjestökin saattoi suunnitella Keskuspuiston tuhoamista. Hupaisaa on todeta, että kaupunkisuunnittelulautakunta hylätessään SVUL:n anomuksen vetäytyi perusteissaan myös viereisten asuntokortteleiden mielipiteisiin.
Muistutus Helsingin kaupunginhallitukselle 23.9.1973 koskee Keskuspuiston osayleiskaavaa (5 sivua). Ehdotuksessa Keskuspuiston rajaus on tehty ikään kuin korttelin 627 asemakaava- ja kaavamuutos olisivat jo lainvoimaisia. Periaatteet ja ehdotus kortteli 627:n kohdalla ovat ristiriidassa osayleiskaavan selosteen jo ensimmäisellä kansisivulla esitetyistä, arkkitehti Bertel Jungin asiantuntijaohjeesta alkaen: ”Lopuksi haluaisin tuoda esille sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan
virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- ja sairaala-alueiksi”.
Koska korttelin 627 asemakaava on KHO:ssa, siis edelleen vailla lain voimaa, ja kaupungin raakamaata, tulisi tämän osan sisältyä osayleiskaavaehdotuksessa Keskuspuistoon ja rajausta muutettava sen mukaisesti.
Korkeimmalle hallinto-oikeudelle 8.10. Iisäys valitukseen, joka koskee korttelin 627 asemakaavaa (5 sivua).
Oikeudelle jätettiin samalla kaupungin Keskuspuiston osayleiskaava 1973–85 -
niminen julkaisu. Muistiossa epäillään, että korttelin 627 tontit on vain tarkoitettu tonttireserviksi.
KHO kumoaa korttelin 627 kaavan Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 12.11.1973, koskee korttelin 627:n asemakaavaa: Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asiaa. Kun otetaan huomioon niin sanotun Keskuspuiston alueen merkitys virkistyskäytön ja ympäristön suojelun kannalta, yleiskaavan laatimisen keskeneräisyys sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja lääkintöhallituksen kielteiset kannanotot nyt puheena olevien alueiden
käyttämiseen asemakaavassa edellytettyihin tarkoituksiin, ei ole pidettävä riittävästi selvitettynä, että asemakaava täyttää sille Rakennuslain 34 §:ssä säädetyt vaatimukset. Tämän vuoksi Korkein hallinto-oikeus harkitsee oikeaksi kumota sisäasiainministeriön päätöksen ja palauttaa asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi. Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot.
Muistutus Helsingin kaupunginhallitukselle 23.1.1974 kantakaupungin osayleiskaavaehdotuksesta (4 sivua).
Muistutuksessa korostetaan Mannerheimintien moottorikatuliikenteen aiheuttamaa melun ja muiden saasteiden haitallisuutta Laakson asukkaille.
Muistutus kaupunginhallitukselle 16.10. kantakaupungin
osayleiskaavaehdotuksesta (4 sivua).
Muistutuksessa pyydetään rajauksen osalta, että kortteli 627 kuuluisi osana Keskuspuistoon. Liikenteen osalta korostetaan Mannerheimintien käyttöä
kokoojakatuna.
Sisäasiainministeriölle 14.6.1976 valitus, joka koskee Keskuspuiston osayleiskaavaa (4 sivua ja liitteitä).
Vaikka KHO on hylännyt korttelin 627 asemakaavan, se on rajattu Keskuspuiston osayleiskaavaehdotuksessa ulkopuolelle ja sisällytetty kantakaupungin osayleiskaavaan alueena, joka varataan julkista
palvelutoimintaa varten. Kaupunginvaltuuston kokouksessa liki puolet valtuutetuista oli heti valmis kannattamaan valtuutettu Juha Klemolan toivomuspontta ”liittää kortteli 627 Keskuspuistoon ulkoilualueena
sairaanhoito-oppilaitoksen hankkeen rauettua”.
Ponsi voitti valtuustossa
Kaupunginvaltuusto käsitteli 23.6. kantakaupungin osayleiskaavaa. Edellisessä kokouksessa käsiteltäessä Keskuspuiston osayleiskaavaa valtuutettu Klemola esitti toivomusponnen, että kortteli 627 tulisi
sisällyttää osana Keskuspuistoon. Hän hävisi silloin niukasti. Nyt Klemola esitti toivomusponnen, jonka mukaisesti valtuusto päättäisi hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen siten muutettuna, että kortteliksi 627 merkitty alue Urheilukadun jatkeella merkitään alueeksi, jota hyväksymispäätös ei koske. Nyt valtuutettu Klemola voitti ylivoimaisesti
äänin 56-21. Päätös merkitsi sitä, että kortteli 627 ei kuulu kantakaupunkiin eikä Keskuspuistoon, vaan jäi roikkumaan niiden väliin raakamaaksi. Historiallinen – negatiivisesti – kokous oli siinä mielessä,
että kokouksessa esitetyn toivomusponnen hyväksymisen kautta Vapaudenkadun suunnittelusta välillä rautatieasema-Pasila luovutaan.
Sisäasiainministeriölle 15.7. Iisäkirjelmä (3 sivua), koskee Keskuspuiston osayleiskaavaa. Saatettiin tiedoksi valtuuston uusi päätös siitä, että kortteli 627 ei kuulu kantakaupunkiin. Kortteli jäi osa-alueiden väliin raakamaaksi, joka voidaan Keskuspuiston oleellisena osana liittää Keskuspuiston osayleiskaava-alueeseen ja asemakaavoittaa tarvittaessa Keskuspuiston P1-kaavamääräyksen mukaisesti. Ratkaisu
vastaisi myös Helsingin Keskuspuiston osayleiskaava 1973–85 -nimisessä esityksessä olevaa ja kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymiä ohjeita.
Muistutus kaupunginhallitukselle 18.5.1977 Keskuspuiston
asemakaavaehdotuksen rajauksesta ja maankäytöstä (4 sivua).
Kirjelmässä pyydetään perustellusti kaupunginhallitusta määräämään Keskuspuiston kaavaehdotusta muutettavaksi siten, että ehdotuksen 6206:n alue 627 kaavoitetaan Keskuspuiston asemakaava-alueen osana, ja että kaava-alueen vahvistusraja muutetaan siten, että se on yhteinen kortteleiden 622 ja 623 sekä Lääkärinkadun liikennealueen rajan kanssa, ja että tämä aina Keskuspuistoon kuulunut Laakson osa asemakaavoitetaan yleiskaavamääräyksen
P1 mukaan.
Kesäkuussa 1978 sisäasiainministeriö vahvisti Keskuspuiston osayleiskaavan hyläten valitukset.
Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle 14.9.1978, koskee Keskuspuiston osayleiskaavan vahvistamista (7 sivua).
Kirjelmässä todetaan, että korttelia 627 koskeva asemakaavaehdotus on hylätty, valtuusto on päättänyt, ettei korttelialue koulu kantakaupunkiin
eikä myöskään Keskuspuistoon, Syöpäsäätiön rakennushankkeesta on luovuttu ja sairaanhoitajakoulutuksen tonttimaan tarve on kyseenalainen. Lopussa anotaan, että korkein hallinto-oikeus kumoaisi ministeriön alaisen päätöksen sekä palauttaisi asian rajauksen osalta Laaksossa uusintakäsittelyyn.
Kaupunki peruuttaa 627:n kaavapäätöksen
Sisäasiainministeriön päätös 20.11. koskee korttelin 627 asemakaavaa. Sen jälkeen kun korkein hallinto-oikeus oli kumonnut vahvistamispäätöksen ja palauttanut asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi ja ministeriön kehotettua Helsingin kaupunkia esittämään asiassa lisäselvitystä,
Helsingin kaupunginhallitus on 14.11.1978 ministeriöön saapuneella kirjelmällään ilmoittanut peruuttavansa alistushakemuksen. Koska alistus
on peruutettu, enemmän lausunnon antaminen siitä raukeaa. Samoin raukeaa enemmän lausunnon antaminen valtuuston päätöksestä Asunto-Oy Mannerheimintie 71 ynnä sen asiakumppanien tekemästä valituksesta.
Ilmoitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle 28.11. kaupungin kortteli
627:n puisto- ja katualueiden asemakaavaesityksen peruuttamisesta.
Vastaselitys korkeimmalle hallinto-olkeudelle 8.1.1979 Helsingin kantakaupungin ja Keskuspuiston osayleiskaavoihin (6 sivua).
Kaupunkisuunnittelulautakunta ilmoittaa 29.3. kaupunginhallitukselle, että syöpäsairaalan rakentaminen kortteli 627:n alueelle ei ole enää ajankohtainen eikä sairaanhoitajakoulun rakentaminen alkuperäisen
suunnitelman pohjalta.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 17.5. koskee Keskuspuiston
osayleiskaavaa. Useiden valittajatahojen valitukset hylättiin.
Asemakaavaosaston kirje 8.4.1981, joka koskee asemakaavaa ja Laakson kortteleita 604, 622, 623, 624 ja 625. Kaupunkisuunnittelulautakunta
ehdottaa 28.5. korttelialueen 627 aikaisemmat suunnitelmat muuttuneiksi tai peruuntuneiksi. Tätä aluetta tarkoittava Lääkärinkadun luoteispuolella oleva
kaavoittamaton alue on nyt asemakaavaehdotuksessa määritelty puistoksi. Sisäasiainministeriö vahvisti 9.12.1981 edellä mainitun kaavamuutoksen.
Lopputulos – voittajat Ja häviäjät
Ottelu alkoi lokakuussa 1968 ja päättyi joulukuussa 1981. Asuntoyhtiöiden keskeinen tavoite oli torjua kaupungin suunnitelma rakentaa julkisia rakennuksia tonttiemme naapuriksi Keskuspuistoon. Monien vaiheiden jälkeen tonttivaraukset raukesivat, samoin suunniteltu kortteli 627. Keskeinen tavoite saavutettiin, toivottavasti pysyvästi. Keskeisinä perusteina
kaava-asiassa oli myös estää Keskuspuiston nakertaminen pala palalta ja sen varjeleminen laajemminkin kaupunkilaisten liikunta- ja virkistyskäyttöön.
Kun raakamaana ollut Keskuspuisto sitten kaupungin omin toimenpitein sisäasiainministeriön ja eri intressipiirien – myös Laakson asuntoyhtiöiden
painostamana – vihdoin sai toisen asteen eli vahvistetun osayleiskaavan, sitä on pidettävä suurena kehitysaskeleena. Helsingin ”keuhkoilla” on nyt
aikaisempaa parempi oikeussuoja. Kaupungin taktikoidessa aikomuksenaan jättää kortteli 627 sekä Keskuspuiston että kantakaupungin osayleiskaavojen
rajauksen ulkopuolelle eli väliin, ts. tonttireserviksi, saatiin sekin alue asuntoyhtiöiden ponnisteluin valtuustoaloitteena sitä kannattaneitten päätöksellä vahvistetuksi P1-kaavaan. Myös se oli asuntoyhtiöiden ja henkilövalittajien konkreettinen ja periaatteellinen tavoite.
Liikenteen linjausta niin, että Mannerheimintie pysytettäisiin
kokoojakatuna, käytettiin prosessin eri vaiheissa perusteluna kaavakysymyksessä. Liikenteen kannalta tämä perustelu oli samalla tavoite
Laakson alueen meluhaittojen ja ilmansaastumisen lisäämistä vastaan. Tätä tavoitetta ei saavutettu.
Akateemikko Alvar Aallon yleiskaavaehdotukseen kuului keskustan laajentaminen Pasilaan ja Vapaudenkatu niitä yhdistämään. Pasilat rakennettiin, mutta poliittinen tahto ei tahtonut Vapaudenkatua (oliko nimi 1970-luvulla sopimaton?). Tähän sopii Talouselämä-lehden kolumni ”Veteen piirrettyjä viivoja” 23.4.1999. Siinä arkkitehti TkT Wille Mikkola
filosofoi kaupunkisuunnittelusta mm.: ”Teekkarina suunnittelin, että kaupungin keskustalle pitäisi varata laajenemissektori. Eliel Saarisen Pro Helsingfors-suunnitelma sisälsi saman periaatteen. Toteutuksen perustaksi valittiin kuitenkin päinvastainen ajatus, jossa Pasilaan ei johdettu yhtään uutta tietä.
Niemellä sijainnin haittoja ei yleensä tunnisteta. Esim. 20.000:n asukkaan kansoittama Mannerheimintie on läpikulkukatu. Sellaista ei voisi toteuttaa
minkään suunnitelman tuloksena, mutta siihen onkin päädytty muita suunnitelmia vastustamalla”.
Miten oli mahdollista, että muutamat asuntoyhtiöt ja kolme kansalaista pystyivät ylipäänsä selviytymään jättimäisestä vastustajastaan, joka ei muuten, niin yleensä ainakin väsyttämällä saavuttaa ”suuremman oikeuden”. Omat perusteemme olivat oikeudellisesti ja eettisesti lujat. Meillä oli kaksi asiantuntijaa omasta takaa: hovioikeudenneuvos Erkki Reiniö ja dipl.arkkitehti Viljo Karppinen, jotka sitkeydellään halusivat, ilman korvausta, katsoa prosessin mahdollisuudet loppuun asti. Ilman heidän
ponnisteluitaan näiden korttelien asumisviihtyisyyttä varjostaisivat jo nyt julkiset rakennukset ”korttelissa 627”. Arvokasta apua antoi myös rouva Aune
Fagerlund hankkiessaan käyttöömme prosessin eri vaiheissa julkista aineistoa.
Yhteistoiminta asuntoyhtiöiden kesken sujui periaatteessa hyvin. Operatiivinen puoli olisi tämänluontoisissa tilanteissa tehokkaampaa ja arvostetumpaa, jos alueella olisi oma kaupunginosayhdistys. Töölössä ja Ruskeasuolla yhdistykset ovat ja toimivat tehokkaasti ja näyttävästi.
Meilahti ja Laakso jäävät mainittujen yhdistysten toiminta-alueiden väliin. Kysymystä kannattaisi harkita tulevia tilanteita ja asuntoalueiden yleisiä
kehittämistavoitteita varten.
Ote (sivut 67–78) kirjasta Ikkala, Vilho, Elämää vihreässä laaksossa. Mannerheimintie 73
1950–2000. Helsinki 2000.
asemakaavan muutosta, jolla se muutettaisiin tonttimaaksi 3–4-kerroksisia asuintaloja varten (15.000–30.000 k-m2), alueelle tulisi 120–140 pysäköintipaikkaa ja sinne rakennettaisiin ajoyhteys Lääkärinkadulta.
Lääkärinkadun, Mannerheimintie 71–79:n ja Keskuspuiston
osayleiskaava-alueen väliin jäävän Keskuspuiston osan taustahistoria
Oikeustaistelua asuinympäristön ja Keskuspuiston puolesta
Ensin asian taustaksi pari toteamusta muualta ja meiltä. 29.6.1999 oli kruununprinsessa Victorian TV-haastattelu. Se alkoi tunnetusta New Yorkin
Keskuspuistosta. Sitä luonnehdittiin jättiläiskaupungin ja koko Manhattanin ”keuhkoiksi”. Oman maamme arvostettu asemakaava-arkkitehti Bertel Jung laatiessaan v. 1911 Helsingille yleiskaavaa korosti
Keskuspuiston merkitystä kaupungin ”keuhkoina” ja varoitti rakentamasta sinne mm. julkisia rakennuksia.
Jung: ”Lopuksi haluaisin tuoda esiin sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään
tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- tai sairaala-alueiksi”.
Kun Keskuspuistoa on vuosikymmenien varrella nakerrettu pala palalta, niin lieneekö sattuma, että kuin valmiiksi näitä ”keuhkoja” hoitamaan rakennettiin Laakson sairaala keuhkosairauksia varten.
Maankäyttöpoliittisesti Laakson alueeseen kuuluva Keskuspuisto on ollut kaavoittamatonta kaupungin raakamaata, lähialue rakennuskiellossa ja
kuului aikanaan Vähä-Huopalahden kylään.
Kuten aikaisemmin on todettu, nousi Väestöliiton ja eräiden arvostettujen arkkitehtien taholta vuosina 1949–50 metakka siitä, että uusien korttelien 622 ja 623 talot rakennettiin liian korkeiksi ja asumistiheys liian suureksi. On nähtävissä, että talot on istutettu rinnemaastoon irti toisistaan, välit käytetty hyväksi istutuksiin, puut ja pensaat, perennat luomaan puhtaalle asuntoalueelle vihreyttä meluisan ja saasteisen Mannerheimintien ja Keskuspuiston luonnon välissä. Näistä asetelmista lähialueen asuntoyhtiöt Mannerheimintiellä ja Urheilukadulla joutuivat
puolustamaan Keskuspuiston koskemattomuuden rajavartiojoukkona asumiseen kuuluvien perusoikeuksien säilyttämistä. 1960-luvun lopulla alkoi tämän ja läheisten asuntoyhtiöiden yhteinen voimainmittely suuren kaupungin kanssa ja myös eri oikeusasteissa. Sitä käytiin kolmella vuosikymmenellä,
yhtäjaksoisesti 13 vuotta. Ajallisestikin tämä saattaa olla asuntoyhtiöiden historioissa niin harvinaista, että prosessin kronologinen esittely ansaitsee paikkansa tässä niteessä.
Kortteli 627
Asemakaava-arkkitehti Pirkko Vitikaisen kirje 14.10.1968 neljälle asuntoyhtiölle, Mannerheimintie 71–77: Viitaten Rak. A:n 154 §:ään asemakaavaosasto oheisena lähettää kortteli no 627:n asemakaavaluonnoksen
ja pyytää kiireellisesti lausuntoa asiasta. Kirjeen liitteenä korttelipiirros.
Hallituksen kokouksen 21.10. pöytäkirjamerkintä: ”Todettiin, että Helsingin kaupungin asemakaavaosasto on pyytänyt yhtiöltä lausuntoa asemakaavaluonnoksesta, jonka mukaan Urheilukatua jatketaan ja sen varrelle
nykyiseen Keskuspuistoon sijoitetaan kaksi tonttia käsittävä uusi kortteli no 627. Isännöitsijä selosti asiasta niitä seikkoja, joita muita teitä on saatu selville. Niiden mukaan sanottuun kortteliin rakennetaan
sairaanhoitajakoulu ja syöpäsairaala.” Hälytyskellot Keskuspuiston suojajoukkojen liikekannallepanosta olivat soineet. Mitä tarkoitti ”niitä seikkoja, joita muita teitä on saatu selville”. Talojemme tuntumaan, kauniin kallion kupeeseen ilmestyi huomiota herättäviä merkkitikkuja syyskuussa 1968.
Tämän kirjoittaja meni tapaamaan asemakaavaosastolle aluearkkitehtiä. Samassa huoneessa istuivat naisarkkitehdit Weltheim ja Wallenius. Ilmeni pari perin kiintoisaa seikkaa. Asian hoito oli otettu aluearkkitehdiltä
ylemmälle tasolle sekä jo kuukautta aikaisemmin, kun kirje asuntoyhtiöille oli lähetetty, oli kaupunginhallitus anonut sisäasiainministeriöltä
poikkeuslupaa sairaanhoitajakoulun rakentamiseksi rakennuskiellossa olevalle alueelle.
KÄDENVÄÄNTÖÄ KAUPUNGIN KANSSA
Asuntoyhtiöt yhteistoimintaan
Tilanteen johdosta pyydettiin kahden korttelin asuntoyhtiöt neuvotteluun, johon osallistuivat talojen 71–89 edustajat, meiltä ylikonstaapeli Väinö Mäkinen, hovioikeudenneuvos Erkki Reiniö ja tämän kirjoittaja. Puheenjohtajana toimi arkkitehti Viljo Karppinen, yhtiön 87–89 edustajana.
Neuvottelussa todettiin useita painavia syitä, jotka suunnitelman mukaan
loukkaavat talorivistön asukkaiden oikeuksia. Päätettiin, että pyydetty lausunto laaditaan kaikkien neljän talon puolesta (Mannerheimintie 71–77)
Viljo Karppisen ja Erkki Reiniön toimesta. Asia saatetaan lehdistön kautta julkisuuteen kaupunginhallituksen kannanmäärittelyn jälkeen. Asuntoyhtiöiden
yhteistoimintaan Keskuspuistoasiassa osallistuivat periaatteessa korttelien 622 ja 623 kaikki asuntoyhtiöt ja lisäksi Urheilukadulta no:t 52 ja 54. Osa
jäi eräistä valituksista pois, kun valtakirjoja ei aina ehditty saada.
Yksityisiä muistutuksen tekijöitä olivat asiantuntijat Viljo Karppinen ja Erkki Reiniö, lisäksi tämän kirjoittaja, joka toimi yhteyshenkilönä
yhtiöiden ja asiantuntijoiden välillä. Yhteislausunto jätettiin 24.10.1968 kaupunkisuunnitteluvirastolle.
Muistiossa (6 sivua) kiinnitetään huomiota mm. asuntoalueen muuttumisesta meluslummiksi, koska kokoojakaduksi vahvistettu Mannerheimintie on virheellisen liikenneratkaisun johdosta muuttunut pääkaduksi. Tätä kehitystä ja uhanalaista liikenneturvallisuutta pahentaisi uusi kortteli
627. Se olisi näiden talojen kohdalla esteenä Keskuspuistoon ja muodostaisi suorastaan tulpan läntisten kaupunginosien asujamiston pääsylle puistoalueelle urheilu-, retkeily- ja ulkoilutarvetta tyydyttämään.
Kirjelmässä ehdotetaan, että kaavanmuutoksessa mainittujen yleisten rakennusten sijoitus tutkitaan uudelleen ottamalla huomioon kirjelmässä
esitetyt näkökohdat.
Kaupunginhallitus päätti 2.12. varata tontin no 2 Syöpäsäätiölle. Tontti no 1 oli varattu jo 30.3.1967 sairaanhoitokoulua varten. Asuntoyhtiöt lähettivät 19.12. Uudenmaan lääninhallitukselle muutoshakemuksen, jolla pyydetään kumoamaan kaupunginhallituksen varauspäätös koskien tonttia no 2.
Kaupunki oli tulkinnut varauspäätöksen luonteeltaan asian valmisteluksi. Kirjelmämme mukaan kaupunginhallitus on ”päätöksellään sitonut kaupungin vastuuseen siitä, että anoja voi suunnittelutoiminnassaan luottaa kaupungin huolehtivan tulevasta asemakaavan muutoksesta mahdollisuuksien mukaan”.
Urheilukadun jatke toisi asuntokiinteistöille uuden katualueen
hoitovelvoitteen, koska puistosuikale on vain 12 metriä. Käsittelyssä ei ole noudatettu kaupunginvaltuuston v. 1966 hyväksymää velvoitusta, jonka
mukaan kaupunginhallituksen on suunnitellessaan Keskuspuiston alueen käyttöä aina kuultava asiantuntijana myös urheilu- ja ulkoilulautakuntaa.
Lehdistö puuttui peliin
Luovutimme 13.1.1969, kuten oli sovittu, Viljo Karppisen kanssa Helsingin Sanomien asuntopoliittiselle toimittajalle Kyösti Reunaselle informaatiota.
Helsinki-Seura lähetti 27.1. kaupunginhallitukselle perustellun arvostelun kaavoitussuunnitelmasta.
”Helsinki ei saa poikkeuslupaa Keskuspuistoon. Sisäasiainministeriö ei tule myöntämään Helsingin kaupungille poikkeuslupaa sairaanhoitajakoulun
rakentamiseksi Laakson alueelle Keskuspuistoon. Kaupungin viranomaiset ovat saaneet asiasta epävirallisen tiedon” (Helsingin Sanomat 16.1.).
Kaupungin saama negatiivinen julkisuus aiheutti tiettävästi kaupungin johtoportaassa sisäistä kritiikkiä, miten tällaista pääsi tapahtumaan.
Korkealla taholla oli luonnehdittu korttelin 627 erästä osaa sanalla
”rämäkistöä”, jolle arvottomaksi luonnehdittuna voi rakentaa. Välillä hyppäys nykyhetkeen mainitun kuvion kohdalla. Helsingin rakennusviraston viherosaston julkaisu ”Keskuspuiston eteläosan luonnonhoitosuunnitelma
1998–2007” kertoo mm. Mannerheimintie 73:n pohjoispuolen tervaleppäkorvesta,
jossa kasvaa kaksi lajiltaan kasviharvinaisuutta, toinen valtakunnallisesti erittäin uhanalainen, erityisesti suojeltavaksi luokiteltu ja rauhoitettu, ja toista ei tunneta muualla Helsingissä.
Yhteisvalituksia – oikeudenkäyntiä
Uudenmaan lääninhallituksen päätös 27.2.1969, koskee Syöpäsäätiölle varattua tonttia. Lääninoikeus tulkitsi, että kaupunginhallituksen päätös tontin varaamisesta Syöpäsäätiölle on luonteeltaan yksinomaan valmistelua, minkä johdosta lääninoikeus ei ottanut valitusta tutkittavakseen.
Yhteisvalitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle 8.4. Uudenmaan lääninhallituksen päätöksestä, joka koskee kaupunginhallituksen
tonttivarausta Syöpäsäätiölle. Valituksen laatija Erkki Reiniö katsoo perustellusti, että varauspäätös ei ole kaavoitusmielessä mitään valmistelua, saati yksinomaan valmistelua, vaan kaavoituksen lailliseen tarkoitukseen nähden vahingollinen ja vieras toimenpide, joka on voitava valituksen avulla poistaa. Valittajat vaativat lääninhallituksen päätöksen
purkamista.
Muistutus Helsingin kaupunginhallitukselle 5.6. (5 sivua), koskee korttelin no 627 muodostamista koskevaa asemakaavaa ja kaavan muutosta. Keskuspuistoalueen käyttösuunnitelmaluonnoksesta käyvät selville tavoitteet, jotka koskevat myös Laakson aluetta. Tavoitteet jäävät vain paperille, mikäli muutos toteutetaan. Tätä arkkitehti Olli Lehtovuoren laatimaa Keskuspuistoalueen käyttösuunnitelmaluonnosta on muistutuksen kohteena olevassa muutosehdotuksessa selostettu virheellisesti, kun asemakaavaosaston kartan liitekirjoituksessa lausutaan, että
yleiskaavaluonnoksessa puheena oleva alue on ehdotettu tonttimaaksi.
Sanotussa luonnoksessa on edellytetty yhteyden säilyvän Keskuspuistoon. Niin
ei nyt todellisuudessa tulisi käymään. Muistutuksen lopussa vastustaen mainittua kaavoitusta ehdotetaan, että tämän suunnitelman toteuttamisesta luovutaan, kunnes lopullinen kokonaissuunnitelma Keskuspuiston maan käytöstä on valmistunut ja hyväksytty.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 17.11. valitukseen, joka koskee tontin varaamista Syöpäsäätiölle ja Uudenmaan lääninoikeuden valituksen jättämistä tutkimatta.
KHO on tutkinut asian ja katsoo, ettei ole syytä muuttaa valituksenalaista päätöstä.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 18.2.1970 korttelin 627 asemakaavan ja sen muuttamisen äänestyksen jälkeen.
Asuntoyhtiömme hallitusta informoitiin prosessin edetessä, samoin yhtiökokous sai selonteon vuosittain.
Hallitus päätti 26.2. olla mukana yhteisvalituksessa edellä mainitun kaupunginvaltuuston kaavapäätöksen johdosta. Yhteisvalitus sisäasianministeriölle 9.3. kaupunginvaltuuston päätöksestä, joka koskee korttelin 627 asemakaavaa ja kaavanmuutosta (11 sivua). Valtuuston vähemmistön mielestä asemakaava ja sen muutos on hyväksytty virheellisinä
ja kypsymättöminä osaratkaisuraakileina. Päätös olisi pitänyt lykätä ainakin niin pitkäksi ajaksi, kunnes Keskuspuiston kokonaissuunnitelma valmistuu. Keskeneräinen on myös Töölön liikennesuunnitelma ja Mannerheimintien parannussuunnitelma.
Asiaa koskevassa selosteessa on käytetty Keskuspuiston kaavoittamattomalle raakamaalle luonnosten asemapiirroksessa esitetystä rakennuspaikasta
erehdyttävästi nimitystä tontti, vaikkei tonttia vielä ollut edes laillisella tavalla muodostettu. Kaavoitustaktillisesta syystä Keskuspuisto on edelleen raakamaana vailla kaavoitetun maan oikeussuojaa.
Keskuspuiston käyttösuunnitelma (arkkitehti Lehtovuori), samoin Alvar Aallon keskustasuunnitelma Itsenäisyydenkatuineen näyttävät kaavoitustaktiikan osina vain yleisen mielipiteen tyydyttämiseksi hankituilta ”tähdenlennoilta”. Varsinainen lakisääteinen oikeutta luova kaavoitus toteutetaan postimerkinkokoisin osakaavoin, joita apulaiskaupunginjohtajan suulla puolustellaan sanoin ”nyt olisi kysymys vain
raapaisusta Keskuspuiston kyljessä”. Asuntoalueen melu- ja saasteongelmien osalta viitataan lähes 100.000 ajoneuvoyksikön vuorokautiseen ajoneuvovirtaan Mannerheimintiellä.
Alkuperäiseen kaavaluonnokseen tehtiin vielä muutoksia, mutta sitä ei
uudelleen julkipantu. Siten allekirjoittaneilta riistettiin mahdollisuus esittää käsityksensä muuttuneesta kaavasta ja sen selosteesta sekä siten valvoa lain mukaisesti oikeuttaan. Laaksossa menettely on koettu
häikäilemättömänä oikeusturvan loukkauksena.
Liikennesuunnittelun osalta Itsenäisyydenkatu ja Mannerheimintien muuttaminen kantakaupunginalueella olevien asuntoalueiden kokoojakaduksi eikämoottorikadun korvikkeeksi olisi oikeaan suuntaan tapahtuvaa kaavoitusta Laaksossa. Valituksessa korostetaan Keskuspuiston merkitystä lähialueiden, mutta myös kauempana asuvien helsinkiläisten ulkoilu-
ja urheilupoistona. Sitä mahdollisuutta kaavoituksella vastoin Keskuspuiston perustarkoitusta ollaan kaventamassa. Sanomalehdistössä esitetty julkinen mielipide on asettunut jyrkästi vastustamaan Keskuspuiston kaventamista, Keskuspuiston viipalointia, Keskuspuiston lohkomista kiertoteitä pitkin, jonka luontoisia otsikoita lehdet julkaisivat. Valittajat esittävät, että korttelin no 627 asemakaava ja asemakaavan muutos jätettäisiin vahvistamatta.
Sosiaali -ja terveysministeriö päätti hylätä 26.10. Helsingin
kaupunginhallituksen hakemuksen, joka koskee Laakson sairaalan laajentamista.
Arkkitehti Karppisen lisämuistio sisäasiainministeriölle 9.12. koskee kaupunginvaltuuston kaavapäätöstä, kortteli 627. Muistiossa kiinnitetään huomiota luonnonvaraiseen kalliomaisemaan, myös siihen, että aiemmat kaavoittajat ovat suunnitelleet valmiiksi Keskuspuiston sivustan Mannerheimintien ja Tukholmankadun risteyksestä. Siitä eteenpäin on säilynyt
avara näkymä puistoon. Talorivistö on sijoitettu maastoon väljästi ja maisemallisesti luonnonläheiseksi. Nämä saavutukset uudet kaavoittajat ovat
valmiit tuhoamaan. Muistiossa saatetaan tietoon myös sosiaali- ja terveysministeriön hylkäämä päätös Laakson sairaalan laajentamisesta.
Sisäasiainministeriö hylkäsi 7.12.1971 korttelin 627 asemakaavaa koskevat valitukset ja vahvisti kaupunginvaltuuston päätöksen. Allekirjoitus: ministeri Heikki Tuominen ja kaavoitustarkastaja Erkki Ruokonen.
Oikeudenkäynnin tuloksesta kuvastuu valittajien vaikeus, kun kohteena olevalla Keskuspuistolla ei ollut kaavoitetun maan oikeussuojaa.
Korkeimmalle hallinto-oikeudelle yhteisvalitus (6 sivua) 5.1.1972, koskee sisäasiainministeriön kaavapäätöstä, kortteli 627. Näiden asuntokerrostalojen perustamisvaiheissa on asemakaavalla turvattu yleisesti hyväksyttyjen kaavoitusnormien mukaiset ympäristöolosuhteet: valoa, puhdasta ilmaa, viheralueita, palveluliikkeitä, sosiaali- ja terveydenhoitoa
tarjoavia laitoksia. Perustamisen jälkeen tapahtunut ”kehitys” on muuttamassa asunto-alueen slummiksi, mikä työterveyslaitoksen suorittamin tutkimuksin on myös osoitettu mm. melun ja ilman likaantuneisuuden osalta.
Keskuspuiston osayleiskaavan väliraportissa 28.1.1971 työryhmä on suositellut periaatetta, jonka mukaisesti nykyistä puistoaluetta
oleellisesti pienentävät tai puiston luonnetta muuttavat suunnitelmat harkitaan Keskuspuiston kannalta edullisimmalla tavalla. Tästä periaatteesta seuraa vaatimus ”sairaanhoitajaoppilaitokselle etsitään tontti
muualta kuin Keskuspuistosta. Perustelu: rakentaminen vähentäisi arvokasta kallioaluetta ja katkaisisi yhteydet Keskuspuistosta Meilahden alueelle.
Kasvillisuus on myös tällä kohdin erittäin arkaa ja altis kaikille ulkopuolisille vaikutteille, esim. rakentamiselle”. Valittajat pyytävät, että sisäasiainministeriön päätös kumottaisiin.
Asuntoyhtiömme hallitus kutsui 13.3. lähialueen asuntoyhtiöiden edustajat neuvotteluun, jossa sovittiin esiin tulleesta Keskuspuiston yleiskaavasta tehtävästä yhteisvalituksesta sekä pysyväisluontoisen toimikunnan asettamisesta ajankohtaisten yhteisten toimien varalle. Kokous pidettiin 22.3.
Uusi prosessi – yleiskaava – osayleiskaava
Muistutus Helsingin kaupunginhallitukselle 23.3. yleiskaavaehdotuksen 1970 johdosta (5 sivua).
Näin alkoi uusi prosessi, mutta perusteet kaavoituksen ja maankäytön kannalta olivat pääasiallisesti samoja, mitä oli jouduttu toistamaan tonttivarauksia ja asemakaavaa koskevissa yhteisvalituksissa. Prosessin
edetessä ilmaantui mm. vastapuolen eli kaupungin dokumenteista uusia näkökohtia. Tässä muistutuksessa todetaan mm. yleiskaavaehdotuksen ristiriitaisuus maankäyttötavoitteen, asumisen ja liikenteen suhteista.
Laakso on ehdotettu säilytettäväksi puhtaaksi viljeltynä asuntoalueena. Kuitenkin sen asunto-ja asuntokokoojakadut on ehdotettu palvelemaan
valtakunnallisen liike-, hallinto- ja kulttuurikeskuksen aiheuttamaa liikennettä. Keskuspuistoa Laaksossa on kaavoitustaktillisista syistä pidetty raakamaana ja vähin erin pyritty murentamaan tontti- ja rakennusmaaksi. Laakson asukkaille on palautettava lain voiman saaneen asemakaavan mukaiset ympäristöolosuhteet vähentämällä saasteolosuhteita, Mannerheimintie määrättävä asuntokokoojakaduksi, Laaksossa oleva Keskuspuiston osa saatettava osayleiskaavalla yhteiseksi virkistysalueeksi.
Lisämuistio korkeimmalle hallinto-oikeudelle 31.5. koskee korttelin 627 asemakaavaa (5 sivua). Kaavoituksen jälkeenjääneisyyden takia kaupunki on
suorittanut tutkimus- ja kaavoitustyötä yleiskaavatasolla. Työn tulokset ovat keskeneräisiä sen selityksen mukaan, jonka kaupunki on antanut sisäasiainministeriölle Keskuspuiston kaavoituskysymyksestä. Kaavan vahvistamiselle ei ollut keskeneräisyyden vuoksi edellytyksiä. Kaupunki suosittelee ministeriölle ensimmäisen asteen yleiskaavaa riittävänä
(sellaista ei tarvitse vahvistaa). Laaksossa pidetään oikeusvaikutukseltaan paljon pidemmälle menevää yleiskaavaa välttämättömänä.
Sivujuonteena Lääkärinkadun rakentamiselle mainittakoon, että SVUL anoi 12.6.1973 tonttia samalta alueelta. Kun ajatellaan Valtakunnan Urheiluliiton
tarkoitusta ja Keskuspuiston käyttöä ja periaatteellista tarkoitusta, ei voi välttyä hämmästykseltä, kuinka urheilujärjestökin saattoi suunnitella Keskuspuiston tuhoamista. Hupaisaa on todeta, että kaupunkisuunnittelulautakunta hylätessään SVUL:n anomuksen vetäytyi perusteissaan myös viereisten asuntokortteleiden mielipiteisiin.
Muistutus Helsingin kaupunginhallitukselle 23.9.1973 koskee Keskuspuiston osayleiskaavaa (5 sivua). Ehdotuksessa Keskuspuiston rajaus on tehty ikään kuin korttelin 627 asemakaava- ja kaavamuutos olisivat jo lainvoimaisia. Periaatteet ja ehdotus kortteli 627:n kohdalla ovat ristiriidassa osayleiskaavan selosteen jo ensimmäisellä kansisivulla esitetyistä, arkkitehti Bertel Jungin asiantuntijaohjeesta alkaen: ”Lopuksi haluaisin tuoda esille sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan
virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- ja sairaala-alueiksi”.
Koska korttelin 627 asemakaava on KHO:ssa, siis edelleen vailla lain voimaa, ja kaupungin raakamaata, tulisi tämän osan sisältyä osayleiskaavaehdotuksessa Keskuspuistoon ja rajausta muutettava sen mukaisesti.
Korkeimmalle hallinto-oikeudelle 8.10. Iisäys valitukseen, joka koskee korttelin 627 asemakaavaa (5 sivua).
Oikeudelle jätettiin samalla kaupungin Keskuspuiston osayleiskaava 1973–85 -
niminen julkaisu. Muistiossa epäillään, että korttelin 627 tontit on vain tarkoitettu tonttireserviksi.
KHO kumoaa korttelin 627 kaavan Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 12.11.1973, koskee korttelin 627:n asemakaavaa: Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asiaa. Kun otetaan huomioon niin sanotun Keskuspuiston alueen merkitys virkistyskäytön ja ympäristön suojelun kannalta, yleiskaavan laatimisen keskeneräisyys sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja lääkintöhallituksen kielteiset kannanotot nyt puheena olevien alueiden
käyttämiseen asemakaavassa edellytettyihin tarkoituksiin, ei ole pidettävä riittävästi selvitettynä, että asemakaava täyttää sille Rakennuslain 34 §:ssä säädetyt vaatimukset. Tämän vuoksi Korkein hallinto-oikeus harkitsee oikeaksi kumota sisäasiainministeriön päätöksen ja palauttaa asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi. Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot.
Muistutus Helsingin kaupunginhallitukselle 23.1.1974 kantakaupungin osayleiskaavaehdotuksesta (4 sivua).
Muistutuksessa korostetaan Mannerheimintien moottorikatuliikenteen aiheuttamaa melun ja muiden saasteiden haitallisuutta Laakson asukkaille.
Muistutus kaupunginhallitukselle 16.10. kantakaupungin
osayleiskaavaehdotuksesta (4 sivua).
Muistutuksessa pyydetään rajauksen osalta, että kortteli 627 kuuluisi osana Keskuspuistoon. Liikenteen osalta korostetaan Mannerheimintien käyttöä
kokoojakatuna.
Sisäasiainministeriölle 14.6.1976 valitus, joka koskee Keskuspuiston osayleiskaavaa (4 sivua ja liitteitä).
Vaikka KHO on hylännyt korttelin 627 asemakaavan, se on rajattu Keskuspuiston osayleiskaavaehdotuksessa ulkopuolelle ja sisällytetty kantakaupungin osayleiskaavaan alueena, joka varataan julkista
palvelutoimintaa varten. Kaupunginvaltuuston kokouksessa liki puolet valtuutetuista oli heti valmis kannattamaan valtuutettu Juha Klemolan toivomuspontta ”liittää kortteli 627 Keskuspuistoon ulkoilualueena
sairaanhoito-oppilaitoksen hankkeen rauettua”.
Ponsi voitti valtuustossa
Kaupunginvaltuusto käsitteli 23.6. kantakaupungin osayleiskaavaa. Edellisessä kokouksessa käsiteltäessä Keskuspuiston osayleiskaavaa valtuutettu Klemola esitti toivomusponnen, että kortteli 627 tulisi
sisällyttää osana Keskuspuistoon. Hän hävisi silloin niukasti. Nyt Klemola esitti toivomusponnen, jonka mukaisesti valtuusto päättäisi hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen siten muutettuna, että kortteliksi 627 merkitty alue Urheilukadun jatkeella merkitään alueeksi, jota hyväksymispäätös ei koske. Nyt valtuutettu Klemola voitti ylivoimaisesti
äänin 56-21. Päätös merkitsi sitä, että kortteli 627 ei kuulu kantakaupunkiin eikä Keskuspuistoon, vaan jäi roikkumaan niiden väliin raakamaaksi. Historiallinen – negatiivisesti – kokous oli siinä mielessä,
että kokouksessa esitetyn toivomusponnen hyväksymisen kautta Vapaudenkadun suunnittelusta välillä rautatieasema-Pasila luovutaan.
Sisäasiainministeriölle 15.7. Iisäkirjelmä (3 sivua), koskee Keskuspuiston osayleiskaavaa. Saatettiin tiedoksi valtuuston uusi päätös siitä, että kortteli 627 ei kuulu kantakaupunkiin. Kortteli jäi osa-alueiden väliin raakamaaksi, joka voidaan Keskuspuiston oleellisena osana liittää Keskuspuiston osayleiskaava-alueeseen ja asemakaavoittaa tarvittaessa Keskuspuiston P1-kaavamääräyksen mukaisesti. Ratkaisu
vastaisi myös Helsingin Keskuspuiston osayleiskaava 1973–85 -nimisessä esityksessä olevaa ja kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymiä ohjeita.
Muistutus kaupunginhallitukselle 18.5.1977 Keskuspuiston
asemakaavaehdotuksen rajauksesta ja maankäytöstä (4 sivua).
Kirjelmässä pyydetään perustellusti kaupunginhallitusta määräämään Keskuspuiston kaavaehdotusta muutettavaksi siten, että ehdotuksen 6206:n alue 627 kaavoitetaan Keskuspuiston asemakaava-alueen osana, ja että kaava-alueen vahvistusraja muutetaan siten, että se on yhteinen kortteleiden 622 ja 623 sekä Lääkärinkadun liikennealueen rajan kanssa, ja että tämä aina Keskuspuistoon kuulunut Laakson osa asemakaavoitetaan yleiskaavamääräyksen
P1 mukaan.
Kesäkuussa 1978 sisäasiainministeriö vahvisti Keskuspuiston osayleiskaavan hyläten valitukset.
Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle 14.9.1978, koskee Keskuspuiston osayleiskaavan vahvistamista (7 sivua).
Kirjelmässä todetaan, että korttelia 627 koskeva asemakaavaehdotus on hylätty, valtuusto on päättänyt, ettei korttelialue koulu kantakaupunkiin
eikä myöskään Keskuspuistoon, Syöpäsäätiön rakennushankkeesta on luovuttu ja sairaanhoitajakoulutuksen tonttimaan tarve on kyseenalainen. Lopussa anotaan, että korkein hallinto-oikeus kumoaisi ministeriön alaisen päätöksen sekä palauttaisi asian rajauksen osalta Laaksossa uusintakäsittelyyn.
Kaupunki peruuttaa 627:n kaavapäätöksen
Sisäasiainministeriön päätös 20.11. koskee korttelin 627 asemakaavaa. Sen jälkeen kun korkein hallinto-oikeus oli kumonnut vahvistamispäätöksen ja palauttanut asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi ja ministeriön kehotettua Helsingin kaupunkia esittämään asiassa lisäselvitystä,
Helsingin kaupunginhallitus on 14.11.1978 ministeriöön saapuneella kirjelmällään ilmoittanut peruuttavansa alistushakemuksen. Koska alistus
on peruutettu, enemmän lausunnon antaminen siitä raukeaa. Samoin raukeaa enemmän lausunnon antaminen valtuuston päätöksestä Asunto-Oy Mannerheimintie 71 ynnä sen asiakumppanien tekemästä valituksesta.
Ilmoitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle 28.11. kaupungin kortteli
627:n puisto- ja katualueiden asemakaavaesityksen peruuttamisesta.
Vastaselitys korkeimmalle hallinto-olkeudelle 8.1.1979 Helsingin kantakaupungin ja Keskuspuiston osayleiskaavoihin (6 sivua).
Kaupunkisuunnittelulautakunta ilmoittaa 29.3. kaupunginhallitukselle, että syöpäsairaalan rakentaminen kortteli 627:n alueelle ei ole enää ajankohtainen eikä sairaanhoitajakoulun rakentaminen alkuperäisen
suunnitelman pohjalta.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 17.5. koskee Keskuspuiston
osayleiskaavaa. Useiden valittajatahojen valitukset hylättiin.
Asemakaavaosaston kirje 8.4.1981, joka koskee asemakaavaa ja Laakson kortteleita 604, 622, 623, 624 ja 625. Kaupunkisuunnittelulautakunta
ehdottaa 28.5. korttelialueen 627 aikaisemmat suunnitelmat muuttuneiksi tai peruuntuneiksi. Tätä aluetta tarkoittava Lääkärinkadun luoteispuolella oleva
kaavoittamaton alue on nyt asemakaavaehdotuksessa määritelty puistoksi. Sisäasiainministeriö vahvisti 9.12.1981 edellä mainitun kaavamuutoksen.
Lopputulos – voittajat Ja häviäjät
Ottelu alkoi lokakuussa 1968 ja päättyi joulukuussa 1981. Asuntoyhtiöiden keskeinen tavoite oli torjua kaupungin suunnitelma rakentaa julkisia rakennuksia tonttiemme naapuriksi Keskuspuistoon. Monien vaiheiden jälkeen tonttivaraukset raukesivat, samoin suunniteltu kortteli 627. Keskeinen tavoite saavutettiin, toivottavasti pysyvästi. Keskeisinä perusteina
kaava-asiassa oli myös estää Keskuspuiston nakertaminen pala palalta ja sen varjeleminen laajemminkin kaupunkilaisten liikunta- ja virkistyskäyttöön.
Kun raakamaana ollut Keskuspuisto sitten kaupungin omin toimenpitein sisäasiainministeriön ja eri intressipiirien – myös Laakson asuntoyhtiöiden
painostamana – vihdoin sai toisen asteen eli vahvistetun osayleiskaavan, sitä on pidettävä suurena kehitysaskeleena. Helsingin ”keuhkoilla” on nyt
aikaisempaa parempi oikeussuoja. Kaupungin taktikoidessa aikomuksenaan jättää kortteli 627 sekä Keskuspuiston että kantakaupungin osayleiskaavojen
rajauksen ulkopuolelle eli väliin, ts. tonttireserviksi, saatiin sekin alue asuntoyhtiöiden ponnisteluin valtuustoaloitteena sitä kannattaneitten päätöksellä vahvistetuksi P1-kaavaan. Myös se oli asuntoyhtiöiden ja henkilövalittajien konkreettinen ja periaatteellinen tavoite.
Liikenteen linjausta niin, että Mannerheimintie pysytettäisiin
kokoojakatuna, käytettiin prosessin eri vaiheissa perusteluna kaavakysymyksessä. Liikenteen kannalta tämä perustelu oli samalla tavoite
Laakson alueen meluhaittojen ja ilmansaastumisen lisäämistä vastaan. Tätä tavoitetta ei saavutettu.
Akateemikko Alvar Aallon yleiskaavaehdotukseen kuului keskustan laajentaminen Pasilaan ja Vapaudenkatu niitä yhdistämään. Pasilat rakennettiin, mutta poliittinen tahto ei tahtonut Vapaudenkatua (oliko nimi 1970-luvulla sopimaton?). Tähän sopii Talouselämä-lehden kolumni ”Veteen piirrettyjä viivoja” 23.4.1999. Siinä arkkitehti TkT Wille Mikkola
filosofoi kaupunkisuunnittelusta mm.: ”Teekkarina suunnittelin, että kaupungin keskustalle pitäisi varata laajenemissektori. Eliel Saarisen Pro Helsingfors-suunnitelma sisälsi saman periaatteen. Toteutuksen perustaksi valittiin kuitenkin päinvastainen ajatus, jossa Pasilaan ei johdettu yhtään uutta tietä.
Niemellä sijainnin haittoja ei yleensä tunnisteta. Esim. 20.000:n asukkaan kansoittama Mannerheimintie on läpikulkukatu. Sellaista ei voisi toteuttaa
minkään suunnitelman tuloksena, mutta siihen onkin päädytty muita suunnitelmia vastustamalla”.
Miten oli mahdollista, että muutamat asuntoyhtiöt ja kolme kansalaista pystyivät ylipäänsä selviytymään jättimäisestä vastustajastaan, joka ei muuten, niin yleensä ainakin väsyttämällä saavuttaa ”suuremman oikeuden”. Omat perusteemme olivat oikeudellisesti ja eettisesti lujat. Meillä oli kaksi asiantuntijaa omasta takaa: hovioikeudenneuvos Erkki Reiniö ja dipl.arkkitehti Viljo Karppinen, jotka sitkeydellään halusivat, ilman korvausta, katsoa prosessin mahdollisuudet loppuun asti. Ilman heidän
ponnisteluitaan näiden korttelien asumisviihtyisyyttä varjostaisivat jo nyt julkiset rakennukset ”korttelissa 627”. Arvokasta apua antoi myös rouva Aune
Fagerlund hankkiessaan käyttöömme prosessin eri vaiheissa julkista aineistoa.
Yhteistoiminta asuntoyhtiöiden kesken sujui periaatteessa hyvin. Operatiivinen puoli olisi tämänluontoisissa tilanteissa tehokkaampaa ja arvostetumpaa, jos alueella olisi oma kaupunginosayhdistys. Töölössä ja Ruskeasuolla yhdistykset ovat ja toimivat tehokkaasti ja näyttävästi.
Meilahti ja Laakso jäävät mainittujen yhdistysten toiminta-alueiden väliin. Kysymystä kannattaisi harkita tulevia tilanteita ja asuntoalueiden yleisiä
kehittämistavoitteita varten.
Ote (sivut 67–78) kirjasta Ikkala, Vilho, Elämää vihreässä laaksossa. Mannerheimintie 73
1950–2000. Helsinki 2000.
torstaina, joulukuuta 08, 2011
Metsän joulutapahtuma ma 19.12
HELSINGIN KESKUSPUISTO 100 VUOTTA
Keskuspuiston suojeluun perinteinen Metsän joulutapahtuma ma 19.12. 2011 kello 18-19 Helsingin Keskuspuistossa Lääkärinkadun varrella Mannerheimintie 71:n takana.
Järjestäjinä Helsingin Keskuspuiston puolesta ry., Meilahden seurakunta ja vapaa kansalaisliike Ei enää palaakaan Keskuspuistosta.
Järjestöneuvos Mauri Helovirta ja kirkkoherra Hannu Ronimus puhuvat. Tietoja metsään kaavoitetun kerrostalohankkeen nykytilasta. Yhteislaulua, mehua ja pipareita. Myös joulupukki piipahtaa. Vapaa pääsy.
Lisätietoja Jussi Vapaasalo, 040 966 5101
jussi.vapaasalo@kolumbus.fi
torstaina, joulukuuta 01, 2011
Kaavoituksen avoimuus, kansalaisen märkä päiväuni?
Päättäjille kannattaa puhua kasvokkain. Tässä kasvokkain Ei enää palaakaan Keskuspuistosta-liikkeen grand old man Vilho Ikkala ja oikeusministeri Tuija Brax, liikkeemme tärkeimpiä ja pitkäaikaisimpia tukijoita.
Vuonna 2000 voimaan astunut Maankäyttö- ja rakennuslaki nosti ensimmäistä kertaa kansalaiset toimijoiksi kaavoituksessa. Se korosti kaavoitusprosessin avoimuutta: sitä, että kaavasuunnitelmiin voi tutustua kaavoituksen kaikissa vaiheissa ja sitä, että niihin voi myös vaikuttaa ja niistä lausua oman mielipiteensä. Todellisuus on kuitenkin paljon raadollisempi.
Käytännössä kansalaiselle laissa suodun aktiivisen roolin ottaminen edellyttää omaa aktiivisuutta, erittäin kovaa päätä, kovakorvaisuutta ja suhteita päättäjiin. Niitä suhteita voi tietenkin aktiivinen kansalainen itse hankkia, ottamalla puhelimen käteen, kirjoittamalla heille sähköpostia tai tapaamalla heitä henkilökohtaisesti.
Omien kokemuksieni perusteella olen lähtökohtaisesti hyvin epäileväinen kaupunkisuunnittelupäättäjiä kohtaan ellei toisin todisteta. Heistä moni toimii siten että se antaa aiheen epäillä heidän pitävän kuntalaisia vihollisinaan, joiden tehtävänä on vaikeuttaa heidän massoittelutavoitteitaan. Eikä tämä epäily välttämättä jää aivan kielikuvan tasolle: tiedän omasta kansalaisliikkeestäni, että päättäjä voi olla valmis uhraamaan henkilökohtaiset ystävyyssuhteetkin siinä vaiheessa kun hänestä tulee kaavoituspäättäjä.
Neuvon tapaamaan päättäjiä henkilökohtaisesti, sillä sähköposteihin he eivät välttämättä vastaa. He saavat niitä nimittäin aika paljon, ja meilit on helppo deletoida. Henkilökohtaisessa tapaamisessa päättäjä ei pysty menettelemään kuin se entinen tyttö, joka pakeni ystävänsä selän taakse kun kävin häntä kumartamassa vanhojentanssiharjoituksissa daamikseni. Tai jos näin tekee, nolaa itsensä. Mieluiten kannattaa puhua heille joukkotilaisuuksissa, kuten kaavoitustilaisuuksissa tai erilaisissa julkisissa vaalitilaisuuksissa, sillä muut paikallaolijat ovat "todistajia" ja "vartijoita".
Sekä omien että tuttavieni kokemuksen kautta yleensä vihreät ja vasemmistoliittolaiset ovat myötämielisimpiä toimimaan Maankäyttö- ja rakennuslain velvoittamalla tavalla. Näin siis ainakin Helsingissä. Tämän epäilen johtuvan siitä, että näiden puolueiden viiteryhmänä ovat kansalaiset ja niillä on suorin yhteys epäpoliittiseen kansalaistoimintaan. Niillä ei myöskään ole vakiintuneita yhteyksiä liiketoiminnallisiin intresseihin. Helsingissä hyviksiin kuuluu myös Keskusta.
Puhelinkeskusteluissa päättäjien kanssakin on sellainen vika, ettei niitä voi käyttää todisteena, jos nimittäin on mennyt nauhoittamaan puhelun ilman vastapuolen suostumusta. Puhelinkeskustelusta tehtyjä muistiinpanoja ei välttämättä pidetä yhtä vastaansanomattoman todistusvoimaisena dokumenttina kuin nauhaa, ja nekin voivat sitäpaitsi johtaa käräjille. Minua on eräs johtava kaavoituspoliitikko uhannut oikeustoimilla kuullessaan että teen muistiinpanoja puhelinkeskustelustamme. Näitä todistajia ja vartijoita nimittäin tarvitaankin jos kansalainen ei halua oikeuteen, jossa sitten tarvitaankin niitä oikeita todistajia ilman sitaatteja.
Maankäyttö- ja rakennuslain vakavasti ottaminen voi siis johtaa kansalaisen käräjille, jossa hän on syytettynä, vaikka pitäisi olla toisinpäin, jos ei mistään muusta niin vähimmilläänkin maankäyttö- ja rakennuslain hengen rikkomisesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)