Teen väitöskirjaa Helsingin Keskuspuiston käytöstä, siihen liittyvistä erilaisista intresseistä ja konflikteista. Haen tutkimuksessani vertailukohtia yhtäältä "hoidettuihin" kaupunkipuistoihin, kuten New Yorkin Keskuspuistoon, toisaalta kaupunkimetsiin, kuten Oslomarka.
Haastattelussani tulen kysymään mm. seuraavaa:
- Mikä on suhteesi Keskuspuistoon?
- Missä asut?
- Kenen kanssa Keskuspuistoa käytät, mihin tarkoitukseen ja milloin?
Yhteydenotot:
Michael Perukangas
040-748 1437
Lääkärinkadun ja Mannerheimintien kulmauksesta alkavan Keskuspuiston lounaisen nurkan (kortteli 627, nk. Sherwoodin metsä) historiasta, nykytilasta ja kohtalosta ja vähän muustakin Keskuspuistosta.
sunnuntai, elokuuta 31, 2008
maanantaina, elokuuta 25, 2008
Uudenmaan uutiset Keskuspuistossa 25.8.
Satuin olemaan paikalla kun huhtikuussa Pirkkolaa pantiin muovipussiin. Haastattelun aikana HKR oli palannut rikospaikalle. Ei, en ole selvänäkijä.
Eilen illalla tv kakkoselta klo 19 näytettiin Uudenmaan uutiset, jonka teemana olivat kaupunkimetsät. Minua haastateltiin Pirkkolassa virkistysmetsien hoidosta ja käytöstä, Helsyn puheenjohtaja Kati Vierikkoa Helsingin luonnonhoidon strategioista ja rakennusviraston Tiina Saukkonenkin sanoo sanasen.
Julkaistua haastattelunpätkää pidemmässä haastattelussa totesin muun muassa, että Helsingissä viheralueiden suojelu alistetaan kaavoitukselle; esimerkiksi Stansvikin, Mustavuoren ja Lääkärinkadun alueen lehtometsän suojeleminen on ollut vaikeaa, koska niiden maankäyttösuunnitelma ei ole ollut valmis. Näin ollen, Helsingissä viheralueisiin kohdistuu monia intressejä, ja näitä intressejä koordinoivat hallintokunnat - liikuntatoimi, ympäristötoimi ja kaupunkisuunnittelu- ja rakennustoimi - kommunikoivat huonosti. Vielä heikompaa kommunikointi on asukkaiden kanssa.
Totesin myös, että nähtävästi Rakennusvirastolla on tulkintavaikeuksia kaupunkimetsien statuksesta, sillä niitä näytetään hoidettavan kuin talousmetsää - vaikka Tiina Saukkosen mukaan näin ei ole - mutta siltikin niiden usein avohakkuita muistuttava "hoito" perustellaan sillä, että kaupunkilaisten sanotaan arvostavan hyvinhoidettuja ja valoisia puistoja. Rakennusvirasto voisi päättää, mitä kaupunkimetsät oikein ovat. Miten olisi kaupunkimetsä?
Totesin, että esimerkiksi New Yorkissa keskuspuisto on pyhä, vain virkistyskäyttöön varattu, ja täällä sama voitaisiin taata julistamalla alue muiden tärkeiden virkistysmetsien kanssa kansalliseksi kaupunkipuistoksi. Helsingissä hanke ei kuitenkaan ole saavuttanut myötätuulta, kiitos lähinnä Kokoomuksen vastahangan.
Kaupunkimetsät ovat tärkeitä paitsi virkistysalueina, myös kaupunkiluontona. Monelle ne ovat lähimpiä - ja ainoita virkistysalueita, joissa voi hoitaa kuntoaan. Elintasosairauksien - kuten tyypin II diabeteksen - räjähdysmäinen yleistyminen on kansantaloudellinen pommi, jonka seurauksia ei osata laskea. Siksikin virkistysmetsät on niin kovin helppo uhrata lyhytnäköisemmän voiton tavoittelun nimissä esimerkiksi rakennusmaaksi.
Kaupunkiluontona kaupunkimetsät ovat monille ainoa kosketus luontoon. Partiolaiset, päiväkodit ja koulut retkeilevät niissä, ja ne toimivat - kuten Yleiskaavassakin todetaan - tärkeinä eläin- ja kasvilajien esiintymispaikkoina ja leviämisreitteinä. Yleiskaavassa nämä ekologiset käytävät on typistetty vihersormiksi, jotka kapenevat maankäyttöpaineiden myötä koko ajan.
Uudenmaan uutisissa näytetyn haastattelun voi katsoa klikkaamalla otsikkoa.
Ei enää palaakaan kaupunkimetsistä!
tiistaina, elokuuta 19, 2008
Adressi kaupunkimetsien puolesta
Kaupunkimetsäliike kerää allekirjoituksia kansalaisadressiin, jonka tarkoitus on järjestää kunnallinen kansanäänestys siitä, haluavatko helsinkiläiset säilyttää nykyiset kaupunkimetsät suunnilleen luonnontilaisina virkistyskäytössä. Tarkoitus on kerätä 20 000 nimeä. Keräyspaikka on 3 sepän aukio, ja kerääjiä on paikalla ainakin tänään tiistaina 19.8, torstai-iltapäivänä 21.8. klo 14-18 ja tiistaina 2.9.
Kaupunkimetsäliike syntyi reaktiona siitä säikähdyksestä, joka seurasi kun Yleiskaavassa 2002 suunniteltiin eri puolilla Helsinkiä sijaitsevien viheralueiden kaavoittamista muihin kuin ulkoilumetsiksi. Lisää tietoa Kaupunkimetsäliikkeestä saa klikkaamalla otsikon linkkiä.
maanantaina, elokuuta 18, 2008
Masokistin unelma 2008
Peräkylän Ponnistuksen järjestämä Masokistin unelma on 100 kilometrin avoin suomenmestaruuskilpailu. Tänä vuonna se starttaa Paloheinästä kello 8. Nopeimmat juoksijat lienevät perillä noin kahdeksassa tunnissa, ja tavoitteena on, että rauhallisimminkin kiirehtivät olisivat maalissa ennen iltayhtätoista eli 15 tunnissa. Tule kannustamaan masokistisesti itseään rääkkääviä juoksijoita, sillä etenkin juoksun loppuvaiheessa kannustus on enemmän kuin tarpeen!
tiistaina, elokuuta 05, 2008
Mitä tapahtuu Kuninkaantammessa?
Aivan Helsingin ja Vantaan rajalla, Kuninkaantammentien itäpäässä, Nurmijärven-/Hämeenlinnantien kainalossa, on tehty kesän aikana laajamittainen avohakkuu. Olen tiedustellut syitä Helsingin kaupungin rakennusvirastolta, saamatta vielä selitystä.
Näkymä hakkuuaukealle Kuninkaantammentien suunnasta. Tässä oli vielä muutama viikko sitten Keskuspuistoa.
Sama hakkuuaukea etelästä katsottuna.
Näkymä hakkuuaukealle Kuninkaantammentien suunnasta. Tässä oli vielä muutama viikko sitten Keskuspuistoa.
Sama hakkuuaukea etelästä katsottuna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)