Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruskeasuo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruskeasuo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, lokakuuta 08, 2008

Tuija Braxin puhe puistojuhlassa

Puistoliikkeen grand old man Vilho Ikkala ja Tuija Brax.


Hyvää alkuiltapäivää tai keskipäivää minunkin puolestani! Olen Tuija Brax Ruskeasuolta ja tällä hetkellä oikeusministeri ja mukava nähdä teitä näin paljon taas kerran. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun me alueen asukkaat ja Keskuspuiston puolustajat kokoonnumme tälle nurkalle ja toivottavasti me voimme jo vuoden päästä juhlia voittoa tällä samalla paikalla. Mutta ihan vielä niin pitkällä emme ole.
Mutta jos minä näen tuttuja naamoja täällä niin jos muistellaan sitä ahdistusta pari vuotta sitten kun ensimmäisiä kertoja ryhdyttiin tätä kansalaisliikettä virittelemään niin tilanne on sillä tavalla muuttunut, että meillä on paremmat mahdollisuudet kahdesta syystä.

Ensinnäkin ne luontoarvot, joita me olemme koko ajan väitetty tässä lehdossa olevan, ne on kartoitettu ja ne on löydetty. Kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehtien mieli on muuttunut selvästi enemmän, mutta vieläkään en voi sanoa että poliittinen tilanne olisi muuttunut niin selvästi, että muissakin puolueissa kuin niissä, joissa on koko ajan vastustettu tuonne Laaksoon rakentamista, olisi mieli oikeasti muuttunut.

Kunnallisvaalit ovat nyt hyvin ratkaisevat sen suhteen, että syntyykö sellainen kaupunkisuunnittelulautakunta, kaupunginhallitus ja valtuusto, joka ei anna tuonne Laaksoon, tuonne meidän tuttuun metsään, rakentaa.

Toinen syy, minkä takia olen optimistisempi, on meidän kompromissiajatuksemme. Monet ovat ajatelleet, että voisi tarjota että säästetään tuo hieno Laakso, että mietittäisiin, että onko mahdollista, että tuolle parkkipaikka-alueelle mahtuisi yksi isomassainen talo. Alueen vanhat ihmiset ovat toivoneet palvelutaloa, koska, vaikka meillä on nyt Folkhälsan ja meillä on Wilhelmiina ja nyt meille tuli myös sitten tämä Tilkka, niin kun katselemme Reijolan alueen palvelurakennetta ja ihmisten ikää niin on ihan selvää, että tällä alueella on vieläkin tarvetta myös palveluasumiselle ja silloin sairaalan lähellä oleva palvelutalo, joka massotettaisiin tuonne kadun viereen parkkipaikalle eikä luontoon saattaisi olla hyvä.

Autot, jos ylipäänsä niitä keskustassa tarvitaan, niin nykyaikaisessa rakentamisessa autot voidaan viedä maan alle. Täällä kysyttiin, että mihinkäs sitten autot, mutta jos me katsomme kaavoituksen näkökulmasta vanhusten palvelutaloja tai ikäihmisten senioritaloja, niin nehän on saatu viikattua aika pienille tonteille, osittain juuri siitä syystä, että katsotaan että seniorikansalaiset, varsinkin stadilaiset, osaavat käyttää ratikkaa, osaavat käyttää joukkoliikennettä, eivät aja autolla niin paljon.

Tässähän on yksi tonttivaraus sitten aika kiistellyllä alueella tähän seniorirakentamiseen, joka taas sitten paljon puhuttaa alueen asukkaita eli Mannerheimintien päässä olevat kalliot, siinä Kuusitien ja Mannerheimintien kulmassa. Siinähän on Y-varauksella oleva alue. Se koko kallio on tontti, johon joku päivä saattaa ilmestyä kaavana seniorirakentamista tai palvelurakentamista. Ja minusta olisi aika paljon luontevampaa, parempaa kuin tuhota ne kalliot siitä kun se on aika hieno helsinkiläinen näkymä: White Ladyn puolella on kalliot ja Kuusitielläkin on hienot kalliot niin enemmin lähteä sitten ajattelemaan, että tuollakin ne olisivat. (epäselvä nauha peitti virkkeen lopun)

Meillä on itse asiassa Helsingin kaupungin ilmasta aika tarkat tilastot ja Mannerheimitie on pahimpia ilmanlaadultaan. Jos se yhtään lohduttaa niin Mechelininkatu on vielä pahempi, mutta tässä kilpailussa kukaan ei varmaan haluaisi päästä edes listoille.

Hyvät ihmiset, muutama sana muuten Keskuspuistosta ja helsinkiläisten liikuntamahdollisuuksista. Minä entisenä terveysliikuntatoimikunnan puheenjohtajana ja, järkyttävää sanoa, Keskuspuiston suojelussa yli 20 vuotta mukana olleena, mukana, on vielä pari seikkaa. Te varmaan tunnettekin, että meillä on nykyään kaupunkipuisto, johon kuuluu meidän Keskuspuistomme, joka sieltä Haltialan peltojen kautta menee sitten Vantaanjoen reunaa pitkin aina Vanhankaupunginlahdelle asti.

Jos me onnistumme säilyttämään neljä vuoden aikaa Suomessa ja Helsingissä, jos ilmastopolitiikka ylipäänsä vielä onnistuu – siitäkin on kysymys nyt kunnallisvaaleissa – niin meillä on tällä hetkellä tilanne, jossa meidän parvekkeeltamme voi Ruskeasuolta on tällä hetkellä lähteä hiihtämään ja hiihtää 48 kilometriä osumatta kertaakaan samalle ladulle.

Ja nyt tarvitaan paitsi tämän kulman suojelua, niin kovin tärkeää olisi, että näissä vaaleissa ja jatkossakin ottaisitte selvää ehdokkaaltanne, etteivät he ole päästämässä niitä Haltialan peltoja rakennuksen piiriin. Sellaisia suunnitelmia on olemassa, ei virallisia ollenkaan, mutta epävirallisissa puheissa: milloin sinne halutaan siirtolapuutarhoja, milloin halutaan golfkenttää laajentaa – siitä on aika paljonkin paineita – mutta käsittääkseni Helsingin piiri jossakin vaiheessa visioi myös sellaista ajatusta, että metro lentokentälle menisi siitä kautta ja että ne pellot rakennettaisiin samalla tavalla kuin Kartanokoski toiselta puolelta.

Keskuspuiston näkökulmasta, kun nämä paineet tähän kunnon liikkumiseen kaupunkipuistossa ovat niin suuret, niin lähes yhtä tärkeä asia, ei nyt niin iso huoli kuin tämä nurkka tässä, ovat kyllä ne Haltialan puistotkin.

Tässä kun puhuttiin äsken herra Torvaldsin kanssa, niin hänellä oli hyvä idea siitä että meidän Keskuspuiston reunojen ja Keskuspuiston keskustojen suojelijoiden pitää yhdistää voimat ja kysymys ei ole tästä meidän kolkasta, vaan koko meidän puistostamme aina sinne Vanhankaupunginlahdelle asti. Se kaupunkipuistohan jatkuu sitten mereen ja saariin ja näillä näkymin, nyt kun armeija vetäytyy saarista niin me saamme sitä kaupunkipuistoa jatkettua vielä nii n että lopulta myös Vallisaaresta tulee helsinkiläisten keidas. Jos on kysyttävää niin tulkaa vetämään hihasta. Vastaan myös oikeusministeriön asioihin, mutta erityisen mielellään tämän rakkaan puiston asioihin. Kiitoksia!

maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Puheeni Keskuspuiston kansanjuhlassa 4.10.


Synnyin Helsingin maalaiskunnassa vuonna 1971, silloin kun Vantaa oli vielä samaa Helsinkiä ympäröivää maaseutua kuin Nurmijärvi on nyt, tai jos tarkkoja ollaan, sitä ei ollut edes olemassa. Perheeni muutti Helsinkiin keväällä -73 juuri kun olin ehtinyt tulla kaksivuotiaaksi, ja heti kantakaupunkiin. Jo noista päivistä Keskuspuisto on ollut minulle lähin metsä, ja Lääkärinkadun suuaukko portti Keskuspuistoon.

Tein isäni kanssa pitkiä kävelyretkiä, joista jotkut ulottuivat Keskuspuistoon, aina Ruskeasuolle ja Kivihakaan saakka. Muistan Ruskeasuon hevoset ja 80-luvulla romutetun hyppyrimäen vieläkin yhtenä elävimmistä lapsuudenmuistoistani.
Lapsuuteni eräässä mielessä loppui kuusivuotiaana, vanhempieni erotessa. Minä jäin äitini kanssa vielä muutamaksi vuodeksi Vuorimiehenkadulle, isäni muuttaessa Urheilukadulle. Muutin sitten äitini kanssa Kannelmäkeen 9-vuotiaana, maailmaan, jonka tunsin vain bussinikkunasta ja Keväpörriäisestä. Isäni saatua töitä Myyrmäestä, aloin noin yhdeksänvuotiaana toisinaan pyöräilemään isäni kanssa Keskuspuistossa, ja joskus uskaltauduin hänen kanssaan pyöräillen koko matkan Keskuspuiston läpi, tästä ohi, alas Urheilukatua.

Aika pian päätin jo alkaa kokeilemaan omien siipieni kantavuutta. Hieman toisella kymmenellä pyöräilin usein jo yksinäni Keskuspuiston läpi isääni tapaamaan; muistan loppuelämäni yhden kerran kiirehtineeni kotiin, ehtiäkseni ajoissa katsomaan Michael Powellin elokuvaa Peeping Tom, erästä kaikkien aikojen suurimmista elokuvista.

Pian koulu vaihtui työksi, mutta suhde Keskuspuistoon ei ainoastaan pysynyt vaan syveni. Pyöräilin työmatkojani ensin Maunulaan ja sitten Pasilaan Keskuspuiston poikki, ja joskus jopa juoksin kotimatkani rautaisen viisikymppisen työkaverini Ension kanssa, joka tapasi jättää minut kuin seisomaan viimeistään Pirkkolan ylämäessä.

Muutin Töölöön keväällä -95, Linnankoskenkadulle, jolloin urheiluvihamielisestä nuoresta oli jo kehkeytynyt intohimolenkkeilijä. Tällöin koetin suoriutua Töölön katujen ylitse mahdollisimman nopeasti, päästäkseni Urheilukatua ylös Keskuspuistoon.

Syksyllä 1996 olin siihenastisen elämäni vakavimman tilanteen edessä. Kävin päivittäin katsomassa vielä silloin Laaksossa sijainneella keuhkopoliklinikalla keuhkosyöpää sairastanutta äitiäni, tuota rikkinäistä lintua, jonka siipien kanto loppui vain 44-vuotiaana. Äitini ei koskaan ehtinyt näkemään pojanpoikaansa, mutta uskon, että hän seurailee jostakin tuolta hyvin tyytyväisenä ja ylpeänä edesottamuksiani.

Kesällä 2005, asuessani Munkkivuoressa, päätin eräänä sateisena kesäpäivän lähteä lenkille yleisurheilun mm-kisojen katsomisen sijaan. Tuolloin törmäsin puissa oleviin lappuihin, joissa luki, että tälle alueelle ollaan kaavoittamassa nk.kaupunkivilloja. En tiennyt, mikä on kaupunkivilla, sillä mielestäni villat kuuluivat lampaille, mutta sydämeni pompahti paikaltaan. Tästä alkoi jo yli kolme vuotta kestänyt kujanjuoksu kaupunkia, sydämettömyyttä, lyhytnäköisyyttä ja itsekkyyttä vastaan.

Olen käyttänyt enemmän aikaani Keskuspuistoon kuin mihinkään muuhun asiaan tai kehenkään ihmiseen viimeisen kolmen vuoden aikana. Kiitänkin vaimoani Susannaa siitä, että hän on urheasti kestänyt nämä kolme vuotta, ja vaikka omia uskomuksiaan ja arvostuksiaan ei saisikaan siirtää tuleville polvilleen, sillä nämä kuitenkin tekevät oman mielensä mukaan, niin toivon, että voisin vielä sienestää, ihailla palokärkiä ja pyöräillä Simeonin kanssa Keskuspuistossa.

En olisi koskaan jaksanut tätä savottaa ilman eräitä yhtä kovapäisiä, sinnikkäitä ja Keskuspuistoon uskovia ihmisiä. Erityiskiitokset kuuluvat Kirsikalle, joka houkutteli minut siirtymään puoluepolitiikkaan puolustamaan Keskuspuistoa, Jussille, jonka rajaton kekseliäisyys, tietorikkaus ja jaksaminen ovat olleet minulle korvaamaton apu. Kiitos kuuluu myös Juhalle, joka on ollut liikkeemme käytännöllinen järki ja peruskallio. Erityiskiitokset kuuluvat kuitenkin Vilho Ikkalalle, jota ilman tätäkään taistelua ei oltaisi voitu käydä, sillä tämä puisto – Keskuspuistomme – olisi jo siirtynyt historiaan 40 vuotta sitten, ennen syntymääni, jolloin minäkään en olisi täällä.

torstaina, toukokuuta 22, 2008

Länsi-Helsingin vihreiden ulkoilmatapahtuma ti 27.5.


Länsi-Helsingin Vihreät valmistautuvat kunnallisvaaleihin kutsumalla juuri sinut mukaan puistotapahtumaan ti 27.5 Ruskeasuon Ratsaspuistoon alkaen kello 18. Paikalla tapaat oikeusministeri Tuija Braxin ja muita länsihelsinkiläisiä kunnallisvaaliehdokkaita. Luvassa on yhdessä oloa, ulkopelejä, keskustelua ja kuulostelua. Mikä asia sinua hiertää Helsingin politiikassa? Minkä asian haluaisit muuttaa? Mitä toiveita sinulla länsihelsinkiläisenä on paikallisten asioiden esilletuomiseksi. Olemme Ratsaspuistossa sinun kysymyksiäsi varten. Tule rohkeasti mukaan!

Lisätietoja:

Lisätietoja: www.lahevi.net
Vesa Virri, pj
p. 040-7441842

Hanna-Kaisa Lähde, tiedottaja
p. 044-9161900