perjantaina, heinäkuuta 16, 2010

Keskuspuiston aluetta ei saa nakertaa asumiskäyttöön

Kuten Helsingin Sanomissa 14.7. todettiin, Helsingin Keskuspuisto on ihan mahtava paikka! HS vain oli tehnyt siitä vielä virallista, kaupunkisuunnitteluviraston siunaamaakin versiota mahtavamman joko tietämättään tai harhaanjohdettuna.
Myös Helsingin kunnallispoliitikkojen Keskuspuistomyönteisyydestä annettiin aivan liian ruusuinen kuva. Monet näistä päättäjistä ovat olleet ajamassa Keskuspuistoa nakertavia hankkeita.

Hankkeista mainittakoon mm. Lääkärinkadun alueen kaupunkivilla-alue ja Kuninkaantammen asuinalue. Ne molemmat on nähty mahdollisina siksi, että ne eivät Yleiskaava 2002:n mukaan – joka korvasi vuoden 1978 osayleiskaavan – sijaitse Keskuspuistossa.

Keskuspuiston ystävää tietenkin ilahduttaa puiston saama huomio, samaten HS:n varsin salliva tulkinta siitä, mikä on Keskuspuistoa. Hesarin kartassa esimerkiksi kiistanalainen Lääkärinkadun alue kuuluu Keskuspuistoon, samaten alueet Paloheinästä itään. Molemmat alueet kuitenkin pudotettiin Keskuspuistosta pois yleiskaavatyön yhteydessä, oletettavasti juuri siksi, että ne halutaan säilyttää tonttimaareserveinä.

Yleiskaavassa kyllä Paloheinästä itään sijaitseville metsäalueille Haltialalle, Niskalalle, Haltiavuorelle kyllä annettiin puistostatus, mutta hieman heikennettynä: näitä alueita kutsutaan Helsinkipuistoksi.

Helsingin kunnallispoliitikkojen keskuudessa ei siis vallitse niin hyvä tahto ja rauha päällä metsämaan kuin lehti antoi ymmärtää. Juuri äskettäin kaupunginvaltuusto torppasi – taas – aloitteen, jossa Keskuspuistosta tehtäisiin kansallinen kaupunkipuisto, jollainen on muun muassa Aulangolla.

Mitä enemmän Helsingissä on asukkaita, sitä enemmän virkistysalueille on tarvetta. Asumisen ja virkistyksen tarpeet eivät kuitenkaan ole ristiriidassa. Jos esimerkiksi Kuninkaantammen joihinkin taloihin olisi kaavoitettu lisäkerros, urheilukenttä olisi mahtunut kaava-alueen sisään ilman tarvetta nakertaa myös virallista Keskuspuistoa.

Kun valtuusto siunasi Kuninkaantammen suunnitelman, Kokoomus, SDP ja RKP osoittivat odotuksien mukaista seteliselkärankaisuutta.

Erityinen pettymys oli, että näiden lisäksi Keskusta ja Vasemmistoliitto osoittivat huonoa moraalia tai muistinmenetystä: ne julistivat vain muutamia vuosia sitten vastustavansa kaikkia sellaisia suunnitelmia, jotka pienentävät Keskuspuistoa.

New Yorkissa, jonka keskuspuisto on oman Keskuspuistomme esikuva, on ymmärretty, että kaupungin virkistysalueet ovat luovuttamaton, demokraattinen oikeus. Puistomaan kaikkein arvokkainta käyttöä on säilyttää se kaikkien yhteisessä virkistyskäytössä!

Michael Perukangas
Helsinki

Mielipidekirjoitus on julkaistu HS:n mielipidesivulla perjantaina 16.7.2010.