Kuvassa yllä on kaupunkimetsien virkistyskäyttöarvoa edustamassa pururata ja alla itseisarvoista merkitystä kaupunkiluontona. Tai siis oli, ennen kuin vanhanaikainen tulkinta käyttöarvosta hakkuupuureservinä jyräsi luontoarvot alleen. Kuva Pirkkolasta.
Suurin osa pääkaupunkiseudun metsistä on kaavaspekulaatio-alueita, jotka ovat ikään kuin ”jääneet” rakentamatta tai ”unohtuneet” rakentaa tai käyttää muuten tehokkaammin kuin vain ”olla” maankäytön jakojäännöksiä, valkoisia laikkuja, joiden tehokkuus on nolla. Näin viheralueiden merkitys ja status usein tulkitaan: ikään kuin ulkoilu ja hyötyliikunta ei olisi käyttöä.
Kaupunkimetsien hallinnointi, käytöstä vastaaminen ja hoito kuuluvat kaupunkien rakennus- tai tekniselle toimelle, koska ne alun perin ymmärrettiin kaupunkien polttopuuvarastoina. Nyt polttopuuta ei kuitenkaan enää tarvita.
Koska kaupunkimetsien nykyinen käyttöarvo perustuu niiden virkistysmerkitykseen ja itseisarvo palautuu edellisen lisäksi viime kädessä luonnonarvoihin, niiden hallinnoinnin voisi siirtää rakennus- ja teknisen toimen alta ympäristö- ja liikuntatoimelle siten, että liikuntatoimi käsittelisi metsien virkistyskäyttöä ja ympäristötoimi hallinnoisi niitä luontoarvoja sisältävinä viheralueina.
Koska Helsingin Keskuspuisto on oikeastaan sekä puisto että metsää, ehkä tulisi perustaa viheraluetoimisto, joka ei käsittelisi metsiä talousmetsänhoidon periaatteilla, vaan kaupunkimetsien nykymerkityksen virkistys- ja viheralueina sisäistäen. Puistojen hallinnoinnin voisi jättää edelleenkin rakennusvirastolle, sikäli kun on kysymys rakennetuista puistoista.
Innoittajina ylläolevassa ovat toimineet Keijo Savola ja Ismo Tuormaa.
